Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukortit. Näytä kaikki tekstit

4. tammikuuta 2018

Joulukortit 2016 ja 2017





Toissa vuonna jäi kuvaamatta joulukortit, mitä lie kiireitä ollut kovasti silloin. Nyt sitten loppuvuonna kaivoin edellisetkin esiin ja otin kuvia päivänä, jolloin sattui olemaan edes vähän päivänvaloa. Punavalkoharmaalla teemalla mentiin vuonna 2016 ja aina rakkaalla puuaiheella.



Sisälle printtasin kävyn teemaa toistamaan ja alle sitten nimet ja asiaan kuuluva Ellin tassu.



Vuoden 2017 kortit oli vielä astetta simppelimpiä. Tuota vihreää paperia oli jostain tullut kokonainen paketillinen, joten halusin niitä nyt käyttää pois. Mistelinoksaleiman tilasin Etsystä (Makistamps) yhdessä erään toisen leiman kanssa, jota saatan käyttää ensi (tai siis tänä) vuonna. Leima toimi parhaiten mustana, vaikka kokeilin vihreääkin. Ei siitä pääse mihinkään, että Versafine on paras muste leimailuun. Niin tarkka ja kaikin puolin hyvä. Kirjakaupasta löytyi kivoja korkkitarroja, joita laitoin nauhan päälle. Loput vaiheet olikin sitten leikkaamista ja Cuttlebugilla kohokuvioimista.

Sisälehdellä on edellisvuoden tapaan printattu teksti ja kuva etukannen teeman mukaan. Ja nimet ja tassut alle : )



10. tammikuuta 2016

Joulukortit 2015






Vuoden 2015 joulukorttiin sain idean Pinterestistä, mutta lopullisesta kortista tuli kuitenkin ihan omanlainen. Lumihiutale-aiheisia leimoja oli kivasti saatavilla, muutama on vanhoista varastoista. Pitkään etsin sopivaa leimaa tuota koristetta varten, hakusessa oli ensin kuusi. Sopivan kokoista ei löytynyt, mutta onneksi suloiset eläimet käyvät korttiin oikein hyvin.



Leima on painettu kullanväriselle helmiäispaperille. Monia vaiheita oli jälleen korttien kasaamisessa, mutta sarjatyönä se kävi joutuisasti.



Työpaikan kortit tein jo syysloman hiljaisina hetkinä valmiiksi. Kohokuvioinnit on tehty Cuttlebugilla ja punaiset lumihiutaleet on leikattu vähän hohatavasta paperista, mikä nyt ei kuvasta oikein erotu. Silkkinauhaa on kummassakin kortissa, sillä saakin helposti korteihin vähän jujua.


27. joulukuuta 2014

Joulutunnelmia



Vaikka varsinaiset joulunpyhät on ohi, voi silti vielä vähän tunnelmoida joululla. Haimme mökiltä pikkuruiset kuuset jo syksyllä ja aluksi ne olivat jemmassa vierashuoneen ikkunalla. Ovat niin söpöjä tuollaisenaan, ettei niitä tarvitse edes koristella.




Viime vuodesta viisastuneena ehdin kerätä ennen lumia vähän heinää ja sammalta pihalta. Heinät olivat kuivumassa lipaston päällä ja yksi meistä teki siihen heti lempipaikkansa. Heinillä härkien kaukalon...




Seimiukkelit ja akkelit pääsivät jälleen talliin, tällä kertaa vähän enemmän somistettuun. Lapsuuteni lempiheppa on seurana pilttuussa (Se piti ensin liimata kokoon, oli haljennut kahtia...) ja kolme viisasta miestä pääsivät nukkekodin persialaismaton päälle kuin arvovieraat konsanaan. Pistaasinkuorikuusiin löytyi kiva idea ja ohje Villa Tölli -blogista. Ylimääräisistä "kynsistä" tuli vielä kukkanen sammalkatolle.



Jossain joululehdessä oli tänä vuonna niin upeita piparitaloja, että päätimme tyttären kanssa apinoida yksi sellainen meillekin. Halusin perinteisen punaisen torpan ja väri onnistui hyvin Confetin pastavärillä nimeltä Burgundy. Isäntäväki joutui talon taakse (koska niiden koristelu ei ollut niin onnistunut), mutta muu porukka pääsi etupihaa koristamaan. Ikkunasta heijastuu bambi, joka on pupun kanssa talon vasemmalla seinustalla. Tikkarin tytär kieputti kahdesta sokerimassasta.




