5. heinäkuuta 2014

Kesälomailoa





Täällä on puuhattu sellaista, mitä kesälomaan kuuluu. Syöty kaikki mahdolliset ateriat pihalla, suunniteltu lomatekemisiä ja nautittu pihasta kukin omalla tavallaan. Itse olen keskittynyt pionien nuuhkimiseen, siitä en saa koskaan tarpeekseni.

Yläkuvan kesäkimpun takaa pilkistää yhden onnellisen lomailijalapsen kasvot : )




Tämän kevään ostos kiinanpioni Immaculee on avannut ekan kukkansa. Toinen valitettavasti otti ja homehtui. Voisi tätäkin kuvata jäätelötermein vaikkapa kermaiseksi vaniljapalloksi.




Kasvistoon olemme saaneet suhteellisen harvinaisiakin kasveja kerättyä. Hieman jo huolestuin, että löydämmekö kissankäpälää tai ketoneilikkaa mistään, mutta huoli oli onneksi turha. Muutaman kilometrin säteellä kesämökistä löytyivät. Ja huvittavinta tässä on se, että tajusin ketoneilikkaa kasvavan omassa kukkapenkissäkin! Se tosin on Plantagenin versio, joten ei sitä varmaan olisi kehdannut kasvistoon laittaa. Myös tuo kuvan kissankäpälä on kotoisin Plantagenista.



Tällä erää viimeinen kurjenmiekka on tämä dramaattinen Provencal.



Elli teki mielenkiintoisen löydön trampan takaa: Myyrän kolon!




Siinä oli varmaan hyvät aromit jäljellä, sen verran paljon se pikkukissaa kiinnosti. Lopulta sitä kauhottiin tassuilla ihan kainaloa myöten. Korvien ilme on yhtä vakava kun on toimintakin. Melkein jo luulisi tuolla kauhomisella saavan jotain saalistakin, mutta eipä tullut myyrää meidän kaupunkilaiskissalle tälläkään kertaa. Tänään kolon aromit olivat jo sen verran laimeat, että ihan vaan pikkuisen kauhottiin muodon vuoksi.







8 kommenttia:

  1. Vaistot ovat tallella urbaanimirrilläkin! :) Meidän Kerttu yllätti minut HYÖKKÄÄMÄLLÄ eilen illalla hyttysen kimppuun, jonka sille tarjoilin!

    VastaaPoista
  2. Kaupunkilaiskissalla on metsästäjän sielu tallella. Onneksi on Ellilläkin tekemistä sillä välin, kun palvelusväki nuuskuttelee pioneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, juurikin niin! Meillä on omat lempipuuhamme : )

      Poista
  3. Hyvä Elli! Siitä se lähtee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä mitä saaliita täällä vielä saadaankaan ; )

      Poista
  4. Olipas todella upea kurjenmiekka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jänskän värinen, tuollainen yön kuningatarmainen.

      Poista