2. huhtikuuta 2013

Pieni tunnustus



Tilkkuhommissa ollaan oltu viime vuonnakin suunnilleen tähän aikaan. Silloin syntyi iso lattiatyyny, josta oikeastaan vahingossa tuli niin iso kuin tuli. Se on palvellut meitä hyvin vuoden ajan, ainoastaan pientä lörpähtämistä on havaittavissa. Uutta täytettä voisi ehkä lisätä. Jopa Elli nukkuu tyynyn päällä usein, vaikka styroksipallot kahisevatkin melko äänekkäästi. Lattiatyynystä lisää vanhassa blogissa (kliks).

Sain äskettäin Anulta mieltä lämmittävän tunnustuksen, kiitos paljon : )) Kiva kun pikkuisille blogeillekin on tällaisia omia juttuja : )


Tunnustus kuuluu jakaa viidelle pienelle, alle kahdensadan lukijan blogeille. Poimin lukulistaltani seuraavat viisi ihanaista blogia:







Ihan kaikilla ei ollut lukijamäärää näkyvissä, joten antakaa anteeksi jos olettekin yli 200 lukijan blogeja ; ) Aivan yhtä kivoja olette silti!


3 kommenttia:

  1. Tuo tyyny on ihan huippu! Muistelen, miten kai jouduit hakemaan siihen lisää ja lisää täytettä, kun sitä upposi :-D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Inka tästä tunnustuksesta! Ja oikein herkullisen värinen on tuo tilkkutyynysi. Kevätiloa ja -valoa sinulle sekä suloiselle kissallesi :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanasta tunnustuksesta! Kaunis tyyny - taidan kokeilla itsekin ... ;o)

    VastaaPoista