29. marraskuuta 2020

Museohaasteen kaikki kohdat tehty!


Tuli yhtäkkiä kiire saada kasaan museohaasteen viimeiset kohdat täyteen ennenkuin koronasulku alkaa huomenna! Suunnitelmissamme oli tehdä vikat kohdat Tekniikan museossa, mutta sepä laittoikin ovensa säppiin jo lauantaista alkaen. Eli ei siis sinne, jotain muuta piti keksiä.

Kansallismuseo houkutteli jo Muumienkin ansiosta ja arvelimme löytävämme sieltä lisäksi jonkinlaisia viestintävälineitä, jotka haasteestamme vielä puuttui.



Rakennushan on arvokkaan uhkea jo itsessäänkin, Muumit piristävät lisäksi julkisivua erityisesti tällaisena harmaana päivänä.




Maskit, käsidesit ja turvavälit oli kunnossa!

Museohaasteen viimeinen kohta #50, jossa pitää keksiä oma museohaaste, kuuluu tässä tilanteessa näin:

Käy museossa juuri ennen koronasulkua.

Ehdimme siis viime metreillä. Voi olla, että museot aukeavat jälleen 20.12. jälkeen, mutta voihan myös olla, etteivät aukea : (



Muuminäyttely oli ihana!

Rohkeus, rakkaus, vapaus! 

Muumit 75

Tove Jansson loi Muumit jo 75 vuotta sitten, mutta tarinoiden välittämät arvot – ystävyys, rakkaus, luonnon kunnioittaminen, seikkailunhalu, tasavertaisuus, suvaitsevaisuus, vapaus ja rohkeus – ovat edelleen ajankohtaisia ja puhuttelevia. Kansallismuseossa 14. elokuuta avautuva näyttely on taianomainen matka Muumien elämänarvoihin ja filosofiaan.


Rohkeus, rakkaus, vapaus -näyttely antaa tilaa kokea erilaisia tunteita ja pohtia arvojen merkitystä niin itselle kuin yhteiskunnassa. Näyttely on samaan aikaan nostalginen, lohdullinen, ilahduttava. Tove Janssonin kirjojen tapaan kaikenikäisille tarkoitetun näyttelyn voi kokea ja tulkita monin eri tavoin.

(museot.fi)







Seinillä oli siellä täällä Muumi-viisautta, aika suloista : )



Ja kuinkas sitten kävikään?

Näyttely oli varsinkin lapsille elämyksellinen, mutta toki myös aikuisille. Puiden väleissä pääsi puikkelehtimaan ja tarjolla oli myös ryömimispaikkoja esim. rantakivillä tai pulkkamäessä, roikuntapaikkoja viidakossa jne.



Vaahtosammuttimen kokoisilla oli hauskaa, mutta sain napattua muutamia kuvia ilman näitä vikkeliä seikkailijoita.




Seuraavassa huoneessa tunsi olevansa merellä tai ehkä jopa meressä? Seiniin heijastetut aallot liikkuivat hienosti kohinan kera.






Tove ystäviensä kanssa : )





Viimeiseksi törmäsimme vielä Toven ääneen joka kuului mitä hienoimmasta radiopuhelimesta!

Viimeinen museohaasteen kohta, joka oli vielä tekemättä, oli #41: Etsi museosta kolme eri viestimiseen käytettyä esinettä tai teknologiaa, joita et ole itse koskaan käyttänyt.

Avot, tässäpä ensimmäinen.




Seuraavassa salissa olikin toinen viestintäväline, vanha kirjoituskone. Tämä on kuulunut itse Mika Waltarille.



Esihistorialliselta puolelta löytyi lisää viestintään käytettyjä esineitä. Ihan teknologiaa näissä ei kyllä ole käyetty, mutta uhraamalla jumalille saatiin vastalahjaksi hyvää satoa. Viestintää siis!



Ahaa, edelleen uusia viestintävälineitä! Tämä on jo neljäs viestintäkeino.




Suuri kalliomaalauksen kuva oli vaikuttava jo sellaisenaan. Kun painoi nappulasta, valot himmenivät ja kalliomaalaukset alkoivat hohtaa. Uuuu!



On mielenkiintoista, miten kalliomaalauksia on tehty erityisesti sellaisiin kallioihin, jotka muistuttavat ihmiskasvoja.



Museohaastepaperi on vuoden aikana kovia kokenut ja elämää nähnyt. Lähden innolla tekemään museohaastetta myös vuonna 2021!



 

3 kommenttia:

  1. Kuullessani museoiden sulkeutuvan, mieleeni välähti kysymys, miten käy museohaasteesi. Sen verran kivaa seurattavaa nämä sinun postauksesi ovat olleet, että ovat jättäneet hienon muistijäljen.
    Muumi-näyttely onkin mielenkiintoisesti ja elävästi toteutettu. Kansallismuseo on ylipäätään monipuolinen ja kiinnostava paikka, jota ei edes kerralla jaksa ahmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni vähän kalkkiviivoille! Ihanaa, että ajattelit haastettani : )

      Vaikka vuosi oli aukiolojen takia sirpaleinen, onnistui 50 kohdan haaste yllättävän hyvin. Jos ensi vuonna museot saavat olla kaikki 12 kuukautta auki, niin ei pitäisi tulla ongelmaa.

      Poista
  2. Hei hyvää iltapäivää. Selvä? Olen brasilialainen ja haluan esitellä matka- ja matkailublogeriani. Uudet ystävät ovat tervetulleita. Haluaisin kutsua sinut seuraamaan Bloggeriani.

    https://viagenspelobrasilerio.blogspot.com/?m=1

    VastaaPoista