27. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukat valmiit!



Tadaa! Tässä on tämän vuoden jämälankasukat valmiina!

Lopputulos on kiva, vaikka täytyy sanoa että hieman tuskan hiki välillä tuli kirjoneuletta vääntäessä ja lankakeriä kieputtaessa. Täytyy muistaa ensi vuonna tämä seikka ja ehkäpä tehdä kirjoneuletta vain joihinkin raitoihin tai sitten tehdä ihan vaan raitasukat.





14.12. sukkiin tuli neuloa raita sen paikan mukaan, jonne on aina halunnut mennä. Tähän on minulla vain yksi vaihtoehto: New York. Vaikka pääsin siellä käymään helmikuussa 2014, silti se on sellainen paikka, jonne aina haluaisin. Uutta matkaa ei ole tiedossa, mutta unelmiahan on hyvä olla : )



Tyttäreni piirsi minulle kaavion, johon tuli etupuolelle pilvenpiirtäjiä ja takapuolelle Brooklyn Bridge. Lisäsin jälkeenpäin langat sillankannattimia kuvaamaan. Lankana Handun Ilun Erikoinen: ihanaa bling blingiä!




15.12. raitaan tuli kuvio lapsuuden lempikirjan mukaan. Neuloin tatteja, vaikka ei tuon Kultasiskon kuvituksessa taida yhtään tattia olla ; )





16.12. sukkiin tuli raita silmien värin mukaan. Langoista ei löytynyt tuota vihreän kukertavaa, siispä tein raidan levottomalla langalla, jossa oli siniharmaata. (Tuon kuvan ottamisen jälkeen lähdin oitis ostamaan silmänympärysvoidetta!)

17.12. teemana oli asuinkaupungin väkiluku. Espoossa asuu niin monta tyyppiä, että raidasta tuli ruskea. Juuri hyvää tummanruskeaa ei lankakopasta löytynyt, vaan selllainen täytyi hakea kaupasta. Kuin myös seuraavan päivän (18.12.) vaaleansininen, jolla neulottiin raita syntymäpäivän mukaan. Olen syntynyt perjantaina. Koska tuo väritaulukko on thaimaalaisen tradition mukainen, kuvioksi tuli elefantteja.



19.12. käskettiin vilkaisemaan lompakkoon ja neulomaan raita ensimmäisen silmiin osuvan setelin mukaan. Ja jos ei ole seteleitä, niin ensimmäisen kortin. Minun lompakossani ensin on S-Etukortti, niinpä tein sukkaan vihreitä S-kirjaimia.

20.12. annettiin vinkiksi Wikipedia-artikkeli, johon oli listattu kyseisen päivän tapahtumia. Sieltä nousi esiin johanniittaritarit, joiden mukaisesti tein sukkiin ranskanliljoja.




21.12. neulottiin kuvio puhelimen taustakuvan mukaan. Puhelimessani oleva kuva on napattu Abu Dhabin Grand Mosquesta, joten tein okrankeltaista köynnöskuviota, johon löysin mallin Ravelrystä (Heather´s mittens).



22.12. tehtiin testi, jossa selvitettiin, mikä Beatrix Potter -kirjojen hahmoista on. Minusta tuli siili Mrs. Tiggy-Winkle ja raitaan tein pinkkejä siilejä, joiden kuvion löysin Pinterestistä.

23.12. tehtiin mosaiikkineulontakuviogeneraattorilla oma random-kuvio ja jouluaattona otin vapauden tehdä ihan itsenäisesti joulukuusikuviota kivasta käsinvärjätystä vihreästä.

Sukkien viimeisten raitojen teko ajoittui joulupäivälle ja vasta eilen sain resorit tehtyä loppuun ja pääteltyä langat. 