Tänä vuonna tein työpaikalle tällaiset kulkuskortit. Idea tekstiin on Pinterestistä, kaikki muu omaa sovellusta. Näitä oli hauska tehdä ja saivat myös paljon kehuja.



Sisälehdellä lukee perinteiseen tapaan joulutervehdyksiä eri kielillä.




Vaikka en lumen ja pakkasen suurin fani olekaan, olihan se kuitenkin kiva saada valkoinen joulu! Puut ovat vieläkin niin kauniita lumet oksillaan ja tuo aurinkokin intoutuu paistamaan. Ei paha : )



Vielä viimeisenä tunnelmapalana ystäväperheelle tehty piparikranssi. Liimasin pohjan piparit toisiinsa pikeerillä ja koristelin sokerimassapäällystetyillä jutuilla. Nopeaa ja helppoa, näitä voisi tehdä ensi vuonna enemmänkin. Tällaiset syötävät lahjat ovat siitä hyviä, ettei jää krääsää nurkkiin pyörimään.

Nyt onkin hyvä siirtää ajatukset kohti uutta vuotta!



17. joulukuuta 2014

Joulukortit 2014






Tänä vuonna meiltä lähti valko-hopeisia kortteja. Aluksi kaavailin täysvalkoisia, mutta ei se vaan tuntunut toimivalta. Harmaa kun on muutenkin hiipinyt yllättäen mun elämään, niin hopeainen silkkipaperi tuntui ihan luontevalta parilta puhtaan valkoiselle.



Halusin kohokuvioida kortin taustan ja täytyy myöntää, että vähän villiinnyin tilaamaan embossaustaskuja Amazonin kautta. Nyt on sitten lumihiutaletta, kiehkuraa, poroa ja pilkkuja tulevillekin vuosille.



Kortin sisälle liimasin mustavalkoisen tervehdyksen, löysin nimittäin kaappien kätköistä vanhan Dymo-kirjoittimen kasariversion. Vanhaa mattapintaista nauhaa riitti useampaan korttiin, mutta loppuihin piti laittaa teksti nykyaikaisella kiiltävämmällä nauhalla. Vanha Dymoni suostuu ottamaan vain 5-millistä nauhaa, jota ei tietenkään saa enää mistään. Piti siis hankkia uusi kirjoitin (Clasulta muutaman euron lasten versio) ja siihen 9 mm nauhaa.



Lunta ei ole nyt maassa, mutta sentään vähän joulukorteissa : )




11. joulukuuta 2014

Vanhoja joulukortteja

2000
Ennen kuin laitan tänne kuvat tämän vuoden joulukorteista, esittelen vanhoja kortteja eri vuosilta. Nämä kaikkein vanhimipien kuvat ovat todella surkeita, siitä pahoitteluni.

Vuosituhannen vaihteessa olin Nalle Puh -fani. Tammikuussa 2000 syntynyt esikoinen nukkui päiväunensa puolen hehtaarin metsän kavereiden kanssa ja joulukorttiinkin niitä oli pakko tunkea. Kuvasta ei ehkä erotu, mutta kiiltävässä osiossa (Confetin palanen) on Risto reipas vetämässä saapasta jalkaansa tukenaan itse Nalle Puh. Kortin taustan villiviinit kuvasin omalla pihalla ja teetin Anttilan kuvapalvelussa kuvista suurennoksia ilmaislappusilla, joita sai aina kun teetti filmirullan kuviksi : )


2001
Vuonna 2001 käytin apuna ompelukonetta. Muuten äärimmäisen simppeli kortti, sisäpuolella oli pala punaista paperia, jossa toivotukset lukivat.

2002
Seuraavana vuonna kierrätettiin. Kuviopaperit ja korttipohjat on leikattu ylijääneistä Lindexin joulumateriaaleista.

2003

Vuonna 2003 kortit tuoksuivat kanelille, neilikalle ja anikselle : )

2004
Sitten taas ommeltiin. Ja embossattiin jauheella. Hieman epäsovinnainen tuo oranssi väri, mutta en vaan mahtanut rakkaudelleni mitään. Meillähän oli suurin osa kodin seinistäkin tuolloin oransseja...


