12. helmikuuta 2014

Taas näitä pikkujuttuja...






Naisten joulumessuilta ostamastani ihkulangasta valmistui pipo. Lanka on Handun kissanpojanpehmeää merino-kashmir -ihanuuta, jota varten tarvittiin toki arvoisensa pipo-ohje. Sellainen löytyi Ravelrystä (ja maksoi alle kaksi euroa), nimeltään Dunloe. Alkupeärinen hattu on muuten neulottu aivan ihanalta vaikuttavasta Dream in Color Smooshystä, jota on varmaan ihan pakko hankkia ensi viikolla New Yorkista. Voisi vaikka tehdä toisenkin Dunloen!




Yläosa on aika "slouchy"...




Sitten vähän omituisempi hattu, kuplamalli kahdesta langasta. Viime vuonna tehtailin näitä kuplahattuja monessa värissä, nyt halusin käyttää Merisoftin jämät vanhan roosan kaverina. Kuvittelin, että siitä tulisi kiva, mutta onhan tuo vähän sekava. Tulee mieleen vadelma-boysenmarjajugurtti vihreillä  lisäläiskillä. Saa nähdä, tuleeko pidettyä...



Viimevuotisen vihreän kuplahatun kaveriksi syntyi kuplatumput. Silloin pohdin, saisiko kuplia jotenkin neulottua lapasiin ja tuo Neulovan nartun ohje tuli syksyllä kuin tilauksesta vastaukseksi pohdintaani. Rrrrakastan tuota Nepal -langan vihreää sävyä!!




Sitten tällainen perusraitahomma. Yhden toisenlaisen jo tein, mutta se meni purkuun koska raidat oli liian kapeat (2 krs) ja muutenkin se kiristi liikaa, vielä enemmän kuin tämä uusi versio. Tai siis eihän tuo oikeasti päätä kiristä, mutta venyneet silmukat ei vaan ole kovin kauniit. En silti viitsisi kolmatta versiota tehdä, eiköhän se tuollaisena nyt kelpaa.

  


Seeprasukat oli ihan pakko tehdä 17 vuotta täyttäneelle kummitytölle. Regian Zoofari -lanka suorastaan huusi hänen nimeään! Tuon langan pitäisi ainakin olla oikein kestävä ja pestävä ja siten sopiva aktiiviseen kenkäkäyttöön. Hauska idea noissa langoissa, löytyy myös kelta-ruskeaa ja pinkki-ruskeaa, kaikissa sama seeprakuvio. Tämä aidon värinen on ehkä kuitenkin se kivoin.



Ellikin hyväksyy sukat ilmeisesti. Terkkuja vaan Naukulan kerhon Helmille, joka on vielä täydellisempi linssilude ja valokuvamalli kuin Elli ; ))





4 kommenttia:

  1. Ihania "pieniä" juttuja :) ahkera olet ollut. Tää ei saa mitään aikaiseksi.
    Ihana kettuväri tuossa ekassa pipossa :D ja tuo seepralanka näyttää kivalle sukissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, oikea aurinkokettu : ) Tykkään tuollaisista semisolideista niiden elävyyden takia.

      Poista
  2. Dunloe on kuin aurinko! Kaunis väri ja malli. Seeprasukista tykkään myös :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän lopputalveen tarvitaankin aurinkoa kun ei se tuolta taivaalta nyt jaksa paistaa.

      Poista