Huh, nyt pääsee neulomaan jotain nopeaa ja aivotonta! : ))


13. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukat, viikko 2






Toisen kalenterisukkaviikon aloitti väri päivän lämpötilan mukaan. Meillä Espoossa oli 7.12. 7 astetta lämmintä ja koska pyöristän sen mielelläni keltaiseen (ja koska haluan nyt käyttää sukkiin keltaista!) otan väriksi vaaleankeltaisen Sisun. Se on niin vaalea, ettei siitä ole pitkä matka vaaleanvihreään, eihän? ; )







8.12. sukkaan tuli neuloa nuottikuvio Sibeliuksen hengessä. Säveltäjämestari kuuli musiikin väreinä, mielenkiintoista! Musiikkinäytteiden perusteella kivoimman kuuloinen oli minusta D-duuri, niinpä neuloin nuotit keltaisella. Tai itseasiassa melkein oranssilla.

9.12. päästiin sukeltamaan riimujen maailmaan. Viikinkimytologian Bifröstin sateenkaarisilta oli tehty tulesta, ilmasta ja vedestä. Omimmalta näistä tuntui tällä kertaa tuli, riimuista tuli siis punaiset. Näitä olikin tosi hauska neuloa. Pohjaan kirjoitin oman nimeni ja päälle valitsin riimuja esteettisin perustein.

10.12. teemana oli lautapelit. Väri tuli valita sen mukaan, minkä väriset pelinappulat useimmiten valitsee. Menin tässä nyt lapsuuteen saakka ja valitsin punaisen, sillä se oli pienenä pelatessa aina suosikkivärini. Erityisesti Kimble on jäänyt päiväkodista mieleen. Nykyään lempipeleihini kuuluu Scattergories ja Rotanloukku, joissa ei ole omia pelinappuloita, mutta kummankin pelin pääväri on punainen. Tein pelinappulakuvion muuten annetun kaavan mukaan, mutta vaihdoin palleron tilalle nopan Kimbleä mukaillen.

11.12. väri tuli oman veriryhmän mukaan. Olen O, mutta vaihdoin synkän mustan ruskeaan lankaan. Nirsoilin myös annetun verenpisarakuvioinnin osalta ja tein omia pikkupisaroita.

12.12. ohjeena oli valita väri lottoarvonnan numeroiden mukaan, mutta en malttanut odottaa iltaan (enkä ikinä katso lottoa), joten arvoin langaksi jämälankajoulukalenterista saamani suloisen prinsessa-vaaleanpunaisen. Tein taas paljon pikkupallosia.



Tänään, lauantaina, väri tuli valita sen mukin mukaan, josta ensimmäisenä aamulla juo. Se oli vihreä Muumimuki, joten sukkaan tuli omenanvihreät pikkumukit. Kiva raita : )

Molemmissa sukissa on kantapäät eli nyt tehdään jo varsia. Ollaan jo yli puolenvälin!




7. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukat 2015, viikko 1







Olen ollut viime aikoina laiska bloggaaja, pahoittelut siitä! On täällä neulottu ja jotain valmiiksikin saatu, mutta kuvia ei tekeleistä ole otettu. Joululahjaneulontakin on ollut hyvin hidasta, parit lapaset on valmistuneet, mutta niitä ei ole edes päätelty. Onhan tässä vielä hyvin aikaa ; )

Jälleen aloin tekemään Jämälankajoulukalenterisukkia, joiden ohjeet ja päivittäiset värivihjeet löytyvät Missä neuloimme kerran -blogista. Tänä vuonna sukkaan käytetään yhtä väriä pohjaan ja jokainen raita sisältää kirjoneuletta. Pohjalankani on Alize Superwashia, joka kuitenkin sisältää nailonvahvistuksen.

1. päivän raita neulottiin väriympyrän mukaan. Tein sukkaa kuuden aikaan illalla ja sen perusteella raidan kuviosta tuli omenanvihreä. Tai no, yhden kerroksen mittaisessa raidassa ei kai voi varsinaisesti kuviosta puhua...




2. päivänä raitakuvio tehtiin binäärilukujen ja heksadesimaalilukujen mukaan. Syntymäpäiväni antoi binääriluvun 100100101101100111 ja se sijoitettuna numerot päinvastaisiksi kääntämällä heksadesimaalilaskuriin antoi koodin 1B493, jonka väri oli sellainen sinivihreä. Juuri hankala väri mulle, mutta ehkä jämistä löytyisi joku vähän siihen vivahtava. Kuitenkin vaan kaksi raitaa kyseessä, eli kuvioon voi upottaa melkein mitä vaan sinivihreään vivahtavaa.




