Pohjanmaan museojutuista on osa vielä julkaisematta, mutta kerron tähän väliin tämänpäiväisestä retkestämme.
Koitimme tehdä mahdollisimman hiilineutraalin museokäynnin (haasteen kohta 37). Pyöräilimme kotoa venesatamaan, josta lähti yhteysvene Pentalan saareen. Itse vene tietysti saastuttaa aikamoisesti, joten se retken osuus ei ollut erityisen hiilineutraali. Toisaalta saareen on hieman hankala päästä ilman venettä!
Tässä kohtaa toteutui myös helposti kohta 4: vieraile kotiasi lähimpänä sijaitsevassa museossa.
Saaristomuseon rakennukset sijaitsevat ihan lähellä saaristovenelaituria.
Lähin rakennus on samalla museon vanhin, 1790-luvulla rakennettu kalastajamökki. Se on alunperin ollut matala savutupa, joka on korotttu nykyasuunsa 1820-luvulla.
Mökkiä kunnostettaessa selvisi, että rakennuksen sisäseinissä oli kanerva-savirappaus, sen päällä kalkkipaperi ja päällimmäisenä jopa 15 kerrosta tapettia.
Näytepaloja tapeteista oli esillä huoneissa. Todella mielenkiintoista ja ihastuttavaa!
Tapettikerroksista päätellen mökki haluttiin pitää kauniina ja muodikkaana kesäasukkaita ajatellen. Monissa saaren taloissa majoitettiin kesäisin kaupungista saapuvia kesävieraita ja kerran yhdet vieraat kuulemma toivat mukanaan jopa flyygelin, jota saaristolaiset olivat kovasti ihmetelleet.
Oikealla on Villa Rosengård, joka valmistui vuonna 1916 kesäasukkaita varten. Saaristossa ei ollut tapana rakentaa noin hulppeita taloja itseä varten, mutta kesäasukkaille kylläkin. Varoja talojen rakentamiseen on ilmeisesti saatu pirtun salakuljetuksesta, johon yleisen tavan mukaan osallistui kaikki saaristolaiset. Kalastajan tienesteillä ei olisi tuollaisia taloja ollut mahdollista rakentaa.
Vasemmalla museon helmi, Gurlin talo.
Kalastaja Gustaf Nyholm muutti Pentalaan Svinön saarelta vuonna 1850 leskiäitinsä ja tuoreen vaimonsa Anna Sofian kanssa. Nyholmit elivät pääosin kalastuksella ja kuljettivat kalansaaliinsa Helsingin Kauppatorille myyntiin. Perheessä oli viisi lasta: Anna (s. 1888), Arvid (s. 1891), tyttäret Fanny ja Ester sekä kuopus Elsa (s. 1900).
Perheen poika Arvid alkoi 1920-luvun loppupuolella kosiskella Kirkkonummen Medvastössä asunutta Lönnbergin perheen vanhinta tytärtä Gurlia. Häitä vietettiin Nyholmin tilalla joulukuussa 1929.
Arvid Nyholm kalasti ja myi saaliinsa Kauppatorilla aina viimeisiin vuosiinsa asti. Gurli Nyholm jäi leskeksi 66-vuotiaana vuonna 1972.
Gurlille saaristolaiselämä oli aluksi vierasta, mutta hän kuitenkin opetteli kalastamaan ja teki sitä vielä 1970-luvulle asti, lopussa lähinnä kotitarpeiksi. Gurlin suuri ylpeydenaihe oli kukkiva puutarha, lisäksi hän rakasti eläimiä ja piti tilalla muutamia lehmiä, kanoja ja sikoja. Hän myös teki käsitöitä ja kutoi mattoja, joita on vieläkin esillä hänen kodissaan.
Keittiö oli Gurlille erityisen rakas paikka. Radiosta kuunneltiin merisäätä, että milloin olisi hyvä siirtyä seuraavaan saareen, jossa kokoontuivat Martat mattojen kutomisen merkeissä. Pöydällä oli myös aina kahvikuppeja valmiina, sillä vieraiden oli käytävä saarelle tullessaan aina Gurlin luona kahvilla. Puhelimella Gurli soitteli paljon ystävilleen ja piti myös kirjanpitoa siitä, kuka vastasi, ei vastannut tai soittiko takaisin vai ei.
Kamarissa on hieno peilipöytä. Gurli Nyholm harrasti myös kirjoittamista, mm. runoja ja runomuotoisia rukouksia. Hän oli hyvin uskonnollinen.
Talon sali on valtavan kokoinen. Se oli poikkeuksellista saaristossa. Tunnelma on kodikas, huoneessa on hyvin paljon kalusteita ja tavaroita eri aikakausilta. On Askon tuoleja 1960-luvulta ja toisaalta soukkalaisen puusepän häälahjaksi teekemä tuokapöytä ja tuolit. Joutsentaulu on Gurlin maalaama. Hän teki sen Arvidin siskontytölle lahjaksi, mutta kun talosta tehtiin museo, tytär luovutti sen mielellään takaisin.
Kylmähuoneen hyllyltä löytyi lapsuudesta tuttuja maitotölkkejä ; )
Ruokokattoisessa ranta-aitassa oli esillä vanhaa ja uudempaakin kalastusvälineistöä.
Kaiken näkemämme jälkeen voimme sanoa tutustuneemme merestä elantonsa saaneiden ihmisten elämään, siispä museohaasteen kohta 31 tuli tehtyä.
Kiersimme vielä luontopolun ja sinne lähtiessämme törmäsimme saaren suloisiin lampaisiin. Käyräsarvinen on ahvenanmaanlammas ja se oli kova tuijottaja, kuten myös musta lajitoverinsa. Ehkä ne ihmettelivät, mitä nuo ihmiset täällä tekevät, kun sää on näin sateinen!
Saaren vanhat ja monipuoliset metsät ovat säilyneet luonnontilaisina. Pentalan metsäalueesta tuli luonnonsuojelialue vuonna 2010, Espoon 550-vuotisjuhlan kunniaksi.
Saarella on myös luonnonhiekkainen ranta Diksand. Yhtään ei ollut paikalla auringonpalvojia, miksiköhän?
Luontotyyppinä suojeltu Diksand on Espoon saariston hienoin luonnontilainen hiekkaranta, jollaiset ovat viime vuosikymmeninä huomattavasti vähentyneet mm. Itämeren rehevöitymisestä johtuen.
Saaren erikoisuus on Pentalanjärvi. Saaressa on siis järvi, jossa on saari. Samalla Pentalanjärvi on Espoon eteläisin.
Retki Pentalaan oli hieno sateisesta säästä huolimatta. Melkein harmittaa, että tällainen helmi näin lähellä kotia on jäänyt käymättä aikaisemmin!
