31. toukokuuta 2014

Pannuhuoneesta kodinhoitotila




Vastapainoksi puutarhapostauksille vilautan vähän meidän uusinta huonetta. Maaliskuussa meille tuli maalämpö ja sen myötä pääsimme eroon öljykattilasta. Pannuhuoneen ei tarvitse enää olla paloturvallinen, vaan siitä tuli ihan normaali huone. Maalämpömasiina oli pakko sijoittaa hassusti ikkunan eteen, sillä sen taakse pitää päästä huoltotöihin tarvittaessa. Valoa pääsee ikkunasta kuitenkin ihan riittävästi, kun eihän tuolla nyt varsinaisesti oleilla.

Huoneeseen saatiin siirrettyä koko pyykkihuolto. Vanha kuivausrumpumme, jota käytämme vain lakanoille ja pyyhkeille, ei ole mikään kaunistus, joten on kivaa että se ei ole enää niin näkösällä. Mustassa hyllykössä on pyykkikorien lisäksi pesu- ja puhdistusaineita ja joitakin työkaluja. Imurikin huoneessa usein majailee.



Tuo vanha valonkatkaisija on oikeastaan ihan symppis : )

Ennen huoneen ovi oli perinteinen, kamalan ruma ja painava pannuhuoneen metalliovi. Olipa se vielä paneloitu ulkopuolelta. Koska mitoitus ei ole mikään standardi, meillä oli vähän päänvaivaa miettiä, mistä saisi uuden oven. Muistin sitten, että Metsänkylän navetalla on netissäkin tietoja mm. ovista mittoineen päivineen ja sieltä löytyikin parilla klikkaisulla juuri oikean kokoinen ovi! Isäni sai sen asennettua hienosti rakentamalla karmit metritavarana myytävästä ovenkarmilaudasta. Hän myös haki oven navetalta, puhdisti, hioi ja maalasi sen. Aika velho remonttimieheksi se mun isä : )




Kylpyhuoneeseen jäi aikamoisen tyhjä kohta pesutornin muutettua uuteen huoneeseen. Pikaratkaisuksi hankimme pyyhehyllyt Ikeasta. Elli kokeilee ja toteaa hyllyn mielenkiintoiseksi. Ja juu, tuo tursake yhden jalan alla on ollut paikoillaan jo aika monta viikkoa. Saas nähdä, saammeko kesän aikana sen vaihdettua johonkin nätimpään... (Pahoittelut huonolaatuisesta kännykkäkyúvasta!)





Ainiin, löysin roskalavalta rikkinäisen (=jalustattoman) karttapallon. Se on hieno ja pahvinen. Avasin sen ja meinaan ehkä tehdä siitä kaksi lampunvarjostinta, näin Pinterestissä niin hienoja sellaisia. Saas nähdä, saanko aikaiseksi tänä kesänä vai jääkö ikuisuusprojektiksi ; )



10 kommenttia:

  1. Kätevä ketjureaktio: pannuhuoneesta kodinhoitohuone ja kylpyhuoneeseen lisää tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli :) Olemme tyytyväisiä loppuratkaisun käytännöllisyyteen. Pannuhuone on aina todellista hukkatilaa, kun siellä ei saa oikein edes säilyttää mitään.

      Poista
  2. Jaaha, siellä taas ahkeroidaan mikro- ja makrotasoilla! Tosi kätsän näköinen pannuhuone ja upea ovi. Elli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan aika vähitellen tuota tehty, ihan rehkimiseksi ei ole mennyt ; ) Järjestely toimii käytännössä hyvin ja Ellikin tekee uuteen huoneeseen tutkimusretkiä kun se kamalan pelottava öljykattilla on poissa.

      Poista
  3. Hienolta näyttää! Meilläkin vaihdettiin muutama vuosi sitten lämmitystä, tosin öljystä pellettiin. Minusta nuo vanhat katkaisijat ovat hyvin symppiksen näköisiä ja uusintapainokset niistä ovat aika arvokkaita.

    Ja huikea roskislöytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun pystyy säästämään vanhaa, kuten nuo katkaisijat. Ovihan ei ole 60-lukua, mutta silti se sopii tuonne peräsiipeen ihan hyvin. Toisaalta tekisi mieli vaihtaa muitakin ovia vanhoiksi peilioviksi, mutta ei se ehkä kuitenkaan olisi hyvä idea.

      Poista
  4. Kivan näköistä! Esittelethän lampun sitten valmiina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, esittelen varmasti! Toivottavasti tämän vuoden puolella ; )

      Poista
  5. Upeaa, lisähuone. Erittäin kätevää kun pesukoneilla on oma tila. Karttapallosta saa vaikka mitä kivaa, kannatti kerätä talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kiva saada pyykkitorni katseiden ulottumattomiin. Koitan kaupitella karttapallolamppua pojan huoneeseen, mutta toistaiseksi ei ole tullut kannatusta...

      Poista