3. päivänä kuvion väri tuli valita päällä olevista vaatteista.
Oliivinvihreää!



4. päivän vihje oli selkeä ja simppeli: raita neulotaan sen mukaan, mina vuonna on liittynyt Ravelryyn. Liityin vuonna 2009, joten päivän väri on violetti. Käytin viime vuoden jämälankavaihdosta saamaani violettia Väinämöistä. 

5. päivänä raita piti neuloa lempihyväntekeväisyysjärjestön logon väri(e)n mukaan. Hetken löi tyhjää, kun kaikki mieleen tulevat oli jotenkin sinisiä tai turkooseja, joita en nyt halunnut käyttää. Päädyin mustaan ja valkoiseen WWF:n mukaan.

Itsenäisyyspäivänä piti valita väri ensimmäisen linnan juhlissa nähdyn puvun mukaan. Onneksi Jennillä oli fuksiaa, sillä ensimmäisillä vierailla kun ei juuri kovin värikkäitä pukuja yleensä ole.

Sukat ovat jo tässä vaiheessa hurjan kivat, mutta kauhean mielelläni neuloisin kohta jotain keltaista tai oranssia! Kun raitojen kerrosmäärä kasvaa, tulee kuvioihinkin enemmän mahdollisuuksia. Ai että, tämä on kiva projekti : ))


27. lokakuuta 2015

Kappappaa






Se iski kuin salama. Yhtäkkiä tuli pakottava tarve neuloa Kappa.


Näitä on näkynyt Ravelryssä ja blogeissa jo monta kuukautta, mutta jotenkaan en ollut aikaisemmin huomioinut tätä "huivia" kunnolla.


Kun vielä lähilankakaupasta löytyi ohjeen mukaista lankaa, oli myös kiireen vilkkaa lähdettävä ostamaan kirjaa, jossa ohje on. Lähikirjakaupasta löytyi viimeinen kappale Huivileikkiä, joten tämä oli suorastaan kohtalo.



Syyskuun 4. päivä loin tähän silmukat ja eilen tuli valmista. Tämä oli hyvä olla sellaisena taustaprojektina, sillä muuten tämän tekemiseen kyllä leipääntyy. Kapan rinnalla neuloin BlueSand -neuletakin ja muutamia pienempiä töitä.



Strategiset tiedot:

Lanka: Malabrigo Silkpaca, yhteensä 3 kerää väreissä Natural, Polar Morn ja Pearl Ten
Malli: Kappa Veera Välimäen kirjasta Huivileikki
Puikot: 4 mm (miksiköhän tein nelosilla, kun ohjeessa pyydetään käyttämään kolmosia?)
Fiilis: Mitä mainioin. Uutta Kappaa pukkaa jo...

Tämä on mielettömän lämmin ja pehmeä! Siihen on ihana sukeltaa ja tekisikin mieli pitää tätä päällä ihan koko ajan : )




19. lokakuuta 2015

Sinihiekka-neuletakki




Mitään sinistähän en juuri koskaan neulo, mutta nimestään huolimatta tämä villatakkimalli ihastutti kovasti.  Merinomaniasta kotiin kannetuista merinoista valmistui viikonloppuna BlueSand Cardigan. Maksullinen ohje on Ravelrystä ja kyllä oli joka penninsä väärtti. Tosi tarkkaan oli kaikki selitetty ja muutamassa tekniikassa ihan kuvien avulla neuvottu. Ohjeen taitaa saada ostettua myös suunnittelijan omilta sivuilta.

Tämä oli niin kiva neuloa, että tekisipä mieli joskus tehdä toinenkin, vaikkapa puuvillaisena.




Tässä takissa käyttämäni lanka on siis Dropsin Merino Extra Finea. Nimestään huolimatta kuitenkin melko paksu lanka. Sileät osat tein 4 mm puikoilla, kuvio-osan 5-millisillä ja resoreissa käytin kokoa 3,5 mm.





