19. lokakuuta 2020

Suomen maatalousmuseo Sarka (haaste #49)



Toinen kohteemme ensimmäisenä syysloman retkipäivänä oli Loimaalla sijaitseva Suomen maatalousmuseo Sarka. Muutaman vuoden vanha museo on ihanasti keskellä peltoa, rakennus itsessään on moderni mutta muistuttaa kuitenkin aika paljon navettaa, vaikka onkin melko korkea ja tietysti valtavan kokoinen.



Pihalla tepasteli Miina Äkkijyrkän peltilehmä. Kesäisin täällä on ainakin lampaita, mutta ne olivat lähteneet syyskuun alussa jo talvipaikkaansa. Museon viereisillä pelloilla oli valtavia heinäpaalirullia.




Heti sisäänkäynnin luona oli hauska jatkumo samasta paikasta eri aikakausina. Valoja painelemalla näki, missä sijaitsi mm. röykkiöhauta tai viljasiilo. Taidokas esitys, joka johdatti kivasti museon aiheeseen.




Pähkäilin pitkään museohaastetta #49: Pukeudu museovierailulle näyttelyn teeman tyylisesti. Inspiroidu väreistä tai aikakaudesta! 

Miten ihmeessä sen toteuttaisi?

Mutta sitten syttyi lamppu ja inspiroiduimme heinätyöteemasta valtavasti ja meillä oli lopulta tosi hauskaa miettiä vaatteita ja rekvisiittaa. Isältäni löytyi vanhat sarkahousut, hattu, flanellipaita ja essu. Mukana tietysti iso viikate, maitotonkka ja tuohireppu, jonka setäni on tehnyt isälleni 50-vuotislahjaksi 31 vuotta sitten. Ilmeet piti tietysti olla kuvassa vakavat, jopa siinä määrin, ettemme edes oikein tunnista itseämme! Taustana kesämökkiämme kiertävä risuaita ja kaunis koivikko toimivat hyvin. Nykyään ei ole temppu eikä mikään muokata kuva vanhan näköiseksi. Lopulta on jopa vaikea uskoa, että kuva on otettu vuonna 2020! 

Sen verran oikaisimme mutkia, ettemme sentään lähteneet viikatteen kanssa museoon. Museosta löytyi sitten esikuvamme, heinäväki töissään. Etummaisella miehellä on juuri samanlaiset sarkahousut kuin meidän kuvassa! Minun vaatetus on vähän eri, mutta en olekaan kuvassa varsinainen heinäntekijä, vaan kahvia heinämiehille toimittava emäntä : )
 


Museossa oli useampi interaktiivinen laite, jotka koronan takia oli kuitenkin suljettu. Vähän harmi, ettei päästy kokeilemaan leikkuupuimurisimulaattoria. Mutta elävää kuvaa oli tarjolla navetasta ja lampolasta! Lehmät olivat liikuttavia jonottaessaan lypsyautomaattiin, olihan siellä luultavasti erityisen herkullista ruokaa tarjolla : ) Onnellisilta näyttivät kaikki eläimet!



Näyttely eteni kronologisesti ja aika alusa oli esillä erilaisia pettuleipiä jne. 




Nauriita popsivat lapset oli hauskoja! Makea nauris taisi korvata aika pitkälle herkun virkaa tuona aikana.






Maitolaituri kuuluu ehdottomasti maatalousteemaan : )







Pihan puolelta oli käynti konehalliin, jossa oli traktori jos toinenkin.



Hirveästi me ei noista menopeleistä ymmärretty, mutta niiden logot ja muut tekstit oli tosi hienoja!




Kolmannessa talossa oli näyttely "Ennen koneita". Sirpit ja muut oli hienosti järjestetty esille.







Vakkoja piisasi myös monenlaisia.




Museossa oli oikein antoisaa varsinkin tällaisille kaupunkilaisille, jotka tuntevat alaa lähinnä Kunnaksen "Koiramäen lapset" -kirjan kautta.

 Omalla mökillämme oleva, isäni keräämä "maa- ja metsätalousnäyttely" ei tosin kovin paljon museon esineistölle kalpene. Seinille on ripustettu kaikkea vanhaa, kaunista ja mielenkiintoista. Osa esineistä on isäni lapsuudesta ja nuoruudesta. Kokoelmaa täydentää myös työkalut ja muut esineet  mieheni mummolasta Harjavallasta, jossa hänen isovanhempansa tekivät paljon erilaisia kädentöitä.



Kahvipurkit on Harjavallasta, kahvimylly taitaa olla jostain muualta. Veekoo-kahvipurkki on kyllä erityisen hieno!



Kokoelma täyttää koko ulkokatoksen seinät. 



Sieltä löytyy myös separaattori ja hienot kärryt, jotka mieheni pappa on tehnyt. Niillä kuljetettiin Harjavallassa mm. haravoidut lehdet kompostiin. Kun lapset oli pieniä, he saivat usein kunnon kierrokset kärryjen kyydissä.



 

4 kommenttia:

  1. Olen ollut kiinnostunut Sarka-museosta jo pitkään, mutta vielä en ole tullut käyneeksi. Mielenkiintoinen postaus ja tosi onnistunut tuo heinäväkikuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sarka on todella käymisen arvoinen, kaunis kokonaisuus. Myös lounas ravintolassa ansaitsee suosituksen : )

      Poista
  2. Onpa ihana postaus, tässä on niin monta mukavaa ja kiinnostavaa asiaa. Todella hieno tuo teidän perheen oma mökkimuseo!
    Sarka-museo näyttää kiinnostavalta, olisipa kiva siellä käydä. Loistoidea haasteen keksijöiltä tuo, että pukeudutaan teeman mukaan - ja millainen toteutus teillä! Sarkahousut ovat mahtavan komeat, olette kuin suoraan vanhasta filmistä! Ilmeet ovat todella katu- eikun niittyuskottavat. Ihana kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit : ) Isäni ei harmikseen löytänyt kuvaa varten "roimuvarsisaappaita", jotka olisi sopineet tyyliin hyvin. Mutta jo housut ja henkselit on tosi päheet!

      Poista