Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaulaliina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaulaliina. Näytä kaikki tekstit

2. tammikuuta 2019

Vuoden 2018 neuleet






Tadaa! On taas tullut vuonna 2018 neulottua! Ainakin huiveja on paljon, joku voisi ehkä ajatella, että jopa liikaa. Huivihyllyt ainakin pursuavat vaatehuoneessa ihan kiitettävästi. Käytän kaikkia huiveja, mutta joskus joku yksilö unohtuu joksikin aikaa, kun ei ole näkösällä. Pitäisikin pitää  hyllyt hyvässä järjestyksessä, jotta unohtamisia ei pääsisi tapahtumaan.  Yksi näistä huiveista on virkattu.



Huiveja valmistui vuonna 2018 yhteensä 20 kappaletta. On siinä muutama, jotka eivät jääneet minulle.



Viimeisin valmistunut huivi on Adventtimysteerineulontahuivi Kaarne. Käytin pohjaan lepänkävyillä värjättyä Dropsin Baby merinoa ja tehostevärit otin jämistä ja minikeristä. Kiva huivi tuli ja neulontaprosessi oli mukava tehdä valmiiksi määritellyissä palasissa.



Käsiasioiden saralla oli tänä vuonna hiljaista. Alkuvuodesta tein suomenlampaanvillasta parit norjalaislapaset ja äidilleni kämmekkäät. Syksyllä valmistui nuo värikkäät. Pipojen kanssa oli vielä heikompaa, vain yksi kappale tänä vuonna (alakuvassa keskellä) ja sekin päätyi asunnottomien yön keräykseen täysin käyttämättömänä. Eikun hei, toinen pipo valmistui joululajaksi isälleni! Ja itse asiassa vielä kolmaskin valmistui tyttärelle ihan vuoden viime päivinä. Nämä kaksi pipoa on alimmassa kollaasissa. 



Kategoriassa "Muut" oli tänä vuonna vauvajuttuja, jotka lähetin entiselle vaihto-oppilaallemme Brasiliaan keväällä. Näitä oli kiva tehdä! 

Joulupukin pyykkinaru valmistui ihan alkuvuodesta ja ehti hyvin ilostuttaa meitä vielä joulunajan loppupuolella. Nyt se jo keikkuu taas pyykkinarulla, jossa on roikkunut jämälankajoulukalenterin paketit ja joulukortit.


Paitoja tein kolme, kaksi puuvillaista ja yhden villaisen.




Sekalaiskollaasiin pääsi pipojen lisäksi tyttären toivoma Harry Potter -huivi ja Aava-sukat sekä tonttu "Here We Gnome Again".




Ja tässä koko tilasto, vuodesta 2012 alkaen. Ihmettelen vaan, miten on mahdollista, että joka vuosi tulee vaan lisää neulottuja kilometrejä! Kohta täytyy tulla huippu vastaan, ei tuo nousu voi loputtomiin jatkua. Tänä vuonna projekteja oli reilusti vähemmän kuin viime vuonna, mutta koska huiveja oli niin paljon, kilometrejä kuitenkin kertyi. Toisaalta vuoden 2017 projektien määrää "vääristi" tilkkupeittoon neulotut palat, joista kustakin on oma projektinsa.




Aikani kuluksi kokosin vielä kaikki projektit ja niiden metrit yhteen sivuun. Ihan lopullinen versio tämä ei ole, vuodesta 2018 puuttuu muutama projekti ja metrit ovat siis väärin. Kuvaan ei mahdu ihan kaikki, vaan rivit jatkuvat alaspäin vielä aika pitkään, varsinkin vuoden 2017 peittopalojen kanssa. Ja sitten kun katsoo noita vuoden 2012 projekteja niin aikamoisia kamaluuksia siellä seassa luuraa. Tuota vuotta vanhempia töitä en edes ota mukaan kuviin ja tilastoihin, ne kun on niin eri maailmasta. Kiva siis nähdä, että edistystä on neulonnassa tapahntunut! Värit ovat kuitenkin pysyneet yllättävän samoissa kaikki nämä vuodet.

Tästä on hyvä jatkaa neulevuoteen 2019. Tiedossa on ainakin alkuvuonna paljon sukkia (Sukka-Finlandia!) ja eiköhän niitä huivejakin taas synny useita. 

Hyvää uutta vuotta!


1. huhtikuuta 2014

Nälkäpelikauluri






Turbokokoisilla puikoilla on nyt neulottu ja kauluri on valmis. Tai onhan se ollut jo jonkun aikaa, kuten kuvien lumisuusasteesta voi päätellä. 

Tytär tykkää siis Nälkäpeli-sarjasta kovasti, joten kun törmäsin Ravelryssä tämän kaulurin ohjeisiin, ei tarvinnut kauaa miettiä, pitääkö sellainen hänelle neuloa. Sopivasti sattui vielä niin, että saimme New Yorkista kauluriin juuri sitä THE lankaa, Lion Brand Yarn Studion Wool-Ease Thick & Quick Tweediä. (Tsiisus mikä sanahirviö!) On todella Super Bulkyä lankaa, puikotkin piti olla 15 mm ja 20 mm.





