30. joulukuuta 2016

Neulevuosi 2016





Olen ollut hyvin laiska bloggaaja loppuvuonna, pahoittelut! Moni neuletyö on ihan kokonaan esittelemättä. Kokosin kuitenkin vuotuiseen tapaan kaikki tänä vuonna valmistuneet neuleet ja tein niistä kollaasit.



Huiveja valmistui yhteensä 11, joista lähes kaikki ovat olleet ahkerassa käytössä. Alimman raitahuivin (Maasälpä) purin kokonaan hassun muodon takia ja oikean alakulman huppuhuivi oli tilaustyö. Maasälpän vaalea harmaa elää uutta elämää ylemmän kollaasin ensimmäisessä Solariksessa.



Syksyllä innostuin neulomaan kirjoneulelapasia. Tsiisukset ja Buddhat ovat Lumi Karmitsan kirjasta "Villit vanttuut & vallattomat villasukat". Tsiisukset on tehty fingering-vahvuisesta langasta puikoilla 2,5, lankoina Alize Superwashia ja Fabelia, Buddhat on hieman paksummasta langasta 3mm:n puikoilla. Niistä tuli melko isot, käytössä kaipaavat aluslapaset vuoreksi.



Nämä 7veikasta ja Karismasta tehdyt kirjoneulelapaset meni joululahjoiksi. Lontoo-lapasten malli on myös Lumi Karmitsan kirjasta.


Peruslapasia kuplilla, kennoilla ja ilman.





Neuletakkeja valmistui kaksi. Se lienee ihan hyvä vuosivauhti. Keltainen Dexter on Dropsin Cotton Merinosta, malli on ihana ja neule kiva päällä.



Baa-Ble -pipoja tein alkuvuonna kaksi ja nyt vuoden viimeisimpinä päivinä kaksi lisää. Lankoina Dropsin Nepalia ja Big Merinoa. Vasemman alakulman pipo on alkuperäisen silmukkamäärän mukaan tehty ja siksi mallia pannumyssy. Lisäksi se koki katoamiskohtalon tyttären adventtikalentereiden myyntireissulla. Kolme muuta on tehty pienemmällä silmukkamäärällä (Susan B. Andersonin mukaan) ja ovat paljon sopivamman kokoisia.




Kaksivärisestä patenttineuleesta (Brioche) innostuneena tein Liguria-myssyjä kaksin kappalein. Neulepinta ei ole vaikea, mutta tosi tarkkana sen tekemisessä saa olla. Purkaminen ei nimittäin tule kyseeseen! Rusehtavan myssyn tein käytännössä kaksi kertaa kun juuri ennen kärkikavennuksia aloin purkaa jotain virhettä korjatakseni. Punainen versio onnistui sitten kerralla : )




Piposia syntyi muitakin, palleroilla, jäätelöillä ja palmikoilla.



Sukkia syntyi tasaiseen tahtiin, kuten monena vuotena aiemminkin. Yläkulman raitasukat oli tämän joulukuun Jämälankajoulukalenterisukat vuoden 2013 vihjeillä (Missä neuloimme kerran -blogista).



Niina Laitisen Syyspolvareita oli kiva tehdä, käytin kuvioihin vain kasvivärjäämiäni lankoja. Kissimirrisukat on jälleen Lumi Karmitsan kirjasta, äidilleni joululahjaksi. Oikealla Muita Ihania -Talvisukat.





Muut -kategoriaan menee nämä erinäiset väkerrykset. Nutcrackerin neuloin ystävälleni. Pikkusukat taas ovat menossa lahjoiksi, mutta vasta ensi jouluksi, johon mennessä toivottavasti saan tehtyä niitä lisää. Sokerina pohjalla vielä kesäprojektini Moroccan Tote -kirjovirkkaus. Siitä tulee ehkäpä kassi, kunhan valmistuu. 

Tässä vielä erilaisten neuleiden määrät viime vuosilta. Vähän huvittavat nuo vuoden 2012 loppupään jutut "Munat" ja "Pöllö". Ja miten olen voinut neuloa vuonna 2013 31 pipoa?



9. joulukuuta 2016

Naima, Ashling ja Solaris





Ah, miten kesäisiä kuvia löytyi luonnoksista, sopivasti pimeää päivää ilostuttamaan. Olikin mukava kuvaussessio mökillä kesällä, taisi olla heinäkuuta.

Neuletakki Naima on tehty vironvillasta. Kuvissa näkyy vähän huonosti, mutta mallissa on tuollaiset koristeelliset reikärivit sivuissa. Ne levenevät helmaa kohden ja väliin jää tasku. Taskun sisäosan yläreunassa on yksityiskohtana kirjoneulekuvio. Villahan on aika kutittavaa, mutta tällekin vaatekappaleelle pesu ja huuhteluaineen käyttö teki ihmeitä.



Malli: Naima
Lanka: Aade Long 8/2
Puikot 3,5 mm ja 4 mm



Kesällä uurastin myös megakokoisen pitsihuivin parissa. Tätä neulottiin mm. uimarannalla Kroatiassa, jolloin koko neuletyöhön tuntui jäävän suolaisen meren tuoksu moneksi viikoksi.

Malli on Veera Välimäen ilmaisohje Ashling. En halunnut ihan yksiväristä, joten huivista tuli sitten Trio-jäätelö : ) Tämä on ihan valtavan pehmeä ja ihana, samalla kevyt ja lämmittävä.






Malli: Ashling
Langat: Manos del Uruguay Lace ja Drops Lace
Puikot: 4,5mm



Sokerina pohjalla yksi Melanie Bergin ihanuusmalli. Tykkään hänen huiveistaan todella paljon, mm. siksi, että niissä voi yleensä leikitellä väreillä. Tähän kappaleeseen käytin pohjaksi Louhittaren Luolan Tuulen Tytärtä värissä Hopea. Raidat ovat sekä toisten huivien jämiä että kolme Madelinetoshin Unicorn Tailia. Hieman muuntelin mallia mm. jättämällä keskiosasta joitakin kerroksia pois ja toisaalta lisäsin viimeisten raitojen väliin kaksi kerrosta harmaata. Mielestäni alkuperäisessä mallissa raidat ovat turhan tiheässä ja koska kyseessä on oikeat herkkulankaraidat niin tokihan ne ansaitsevat vähän ilmaa väleihinsä!



Malli: Solaris
Langat: 
Louhittaren Luola Tuulen Tytär / Hopea (2 vyyhtiä)
Madelinetosh Unicorn Tails väreissä Glazed pecan, Tart ja Whiskey barrel
Hedgehog Fibres Sock värissä Truffle
Squoosh Fibrearts BFL Sock värissä Red Maple.
Puikot: 4 mm