2005

Näitä kortteja oli kiva tehdä! Kuivasin lehtiä ja kukkien terälehtiä ja liimasin murskaa kuusen muotoiselle liimakartiolle. Tähdeksi on ommeltu pieni kultainen helmi.


2006
Vuonna 2006 kortit olivat melko pienikokoisia. Löysin kivoja pohjia ja kuoria Ikeasta. Kasviteema jatkui.


2007
Näihin kortteihin käytin mm. vanhaa virsikirjaa, jonka fontti oli erityisen koukeroinen.


2008
Jälleen Nalle Puh pääsi korttiin, vaikka fanitus oli jo aika paljon laantunut.


2009
Näissä muistan olleen ihan hurjan työn, mutta onhan lopputulos ihan hieno. Tuossa vaiheessa rakkaus oranssiin oli vaihtunut rakkaudeksi vaaleanpunaiseen. Mm. keittiön seinät vaihtoivat myös väriä.


2010
Näissä on taustalla olohuoneen tapettia, sarvipää on leikattu lahjapaperista ja huopaiset kuusikoristeet löytyivät kesällä alennusmyynneistä.


2011
Rakkaus ruskeaan väriin on ja pysyy. Tähdet ovat myös aina toimivia : )


2012
Näitä oli myös erityisen hauska tehdä! Ja kohotarrapaloja kului ; )


2013
Kuvien laatu paranee onneksi loppua kohden ja ehkä jollain tasolla myös korttien laatu. Viime vuonna lähetin kakkupaperikortteja, tämän vuoden kortit esittelen ihan lähipäivinä. On tämä korttin teko sen verran kiva perinne, että en voisi kuvitellakaan siitä luopuvani. Kortteja, ihan kaikenlaisia, on aina myös todella kiva saada ja ripustaa esille.

Milloinkohan ekat kortit kolahtavat postilaatikkoon?



18. joulukuuta 2012

Joulukortit 2012


Joulukortteja tupsahtelee postilaatikkoon päivittäin, on tämä niin ihanaa aikaa. Tänä vuonna lähetimme tämän näköisiä kortteja. Jokainen kortti oli vähän erilainen johtuen yläreunan keskimmäisestä kuvasta, mutta kuitenkin periaatteessa kaikki kortit olivat samannäköisiä.

Neliöt on leikattu Fiskarsin kuviolaitteella, muut osat korttipohjaa myöten käsin. Syksyn sairaslomalla ehti hyvin väsätä tällaisia ja itse asiassa seuraavan joulunkin kortit tuli valmiiksi samalla.


21. marraskuuta 2012

Jouluisia kortteja


Työpaikalle tarvitaan jälleen joulukortteja ja aikani kuluksi kesälomalla viime kuussa väsäsin mallikappaleita. Tekstit pitää kaikissa olla enklanniksi, kun kyseessä on kansainvälinen koulu.



Nämä ihanat taustapaperit on Sinellistä (Graphic45). Ei ihan perinteisiä jouluisia, mutta kuitenkin ihan tarpeeksi.



Tähän korttiin idea on tullut jostain internetistä, joskus. En muista mistä. Ihan kiva kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta käsialaa täytyisi vielä hioa...



Tavallaan epäjouluisen jouluista... Pinkit paperit Tildaa, vihreä Graphic45.



Nyörit on aina kivoja ja kun vielä saa mukaan sisemmän väripaperin! Taustapapru on myös Sinellistä, ylijäämää parin vuoden takaisista joulukorteista.



Leikin vähän leimasimillakin ;)



Ja Tildan nauhoilla ja papereilla. Tässä kortissa osa nauhoista on kankaisia, osa leikattu saman sarjan paperista.




Tlidapaprua ja leima. Kiva kortti mutta tällaisia olisi sarjatuotantona hankala tehdä, kun yhdessä paperikossa tiettyä kuviota on vaan muutama...



Tähtösiä tapetilla. Laura Ashleyn Kimono, jota yhä vaan rakastan. Ja paree onkin, sillä tuota tapettia on olkkarin seinät, makkarin seinä ja Adan huoneen seinä. Onneksi jämäpaloista riittää hyvin korttiaskarteluun vielä moniksi vuosiksi!

Se kortti, mikä valittiin, ei ole mikään näistä. Laitan sitten kuvan kun tuotanto on käynnistynyt.