5. helmikuuta 2014

Neuleita ja tilastoja neuleista







Täällä on valmistunut yksi vähän isompi neuletyö, kutittava tunika. Ihastuin Novitan lehdessä (syksy 2013) olleeseen malliin ja päätin toteuttaa sen ihan just samoista langoista kuin ohjeessa. Virhe, iso virhe! Toinen lanka Rose on ihan tolkuttoman kutittavaa! En olis uskonut, koska kerällä se tuntuu sormiin ihanan pehmeältä. Siinä kuitenkin törröttää sellaisia kuituja, jotka on kuin tikkuja iholle, paidankin läpi :( Saa nähdä, voiko tuota ollenkaan pitää. Vielä en ole uskaltanut.



Toinen tunikan lanka on 7 veljestä Nostalgia, joka on ihan ok. Ja tuohan puuterinvärinen Rose neuleeseen kuitenkin kaunista vaaleanpunertavaa sävyä. Tykkään kauluksesta : ) Kuvassa muuten erottaa tuosta kauluksesta ne ikävät töröttävät tikut...




Vaihteeksi on tullut myös vähän virkattua. Työkaveri tilasi tyttärelleen Myboshi -pipon, jonka ohje oli Novitan uutiskirjeessä ja löytyy heidän sivuiltaankin. Aikani etsin aitoa ja oikeaa Myboshi -lankaa, mutta kun ei onnistunut niin päädyin Schachenmayr Bostoniin, jossa on Myboshin kanssa aivan sama paksuus ja koostumus. Värejäkin löytyy kivasti. No, pipo valmistui ja siitä suunnilleen seuraavana päivänä törmäsin Prismassa Myboshi -lankaan. 

Tajusin juuri, etten ole aikoihin muistanut kerätä yhteen tilastoja neulotuista töistä. Niinpä kävin läpi viime ja edellisvuoden lukumäärät ja tässä ne on:

2013:

Pipo 31
Lapaset 7
Huivi 8
Sukat 14
Neuletakit 3
Poncho 1

2012:

Pipo 10
Lapaset ja kämmekkäät 20
Huivit 2
Sukat 14
neuletakki 1
Munat 5
Tossut 1
Pöllö 1
Poncho 1 (virkattu)

Vuosi 2012 oli selkeästi lapasvuosi ja viime vuosi oli pipovuosi : ) Mikähän tästä vuodesta tulee? Toivottavasti ei ainakaan kutittavien neuleiden vuosi :/

Edit: Neule on ihan käyttökelpoinen sittenkin! Yksi työpäivä takana ja ei kutittanut liikaa : )


13 kommenttia:

  1. Kaunis tunika, harmi jos jää käyttämättä. Ne Novitan langat...hmmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta! Miksiköhän pitää aina välillä niiden lankoihin haksahtaa?

      Poista
  2. Tunika on kaunis, mutta kutinaa ei kyllä kukaan kestä. Sinä olet tosi ahkera käsityöihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti kutittavuudelle löytyy joku kikka. Ehkä pesu voisi auttaa...?

      Poista
  3. Voihan kutitus sentään! Ärsyttävää tuollainen. Tuli mieleen, että lankaa käsissä puristellessa ei tosiaan tiedä, miltä se iholla tuntuu, kun kämmen on sillä lailla paksumpaa. Lankaa pitäisikin ehkä testata hankaamalla sitä esim. kaulaa vasten tms :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippuärsyttävää! Mulla on itse asiassa tapana kokeilla lankaa myös kaulalle, ainakin silloin jos pohdin tekeväni pipoa tai huivia. Tätä en tajunnut testata, harmin harmi.

      Poista
  4. Novitalla on tosiaan aika karkeita lankoja. Mitä suosittelisit tilalle? Tunika on kaunis ja sopii sinille erinomaisesti, harmi jos se jää käyttämättä.
    On sulla komiat tilastot! Ahkerus :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merinovilla ei ainakaan kutita, alpakkakin on usein aika pehmeää. Edellinen neuletakkini oli Dropsin langasta, sekään ei kutita. Ja itse asiassa ei tuokaan Novitalainen nyt niin paha ole, pystyy sitä pitämään kuitenkin : )

      Poista
  5. Vaikuttava listaus, ei ole ehtineet puikot levätä. Harmi, että noin kaunis ja käytännöllinen tunika hierää ihon verille. Olen kovin herkkähipiäinen ja useimmat pipot kutittavat ja langoista ei tosiaan osaa sormituntumalla sanoa ärsyttävätkö ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin puseroa eilen ja se meni hyvin, jipii! Varaneule oli mukana, jos olisi pitänyt kesken päivää vaihtaa.

      Kutittavat pipot on jotain aivan kamalaa, varsinkin jos vähän hikoilee.

      Poista
  6. Tosi kaunis tunika. Harmi, että lanka kutittaa, mutta kiva kuulla että sitä pystyy kuitenkin käyttämään.

    Mun listasta taitaisi tulla hyvin lyhyt - sukat :) Just nyt tuntuu ettei neulotuta yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja piti vielä laittaa, että ihana kuva tuo ensimmäinen. Tykkään niin iloisista kasvoista! Minullakin on hymykuopat molemmissa poskissa :)

      Poista
    2. Kiitos : ) Kissa sylissä onkin helppo hymyillä. Hymykuopat on kivoja.

      Saattaahan se neulomisolo jossain vaiheessa vielä tulla, syksyllä vaikkapa?

      Poista