Vaikka ohje oli hyvä, neulomisessa oli silti kovasti haasteita. Ihan neulojasta johtuvia kaikki, ja siitä ettei neuloja viitsinyt etsiä mittanauhaa ajoissa. Kaulusrenkuloihin oli ohjeessa ilmoitettu mitat, mutta aloin vaan mittaamatta tehdä kauluskappaleen kokoista rinkulaa. Sisälle laitoin 10 kpl trikookudetta, jonka ympärille virkattiin lankaa. Toinen ja kolmas kerros samoin ja sovittamaan. Kaulurihan hulahti suoraan hartioista ohi. Hups, eihän sellaista kauluria oikein voi käyttää! Onneksi olin tehnyt rinkulat huolella ja tietysti kaikki kolme, jotta pääsin sitten purkamaan kaikki pois. Huoh...





Varsin outo härpäke kaikin puolin. Ohjeen mukaan kauluri saisi jäädä hieman kotikutoisen näköiseksi eikä sen ole tarkoitus olla täydellinen. No minun kaulurini ei todellakaan ole täydellinen, kaikkea muuta! Monista paikoista on niin ruma, että ihan hirvittää. Reunasta tuli lörpöttävä, kun ohjeessa käskettiin luoda silmukat erittäin löyhästi. Koitin sitten virkata reunaa kiinteämmäksi ja se onnistui ehkä osittain.

No, kauluri kelpaa tyttärelle hyvin, se kai on kuitenkin pääasia! Eikä jää pieneksi : )





Hiihtolomareissulla tuli neulottua perinteen mukaan sukkia. Ja niitä ehtikin hyvin lentokentillä ja koneessa neuloa, kun niitä viivytyksiäkin oli. Mallina sukissa hauska Shur´tugal, jota oli mukava kutoa. Lanka on Regian 4-Fädig Color, joka ei ehkä kuitenkaan tuo kuviota parhaalla mahdollisella tavalla esiin. Langan pitäisi olla vähän kiiltävämpää.




Tämä malli on niin kiva, että varmasti tulee tehtyä toisetkin joskus, eri langalla.


9. tammikuuta 2014

Neul neul





Pikkuisia töitä on valmistunut, tämä neulominen on muuttunut taas ihan vimmaiseksi. Mitäpä sitä muutakaan tammikuussa tekisi ;)

Luumunvärinen pipo tyttären luumunvärisen takin kanssa. Vaikutti mahdottomalta tehtävältä löytää juuri takin sävyistä lankaa, Teeteen Sara natsaa melko hyvin. Oikeastaan on kivakin, ettei sävy ole ihan justiin. Pipon malli Bestie Beanie, Ravelrystä. Simppeli palmikkomalli, jota oli kiva neuloa.



Valmistui myös hyvin marinoitunut samettisetti. Vaihtarimme vuodelta 2010 lähetti parisen vuotta sitten Brasiliasta tuota samettilankaa (Cisna:n Fast) kaksi kerää ja aloitin siitä huivin. Sitten löysin Tallinnasta aivan samaa lankaa, joka tosin vyötteen mukaan oli Katia:n Velvet. Jatkoin sillä sujuvasti ja tein vielä piponkin.

Lanka on ihanaa karvamatoa, pehmoisuuskin varmaan välittyy kuvastakin. Akryyli ei hirveästi lämmitä, mutta meinaan kokeilla näitä pakkasten tultua.




Sitten, hurraa -huutojen saattelemana valmistui nämä ufoutumis-uhan alle melkein jääneet sukat. (ufo= unfinished object) Joku näissä vaan tökki ja kovasti. Lanka on virolaista Any Sokilongia, jota olen neulonut ennenkin. Värikin on ihan jees, joten ehkä malli aiheutti tökintää. Kyseessä on Neulekirjan Wallander. En kovin paljon pidä noista neljän nurjan levyisistä raidoista, nätimpi olisi tullut vaikka kahden nurjan raidoilla.

Ekan sukan aloitin ja tein joskus loppukesällä ja toinen sitten ei meinannut ottaa valmistuakseen. Mutta sisulla vaan, pitihän ne saada pois silmistä. Ihme puikulat...


3. lokakuuta 2013

Lehtiä ja laskoksia



Elokuun lopun visiitillä Käsityökortteliin vietin aika pitkän tovin Ilun lankakojussa ja koitin päättää, mitä ihanuutta hankkisin. Melkein päädyin jo vihreisiin semisolidi-lankoihin, mutta tämä punavihreä vei sittenkin voiton. Värit ovat kertakaikkiaan hurmaavat ja jälleen kerran hairahduin tällaiseen pätkävärjättyyn. Voi minua... Vähän tuli väreistä lätäköitä, mutta päätin, etten anna niiden haitata. Itse asiassa lehtikuviohan erottuu paremmin yksivärisenä, raidallisena lehti on aika sekava.