Mietin pitkään, skippaanko taskujen tekemisen, koska en sellaisia yleensä neuleisiini kaipaa. Tässä mallissa kuitenkin taskut ovat yksi tärkeä osa kokonaisuuta, joten ei kaduta, että ne neuloin. Sisätaskun raidoitus on veikeä, vaikkei se päälle päin paistakaan. Pitää kurkistaa taskuun : )



Ai että, tää syksyinen luonto on niin kauniin värinen! Koivujen kullankeltaiset lehdet <3



14. lokakuuta 2015

Piristyssukkia






Vielä on luonnossa väriä muutamaksi viikoksi, mutta sen jälkeen koittavaa harmautta ja ankeutta vastaan täytyy ottaa käyttöön väriterapiaa vaikkapa räsymattosukkien muodossa. Nämä iloisenkirjavat jämälankasukat valmistuivat alkusyksystä. Päättelin langat ja laitoin sukat odottamaan kuvaamista. En edes huomannut niiden kadonneen, ennekuin viikkojen päästä löysin sukat vahingossa sohvatyynyjen välistä! Miten voi olla niin laho pää, että unohtaa neuloneensa koko sukat? 




Näissä on käytetty Drops Fabelin jämäsiä muualla paitsi ihan kärjissä, jotka on TicoTicoa. Ihan perinteisesti ylhäältä aloitin, mutta epäsymmetrisyyteen en kuitenkaan kyennyt ; )



Harvemmin sukkien jalkapohjia kuvataan, mutta tässäpä on nyt sellainenkin otos.




Toiset loppukesällä/alkusyksyllä valmistuneet sukkaset on itseraidoittuvasta Lana Grossa Meilenweit Merinosta. Nämä aloitin kärjestä Magic Loopilla ja tein niin pitkät varret kuin langasta sai. Vaihtelun vuoksi tein resoriin joustinneuletta.



Nämä olisi ollut kiva kuvata puolukoiden kanssa, mutta eipä niitä enää meidän takametsästä löytynyt. Mustikan lehdissä on sentään kivat punaiset ruskan sävyt : )


18. syyskuuta 2015

Pohjolan kesä






Pohjolan kesästä ei ole jäljellä kuin muistot, mutta minun versioni kesäpaidasta onkin melko syksyinen. Alkuperäinen väristys on nimittäin kirkkaan valkoinen turkoosilla koristeraidalla. Langan harmaa on pikkuisen meleerattu, joten se tuo paitaan kivaa elävyyttä. Ja mikä pehmeys! Jouduin käyttämään aika isoja puikkoja (5 mm), jotta sain tiheyden täsmäämään. Siksi neulos on kuohkeaa ja kevyttä ja samalla ah, niin pehmeää.





Malli: Nordic Summer (ilmaisohje Dropsilta)
Lanka: Drops Baby Merino
(Kokoon L 7,5 kerää vaaleampaa, 0,5 kerää tummempaa)
Puikot: 5 mm, reunuksiin 4 mm





Eilisessä kauniissa sumusäässä tuli kivoja kuvia, jotka on ottanut 15-vuotias poikani. Aika onnekasta, että perheestä löytyy kuvauksesta kiinnostunut assistentti!




Paidan kaula-aukko on melko laaja, mutta eipähän sitten ainakaan purista. Ja juu, tietysti onnistuin hankkimaan paitaan merinolangat juuri ennen kuin alkoi merinomania (-25%). Höh! No, onneksi Dropsin langat ei ole hinnalla pilattuja. Ja tulipahan hyvä syy hankkia langat seuraavaan neuleeseen ; )




13. syyskuuta 2015

Neulekesän kuulumiset






Kesä on vaihtunut syksyksi ja minä palailen blogin pariin. Pikkuinen taukonen teki ihan hyvää ja sinä aikana sain kuvattua niin paljon kaikenlaista käsityötä, että niitä on tännekin laitettava, ettei jää ihan unholaan. Nämä kaikki ovat valmistuneet kesän aikana, jotkut aikaisemmin, jotkut myöhemmin.

