30. toukokuuta 2018

Dotted Rays







Puikkojen heiluttelu on ollut vähän rauhallisempaa näiden ihanien helteiden tultua, pihatyöt kutsuvat sen sijaan enemmän. (Pihajuttuja voit seurata Inkan piha -blogistani, linkki on tuossa oikealla.)

Vapuksi valmistui tämä riemukas väri-iloittelu Dotted Rays. Viimeiset kerrokset ja päättely tehtiin yön hämäryydessä, sillä tämä oli vaan ihan pakko saada vapuksi kaulaan. Aliarvioin ajan kulumisen loppupäässä ihan metsään, vikat kerrokset olivat niiiiin pitkiä, että aikaa vaan kului ja kului. Mutta valmista tuli!



Huivin rakenne on aika nerokas. Aloituskohta jää aivan huivin toiseen reunaan ja toinen reuna vaan paisuu ja paisuu lyhennettyjen kerrosten ansiosta.



Kokoa huivissa on mukavasti, se menee kaulan ympärille kivasti ja on runsas.



Valitsemani langat feidautuivat oikein kivasti. Tämä on huivimalli, jonka voisi toteuttaa uudelleenkin! Olen nähnyt versioita, joissa jokainen "säde" on eri langalla tehty, sellainenkin voisi olla kiva. Nyt puikoilla onkin peräti neljä harmaansävyistä neuletta, varsinaista vastapainoa tälle värikkyydelle.


Malli: Dotted Rays Speckled Fade (Westknits, maksullinen ohje Ravelryssä)
Puikot: 4 mm
Langat:
1. Madelinetosh Merino Light värissä Holi Festival
2. Bom Bom yarns Sock värissä Unicorns Mud
3. Ekstra Motek Viki (Etsystä)
4. Koigu KPPPM värissä 516P
5. Vicki Brown sock yarn värissä Faded hydrangea



5 kommenttia:

  1. Ihana ja niin ihanan värinenkin! On vaikea hahmottaa, miten tuollainen valmistuu, siksipä mallin kokeilu alkoi heti kutkuttaa :-D Ehkäpä joskus, kun olen tehnyt muut 580 odottavaa mallia alta pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä mallia todella suosittelen ja samalla ihmettelen, miten nuo lahjakkaat suunnittelijat osaa ihan pikkujutuilla loihtia noin nerokkaita malleja!

      Poista
  2. Onpa taas todella kaunis huivi. Myös värit ovat mieleiset. Olet aivan mahdottoman aikaansaapa ja lahjakas käsityöihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon : ) Värit sopii kesään (ja vappuun!) karkkimaisuudessaan ja toisaalta varmaan piristää syksyä ja talveakin.

      Poista
  3. Herkullinen liukuväritys! Mullakin on ohje ostettuna ja pari kertaa olen sen aloittanutkin mutta en ole vielä löytänyt mieluista lankayhdistelmää.

    VastaaPoista