15. kesäkuuta 2014

12-vuotiskemut ja koiravieras







Tänään olemme juhlineet 12-vuotiasta tytärtä suvun ja kummien voimin. Valmisteluja tehtiin koko eilinen päivä ja leivottiin jopa niin paljon, että kolme piirakkaa piti viedä yöksi anoppilaan jääkaappiin, kun oma tuli jo täyteen!

Synttäreillä kuuluu aina olla näitä brasilialaisia Brigadeiros -palleroita, joiden valmistamisen opimme vaihto-oppilaaltamme. Nyt kun media on pullollaan Brasilia -aiheista juttua, oli Hesarissa näiden ohje muutama päivä sitten. Pallerot tehdään kondensoidusta maidosta, jota keitetään pienen rasvamäärän ja kaakaojauheen kanssa reilut 10 minuuttia. Helppoa ja äärimmäisen makoisaa!



Kakun ohje on Kinuskikissan vanhemmasta kirjasta. Sitruunakiisselin sijaan täytin tämän mansikkakiisselillä, kreemiä oli myös.



Sokerimassaruusujen tekoa pitää vielä hieman harjoitella. Uskon, että jälki muuttuu paremmaksi kun tähän hommaan harjaantuu.



Ilma oli auringon paistaessa todella lämmin ja pilven alla melko lämmin, joten pystyimme istuskelemaan ulkona. Viime vuoden synttäreille valmistunut terassin jatke jäi tuolloin käyttämättä vesisateen takia, onneksi nyt ei satanut! Tosin tulee kai ne sateet takaisin taas ensi viikolla...



Sisällä on viirinauhakoristelua ja vähän jalkapallokoristeluakin. Yhtään ei ole stailattu, vaan tilanne on autenttinen juhlien jälkeen -tila. Yksi synttärilahja oli kovasti toivottu pallero-pöllö Korkeasaaren myymälästä. Onhan tuo aika symppis : )



Viirinauhaa riittää! Tein noita kolme uutta siltä varalta että tulee sade ja joudumme kyyhöttämään sisätiloissa. 



Ja sitten: Pienin vieraamme oli 13-viikkoinen koiruli Dali! Ihan ultra-suloinen pikku touhottaja : ))




Ellin ja Dalin kohtaaminen oli hieman jännittynyt, Elli ei ollut ihan varma, onko koiravieras OK. Häntä pörhölle, sähinää, murinaa ja pakoon riippupatjan alle.



Dali oli vähän pettynyt, kun ei kaveri halunnut leikkiä. No, Dali pääsi temmeltämään ulkona ja Elli sai jatkaa päiväuniaan rauhassa sisällä.

Oli kivat juhlat ja niin maistuvat tarjoilut, ettei paljon jäänyt jäljelle. Täytyy alkaa uudelleen leipomishommiin, koska yksi kummitäti tulee vielä huomenna. Pienimuotoinen juhlaputki siis päällä, joka saa pian jatkoa juhannuksesta. Ja ensi viikolla otetaan viimeinen kuva 10 kuvaa kesään -haasteeseen!









12 kommenttia:

  1. Vau, voi hyvänen aika, miten upeat koristelut ja tarjoilut! Niin hyvän näköistä, ja itse tehden! Olet kyllä tosi taitava. Nyt vähän himmenee ylpeyteni siitä, että onnistuin tänään tekemään oikeasti hyvää nokkos-lipstikkakeittoa (vaikka ei se juuri miltään näyttänytkään, sellaista mössöä). Ööh. En usko, että kykenisin ikinä tuollaiseen ponnistukseen! Hatunnosto!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No itse asiassa lapset kyllä auttaa leipomishommissa oikein kiitettävästi, itse en voi kaikkea kunniaa ottaa ; ) Juhlissa oli taas tarjolla myös feta-pinaattipiirakkaa, josta toisessa versiossa pinaatin tilalla oli rikkaruohot omalta pihalta.

      Keittosi oli varmasti hyvää, en epäile yhtään! Taatusti lähiruokaa : )

      Poista
    2. Huuh, olkoon lapset apuna leipomisessa, silti urakka on ollut hurja. Taas! :)

      Poista
    3. Kerran kesässä jaksaa tuon urakan, loppukesän voi sit huilailla. Sa sulatella herkkuja...

      Poista
  2. Onnea 12-vuotiaallesi! Hienot juhlat, viirit ja kaikki. Ja kuinka kauniita herkkuja - kakun ruusut menevät minusta aivan täydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Voisikin kokeilla tehdä sokerimassasta vaikka pioneja, niistä voisi tulla hauskoja.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Herkkujen puolesta on hyvä, että tällaisia kekkereitä on vaan muutamat vuodessa ; )

      Poista
  4. Ai kuinka kaunista siellä on! Onnea näin jälkikäteen 12-vuotiaalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Kerron onnittelut. Tuo pöllö muuten bongattiin siellä Korkeasaaren retkellä, onneksi isovanhemmat olivat kilttejä ja kävivät sen hakemassa, Synttärisankari nimittäin ajatteli tuota pöllöä päivittäin : )

      Poista
  5. Onnea 12-vuotialle! Mahtavat herkut olette tehneet, eikä noissa ruusuissa ole moitteen sijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kerrotaan! Hyvä, jos ruusut tuosta tunnistaa : )

      Poista