Kesällä tuli istuttua jonkun verran autossa mökki- ja muilla matkoilla, että oli pakko olla jotain neulottavaa. Marketeista saa onneksi Novitaa, kun pahin hätä iskee. Nämä Pätkiksen ruskea ja valkoinen ovat juuri tuollaisia hätäostoksia ja ihan raikkaat sukathan niistä tuli. Puikot oli muistaakseni kolmosen. Hitsi, kun alkaa tekemään mieli pätkistä jo kun näitä sukkia vilkaiseekin! Onneksi ei ole kelta-ruskeat, DaCapo on nimittäin vielä parempaa ; )



Huivimalli Ho´okipa on ollut himoittujen jonossa jo aika kauan. Nyt raaskin korkata Handun merinosukkakerän värissä `Totinen konjakki-oliivi´ ja neuloin sen. Malli on kiva ja lopputulos kaunis, mutta voi luoja, miten tylsäksi neulominen kävi! Ihan tuskalla tein viimeiset kymmenet sentit, kanustimena se, että ihan kohta loppuu.

Mallin ekoilla kerroksilla ohjeessa oli myös jotain häikkää, sillä luotu silmukkamäärä ei vaan riittänyt siihen, mitä ohjeessa käskettiin tekemään. Muutaman kerran yritin aloittaa tarkasti ohjeen mukaan, mutta lopulta oli vaan luotava enemmän silmukoita, jotta sai mallin lähtemään alkuun. Hieman ärsyttää maksullisissa ohjeissa tuollaiset virheet.

Kaikesta purnauksesta huolimatta lopputulos on kiva ja lanka nyt on mitä ihanin, ei kai Handu voi mitään muuta ollakaan!





Perussukkia neuloin Nallen Taikaväreistä useammatkin. Muutamat olisivat ainakin menossa hyväntekeväisyyteen huostaanotetuille nuorille. (Pesäpuu ry Selviytyjät). Kuulemma nuoret ovat olleet saamistaan sukista todella otettuja ja onnellisia. Näitä neuloessa mukaan kutoutui siis paljon lämpimiä ajatuksia sukkien saajille : )



Nämä kaikkki ovat suunnilleen kokoa 37, koska niitä tarvitaan kuulemma eniten.








Sitten yksi ikuisuudelta tuntunut projekti nimeltä Pomatomus. Tämä Cookie A:n malli on ollut jo kauan listalla. Kun lähdin maaliskuussa Dubaihin, otin nämä sukat matkaeuleeksi. Yölentojen takia nämä edistyi matkalla hitaanlaisesti, mutta valmista kuitenkin tuli sitten matkan jälkeen, taisi olla jo ennen kesää.



Kuvat otimme nyt syksyllä, hurjan nopeaa toimintaa siis!

Lankana näissä oli Dropsin Delight, puikkokoko 2,75. 




Yhdeksi kesän autoneuleeksi nappasin Fabelin jämiä ja 2,5 puikot. Näissä sukissa yhtenä lankana on myös Järbo Garnin Miniraggi, kaksi muuta sitten Fabelia. Mulla on aina tarve symmtriaan, siksi yritin kikkailla sukat samanlaisiksi. Melko samanlaiset tulikin, vaikka muutama raita ei ihan mätsääkään. Nää sukat saattaa jäädä ihan itselle, kun en niistä varmaan malta luopuakaan ; )



Neulekesän jälkeen on päälle vyörynyt neulesyksy todella hurjalla voimalla! Yksi huivi on juuri valmistunut ja kohta tulee valmiiksi neulepaita. Näistä Malabrigon ihanuuksista (Silkpaca) taas on työn alla Veera Välimäen Huivileikki -kirjasta Kappa. Lisäksi yhdet villatakkilangat huutelee kassista ihan tosi kovaa. Ihana on neuloa näitä kaikkia!



22. heinäkuuta 2015

Haastevastauksia






Sain Pakkoneulootikko Heltsulta 11 kysymyksen haasteen. kiitos paljon! Tässä vastaukset kysymyksiin, kuvituksena sekalaisia otoksia aiheesta ja aiheen vierestä. Pahoittelut huonolaatuisista kännykkäkuvista, järkkärimme lähti tänä aamuna poikamme mukana partioleirille Japaniin, nyt ollaan sitten vaan puhelimen kameran varassa.


