27. joulukuuta 2015

Joulukalenterisukat valmiit!



Tadaa! Tässä on tämän vuoden jämälankasukat valmiina!

Lopputulos on kiva, vaikka täytyy sanoa että hieman tuskan hiki välillä tuli kirjoneuletta vääntäessä ja lankakeriä kieputtaessa. Täytyy muistaa ensi vuonna tämä seikka ja ehkäpä tehdä kirjoneuletta vain joihinkin raitoihin tai sitten tehdä ihan vaan raitasukat.





14.12. sukkiin tuli neuloa raita sen paikan mukaan, jonne on aina halunnut mennä. Tähän on minulla vain yksi vaihtoehto: New York. Vaikka pääsin siellä käymään helmikuussa 2014, silti se on sellainen paikka, jonne aina haluaisin. Uutta matkaa ei ole tiedossa, mutta unelmiahan on hyvä olla : )



Tyttäreni piirsi minulle kaavion, johon tuli etupuolelle pilvenpiirtäjiä ja takapuolelle Brooklyn Bridge. Lisäsin jälkeenpäin langat sillankannattimia kuvaamaan. Lankana Handun Ilun Erikoinen: ihanaa bling blingiä!




15.12. raitaan tuli kuvio lapsuuden lempikirjan mukaan. Neuloin tatteja, vaikka ei tuon Kultasiskon kuvituksessa taida yhtään tattia olla ; )





16.12. sukkiin tuli raita silmien värin mukaan. Langoista ei löytynyt tuota vihreän kukertavaa, siispä tein raidan levottomalla langalla, jossa oli siniharmaata. (Tuon kuvan ottamisen jälkeen lähdin oitis ostamaan silmänympärysvoidetta!)

17.12. teemana oli asuinkaupungin väkiluku. Espoossa asuu niin monta tyyppiä, että raidasta tuli ruskea. Juuri hyvää tummanruskeaa ei lankakopasta löytynyt, vaan selllainen täytyi hakea kaupasta. Kuin myös seuraavan päivän (18.12.) vaaleansininen, jolla neulottiin raita syntymäpäivän mukaan. Olen syntynyt perjantaina. Koska tuo väritaulukko on thaimaalaisen tradition mukainen, kuvioksi tuli elefantteja.



19.12. käskettiin vilkaisemaan lompakkoon ja neulomaan raita ensimmäisen silmiin osuvan setelin mukaan. Ja jos ei ole seteleitä, niin ensimmäisen kortin. Minun lompakossani ensin on S-Etukortti, niinpä tein sukkaan vihreitä S-kirjaimia.

20.12. annettiin vinkiksi Wikipedia-artikkeli, johon oli listattu kyseisen päivän tapahtumia. Sieltä nousi esiin johanniittaritarit, joiden mukaisesti tein sukkiin ranskanliljoja.




21.12. neulottiin kuvio puhelimen taustakuvan mukaan. Puhelimessani oleva kuva on napattu Abu Dhabin Grand Mosquesta, joten tein okrankeltaista köynnöskuviota, johon löysin mallin Ravelrystä (Heather´s mittens).



22.12. tehtiin testi, jossa selvitettiin, mikä Beatrix Potter -kirjojen hahmoista on. Minusta tuli siili Mrs. Tiggy-Winkle ja raitaan tein pinkkejä siilejä, joiden kuvion löysin Pinterestistä.

23.12. tehtiin mosaiikkineulontakuviogeneraattorilla oma random-kuvio ja jouluaattona otin vapauden tehdä ihan itsenäisesti joulukuusikuviota kivasta käsinvärjätystä vihreästä.

Sukkien viimeisten raitojen teko ajoittui joulupäivälle ja vasta eilen sain resorit tehtyä loppuun ja pääteltyä langat. 

Huh, nyt pääsee neulomaan jotain nopeaa ja aivotonta! : ))


6 kommenttia:

  1. Aikamoinen urakka, mutta kyllä ovat sen arvoisetkin. Tosi hienot, raaskiiko niitä käyttääkään?
    Kunpa saisin käteni pian kuntoon, jotta pääsen taas kutomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä en ole sukkia käyttänyt, mutta Elli on jo monta kertaa testaillut niitä nukkuma-alustana : )

      Toivottavasti kätesi on pian kunnossa, kuulostaa inhottavalta vaivalta!

      Poista
  2. Hienot kalenterit ja mulla on kanssa melkein yhtä hienot, ainakin pohjaväri on sama ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos : ) Kävin kurkkaamassa sukkiasi ja ne on tosi upeat!

      Poista
  3. Ihana idea ja lopputuloksesta tuli niin herkullinen, ettei noita raaskisi edes käyttää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tosiaan raaski vielä pitää : ) Tosin nyt kun pakkaset tuli, niin tarvetta saattaisi olla. Jos vaikka uuden vuoden aattona pukisi jalkaan?

      Poista