6. syyskuuta 2019

Kevään sukkia



Sukkakevät oli kyllä aikamoinen! Näin jälkikäteen on vähän vaikea tajuta, kuinka hirveen monta paria sitä tulikaan neulottua. Olen kuitenkin iloinen tästä villityksestä, sukkarintamalla oli ollut aika hiljaista ennen viime kevättä. 

Maaliskuun Wanhan Sataman käsityömessuilta tarttui mukaan Lanitium ex Machinan sukkalankku. Päätin heti, että siitä tulee sukat pojalleni. Cookie A:n kirjasta "Suloisimmat sukat" löytyi sopiva miehekäs malli "Sam". Lankusta oli hauska neuloa, langan kiharaisuus ei yhtään haitannut!



Sattumoisin sukista tuli aika lailla samanlaiset väritykseltään. Symmetrisyyden ystävänä arvostan tätä, vaikka lankusta neuloessa samankaltaisuus ei todellakaan ole selviö.

Sukista tuli mieluiset ja mikä tärkeintä, ne pääsivät lämmittämään varpaita ylioppilaskirjoituksissa. Sellaiset onnea tuovat sukat : )



Sama keväisen raikas väriteema jatkuu näissäkin sukissa. Kyseessä jälleen Squirclet, raitalangat sain Ravelryn Lankalaatikon Jämälankajoulukalenterista, valkoinen on Dropsin Nordia.



Huhtikuun alussa ilmestyi Sukka-Finlandian jäähdyttelymalli Legato, jonka toteutin ruskeasta Novitan Venlasta. Langassa on ihana väri, mutta Venlan neuletuntuma ei ole kovin ihana. Lanka on tikkuista ja karheaa. 

Mallissa oli kiepsutus jos toinenkin. Neuloin ne ihan mielelläni, mutta totesin, että näin monimutkainen malli ei ehkä ole se, jollaiseen kaikkein mieluiten tarttuisin. Haastetta ja vaihtelevuutta saa olla, mutta suunnilleen joka toisen silmukan nyhrääminen johonkin suuntaan ihan joka kerroksella ei ole mielestäni kovin rentouttavaa neulomista : ))



Yksisarvisia rakastava kummityttöni täytti 5 ja sai lahjaksi yksisarvissukat. Vaaleanpunainen lanka on jälleen kauniin väristä Venlaa. Tein kirjoneuleena valkoiset osiot ja kirjoin muun väriset. En osaa kovin nätisti kirjoa ja sen näköiset on vähän sukatkin, mutta ajatushan on tärkein.



Nämä Tiina Kuun Villiviini -sukat ovat jo pitkään olleet jonossa ja nyt keväällä sain ne toteutettua. Kuvio on tehty intarsia-tekniikalla ja se oli kyllä hauska opetella. Ehdottomasti voisin tehdä useammatkin sukat tällä mallilla! 


4 kommenttia:

  1. Ihanan monenlaisia sukkamalleja! Käsialasi on niin kaunista ja värisommittelusi aina sellaista, jossa silmä lepää. Pojan sukissa mahtava väri myös! Kyllä kivoimmat neuletyöt ovat sellaisia, joissa ei ihan jatkuvasti tarvitse nyhertää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos : ) Välillä on vaikea löytää sopivaa lankaa ja mallia miesten sukkiin, vaikka ongelma taitaa olla oman pääkopan sisällä. Tuo väri oli kyllä jotenkin kiva, eikä ollenkaan tylsä.

      Poista
  2. Taas on niin upeita neuleita, että ihan mykistyn. Sinä et haasteita pelkää.
    Nuo pojalle kudotut sukat ensimmäisessä kuvassa on kerrassaan herkulliset. Varmasti yo-kirjoitukset sujuivat kevyesti lämpimissä sukissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ylppärisukissa oli hauskinta jalo tarkoitus ja lämmin ajatus ja on ne olleet paljon käytössä nyt muutenkin. Jos poika kokee tarvitsevansa armeijaan sukkia niin ilolla kudon, mutta voi olla, että tuollaista tarvetta ei tule, armeijan tarjoamat varusteet ovat niin hyvät nykyään.

      Poista