1. Mitä harrastat käsitöiden lisäksi?

Puutarhurointi on toinen tärkeä harrastukseni, se taitaa olla neulomisen kanssa jaetulla ykkössijalla. Ompelu tulee heti tiukasti kakkosena. Muuten sitten luen paljon ja lenkkeilen, ainakin välillä.


2. Mitä haluaisit harrastaa, jos mikään esim. raha ei rajottaisi?

Varmasti harrastaisin ihan samoja juttuja, mutta jos rahaa olisi ihan hirveästi, niin ehkä sitten vähän eri mittakaavassa. En kyllä koe, että rahatilanne rajoittaisi harrastuksia niin, että se harmittaisi. Jos voisi ostaa ihan kaiken kivan, mitä vaan mieli tekisi, niin kävisihän se jo aika tylsäksi. Toisaalta jos raha ei ollenkaan rajoittaisi, niin lisäisin harrastuksiini vaikkapa matkustelua kivoihin puutarhakohteisiin esim. Englantiin ja lankaahan voisi käydä ostamassa vaikka Yhdysvalloista tai Perusta! Oih, se olisi ihanaa!


3. Mikä on lempi neulemallisi?

Vaikea nimetä vain yhtä, mutta sellaisia, joita olen tehnyt enemmän kuin yhden kerran ja lisääkin voisin neuloa, on kuplalapaset ja Nurmilintu -huivi. Kai ne sitten on lempineulemalleja ; )


4.  Missä asuisit, jos voisit asua missä päin vain?

Kääk, hankala päätös! Mielellään jakaisin asumiseni monen paikan välillä. Asunnot voisi olla New Yorkissa, Istanbulissa ja Skotlannissa, ainakin.





5. Mikä on lempilankasi?

Käsinvärjätty, pehmeä fingering-paksuinen sukkalanka, joka käy huivilangaksikin.


6. Mikä on lempivärisi?

Tällä hetkellä tylsästi harmaa, musta ja valkoinen. Pidän paljon myös sammaleenvihreästä, beigestä, okrankeltaisesta, syvänpunaisesta ja ruskeasta.




7. Mistä olet oppinut tekemään käsitöitä?

Kotona äidiltäni ja koulusta. Innostus ja taipumus on varmasti verenperintöä, mutta myös kaverit ovat vaikuttaneet. Ystäväni I innosti minut ompelemaan vaatteita.




8. Onko sinulla lemmikkejä? Jos on niin mitä?

Elli-kissa pyörii täällä blogissakin ahkerasti.


9. Mistä löydät neulemallit, joita teet? Tilaatko lehtiä, ostatko kirjoja, jos niin mitä?

Mallit löytyy Ravelrystä lähes aina. Satunnaisesti muualta netistä esim. Pinterestin kautta ja joskus neulon Novitan tai neulelehtien ohjeilla. Kirjoja ja lehtiä en juurikaan tilaa/osta, sillä Ravelry on  kaikista inspiroivin ja monipuolisin lähde. Siellä voi tarkennetulla haulla hakea ihan tarkasti mallia omilla kriteereillä. Uskomattoman hieno työkalu, suosittelen sitä lämpimästi!


10. Teetkö käsitöitä hyväntekeväisyyteen? Jos teet niin mistä löydät kohteet?

Ennen en ole tehnyt hyväntekeväisyyteen, mutta juuri nyt on työn alla usemmat sukat nuorille, joilla on huostaanottotaustaa yms. Tämän kohteen löysin sosiaalialalla työskentelevän ystäväni avulla. On ollut erityisen mukava neuloa sukkia, kun tietää, että saajat arvostavat niitä todella. Ihan perussukka Novitan Nallesta saa kokonaan uuden merkityksen, kun mukaan neuloutuu lämpimiä ajatuksia.





11. Teetkö muita käsitöitä, kuin neuleita? Jos niin mitä?

Ompelen varsinkin kesäisin mekkoja ja satunnaisesti virkkaankin.