Lanka siis Handu Handdyed, malliksi valikoitui Ravelryn ihmeellisestä maailmasta Saroyan. Puikot mulla taisi olla jotain 3,5 mm. Ihana lanka, kiva malli!



Varmasti mun on jossain vaiheessa neulottava vielä toinenkin Saroyan, törmäsin nimittäin Pinterestissä tähän versioon:

Ravelry: BrambleKnit's Autumn

Ihan mieletön, henkeäsalpaavan ihana!! Kuva: Pinterest, linkki tekijän Ravelry -projektiin: BrambleKnit:in Autumn.




Toinenkin huivi (tai siis kauluri) on valmistunut. Laskoskuvioinen kauluri kirjasta Luonnonkauniit neuleet.



Tuossa kirjassa on monia kivoja malleja ihanan neutraaleissa väreissä. Voihan ne toki toteuttaa ihan missä värissä vaan, mutta jotenkin nyt kiehtoo valkoisen, harmaan ja vaaleanruskean sävyt.

Kaulurin lanka on BBB:n Alpaca Filati. Laskokset oli hauskoja tehdä, mutta malli oli muuten aika erikoinen, koska se neulottiin kokonaan nurjalta puolelta. Nurjia sai siis vääntää oikein antaumuksella!


20. maaliskuuta 2013

Liftarintapainen


Kun kerran on vielä täysi talvi, niin käytetään sitten villahuivia! Olen ihaillut ihmisten tekemiä Hitchhiker -huiveja, mutta periaatteesta en halua maksaa neuleohjeesta (koska ilmaisiakin on pilvin pimein). Niinpä kokeilin ihan itsekseni tehdä tuollaista harjareunaa lisäämällä tasavälein neljä silmukkaa työn toiseen reunaan. Vastaavasti kavensin joka kerroksella yhden silmukan toisesta reunasta ja lisäyskerroksella myös ns. nurjalta puolelta. Tuloksena tasaisen vino pötkö, jonka toisessa reunassa harkkoja.


Lankana jälleen yllätyskerää Purosta, melkoisen pehmeää kaulalla. Ja kiva päättelyurakkakin oli :) Uusi-vanha ihastusvärini oranssi puskee eri puolilta esiin, kuvassa näkyvä paita yhtenä esimerkkinä. Väristä oikein pirskuu energiaa!



Oranssia tekee mieli kerätä myös kotona näkyville. Kaivoin kesälomareissuilta tuotuja simpukankuoria ja kiviä täytteeksi ja mahtui sekaan myös yksi kalteva tornikin.




Kauniita kiviä laitoin myös Elsan lempituolista hankitun lasikuvun alle. Kivet on Marmaranmeren rannalta ja joukossa on myös meren tyrskyissä pyöristyneitä tiilen- ja betoninpalasia, kivan värisiä sellaisia.

Näitä katsellessa tulee pakostikin kesähaaveet mieleen. Kohta, kohta...


15. helmikuuta 2013

Helmibaktus


Tämä vihreä vaan vetoaa edelleen... En päässyt tämän herkkuvärin ohi ollenkaan, vaan ihan pakko oli ostaa pari kerää ihanan pehmeää Dropsin Alpacaa. Halusin tehdä simppelin huivin baktuksen mallilla, mutta helmineuleella. Kaksinkertaisesta langasta tuli mukavaa pintaa, puikot taisi olla vitosen luokkaa.

Halusin kokeilla myös Novitan Säde -lankaa, joka on tosi ohutta ja siinä on kivaa bling blingiä. Ei se kuitenkaan tuonne vihreän sekaan istunut, niin tuli sitten valkoinen virkattu reunus. Kaverina Säteellä on siinä BBB:n alpakkaa. En toivo pakkasia, mutta kiva tätä huivia olisi vielä tänä talvena vähän pitää. Hiihtolomareissun jälkeen varmaan sitten ;)

8. helmikuuta 2013

Puroraitaa


Värien jano vaivaa yhä ja siihen vaivaan onneksi löytyy helpotusta langoista. Puro -lankojen jämiä oli kertynyt jos jonkinmoisia ja koska en keksinyt niille järkevämpääkään käyttöä niin kerin niistä yllätyskeriä. Meinasin aluksi tehdä huovutettavia töppösiä, mutta lennossa vaihdoinkin keulaliinaan. Tulee tässä raidat enemmän oikeuksiinsa, huovutusta varten olisi pitänyt olla leveämpiä raitoja.



Ankeatkin värit näyttää kivoilta pirteisiin yhdistettynä. Huivi tarvitsee selvästi kaverikseen myös lapaset ja jos lankaa vielä jää niin voisihan ne töppösetkin tehdä.



Täydellinen vastakohta värien ilotulitukselle on nämä hiirenharmaat peruslapaset miehelle. Jälkeenpäin ihmettelen, miksi ihmeessä ostin juuri tuon väristä lankaa? No samapa tuo, lapasissa menee hyvin tumman takin kaverina. Lanka on Dropsin Eskimoa, nämä lapaset valmistui muutamassa tunnissa. Ohje on Dropsin sivuilta.