2. tammikuuta 2019

Vuoden 2018 neuleet






Tadaa! On taas tullut vuonna 2018 neulottua! Ainakin huiveja on paljon, joku voisi ehkä ajatella, että jopa liikaa. Huivihyllyt ainakin pursuavat vaatehuoneessa ihan kiitettävästi. Käytän kaikkia huiveja, mutta joskus joku yksilö unohtuu joksikin aikaa, kun ei ole näkösällä. Pitäisikin pitää  hyllyt hyvässä järjestyksessä, jotta unohtamisia ei pääsisi tapahtumaan.  Yksi näistä huiveista on virkattu.



Huiveja valmistui vuonna 2018 yhteensä 20 kappaletta. On siinä muutama, jotka eivät jääneet minulle.



Viimeisin valmistunut huivi on Adventtimysteerineulontahuivi Kaarne. Käytin pohjaan lepänkävyillä värjättyä Dropsin Baby merinoa ja tehostevärit otin jämistä ja minikeristä. Kiva huivi tuli ja neulontaprosessi oli mukava tehdä valmiiksi määritellyissä palasissa.



Käsiasioiden saralla oli tänä vuonna hiljaista. Alkuvuodesta tein suomenlampaanvillasta parit norjalaislapaset ja äidilleni kämmekkäät. Syksyllä valmistui nuo värikkäät. Pipojen kanssa oli vielä heikompaa, vain yksi kappale tänä vuonna (alakuvassa keskellä) ja sekin päätyi asunnottomien yön keräykseen täysin käyttämättömänä. Eikun hei, toinen pipo valmistui joululajaksi isälleni! Ja itse asiassa vielä kolmaskin valmistui tyttärelle ihan vuoden viime päivinä. Nämä kaksi pipoa on alimmassa kollaasissa. 



Kategoriassa "Muut" oli tänä vuonna vauvajuttuja, jotka lähetin entiselle vaihto-oppilaallemme Brasiliaan keväällä. Näitä oli kiva tehdä! 

Joulupukin pyykkinaru valmistui ihan alkuvuodesta ja ehti hyvin ilostuttaa meitä vielä joulunajan loppupuolella. Nyt se jo keikkuu taas pyykkinarulla, jossa on roikkunut jämälankajoulukalenterin paketit ja joulukortit.


Paitoja tein kolme, kaksi puuvillaista ja yhden villaisen.




Sekalaiskollaasiin pääsi pipojen lisäksi tyttären toivoma Harry Potter -huivi ja Aava-sukat sekä tonttu "Here We Gnome Again".




Ja tässä koko tilasto, vuodesta 2012 alkaen. Ihmettelen vaan, miten on mahdollista, että joka vuosi tulee vaan lisää neulottuja kilometrejä! Kohta täytyy tulla huippu vastaan, ei tuo nousu voi loputtomiin jatkua. Tänä vuonna projekteja oli reilusti vähemmän kuin viime vuonna, mutta koska huiveja oli niin paljon, kilometrejä kuitenkin kertyi. Toisaalta vuoden 2017 projektien määrää "vääristi" tilkkupeittoon neulotut palat, joista kustakin on oma projektinsa.




Aikani kuluksi kokosin vielä kaikki projektit ja niiden metrit yhteen sivuun. Ihan lopullinen versio tämä ei ole, vuodesta 2018 puuttuu muutama projekti ja metrit ovat siis väärin. Kuvaan ei mahdu ihan kaikki, vaan rivit jatkuvat alaspäin vielä aika pitkään, varsinkin vuoden 2017 peittopalojen kanssa. Ja sitten kun katsoo noita vuoden 2012 projekteja niin aikamoisia kamaluuksia siellä seassa luuraa. Tuota vuotta vanhempia töitä en edes ota mukaan kuviin ja tilastoihin, ne kun on niin eri maailmasta. Kiva siis nähdä, että edistystä on neulonnassa tapahntunut! Värit ovat kuitenkin pysyneet yllättävän samoissa kaikki nämä vuodet.

Tästä on hyvä jatkaa neulevuoteen 2019. Tiedossa on ainakin alkuvuonna paljon sukkia (Sukka-Finlandia!) ja eiköhän niitä huivejakin taas synny useita. 

Hyvää uutta vuotta!


2 kommenttia:

  1. Olet huivi-queen! Ihan mielettömän upeita, ja onhan se ylellistä, että on itse tehtyjä toinen toistaan ihanampia huiveja, vaikka sitten huivihylly pursuisikin. Upeita värejä, sommitteluja ja lankayhdistelmiä.
    Olet myös aivan käsittämättömän järjestelmällinen. Miten ihmeessä voit saada aikaan metrimäärän, no Ravelrystä kai? Mutta ei mun ainakaan tule päivitettyä sinne mitään kuin pari kertaa vuodessa, enkä todellakaan silloin muista lankamääriä enkä juuri mitään muutakaan :-D Tai vaikka päivittäisikin saman tien, niin miten sitä osaa arvioida, paljonko lankaa meni... No joo. Mutta olen aivan häkeltynyt tästä sun tehokkuudesta ja aikaansaavuudesta! Kuviasi katsoo kuin karkkeja, niin ihania kaikki tuotoksesi ovat.
    Ja se kynttilä on täydellinen, aivan ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiitos paljon kehuista, tässähän taas ihan häkeltyy. Juu, nuo metrit saa Ravelrystä suoraan. Olen viime aikoina panostanut siihen, että merkkaan grammat aina projekteihin, siitä on tullut ihan hauskaa puuhaa. Keittiövaa´alla mittailen langat : ) JOskus mittaaminen tosin on vaikeaa, vaikka jämälankojen kohdalla, mutta sitten voi arvioida.

      Kiva, että kynttilä palaa kivasti ja on mieleinen : )) Minä täällä vieläkin ihailen kulhoa ja käytän sitä ilolla : )))

      Poista