24. heinäkuuta 2014

Pihan pinkit




Pionien jälkeiseen aikaan mahtuu onneksi kaikenlaista muuta hienoa kukkijaa. Punaväriminttu aloittelee kukintaansa, joka on hurjan kirkas pinkki. Kiva piristys hellepihaan! Tuo kaunis kirjava lehti kuuluu syysleimu Créme de Menthelle, joka kukkii vasta myöhemmin.




Easy Elegance -ruusu Little Mischief puhkesi myös voimakkaan pinkkiin kukkaan. Tykkään hurjasti myös noista vihreistä, kiiltävistä lehdistä. Tämä kukki ainakin viime vuonna ihan pakkasiin asti, luultavasti sama toistuu tänäkin vuonna.



Kirjoapteekkarinruusu Rosa Mundi (ruotsiksi Polkagrisros ; ) lymyilee kirjavine kukkineen lehden alla. Kukat ovat todella hauskat ja tuntuu, että jokainen on vähän erilainen. Myös tämä on viime vuosina ollut kiitollinen kukkija, vaikka aika pikkuinen taimi onkin.



Emännän elkein pihalla astelee neiti Elli. Ulkoillessa ilme on usein tuollainen puolikoviksen viileä katse. Joku villi puoli kai sieltä pyrkii esiin, kun metsästysvaistot on oltava pihalla kunnossa. Muutaman kerran orava on päässyt karkaamaan Elliltä ihan tassun mitan päästä, on siis vaan ajan kysymys, milloin tulee saalista.



Keskeltä nurmikkoakin voi hyvin tähyillä saaliita. Ainakin kimalaisia pääsee usein läpsimään, sekä pienempiä höttiäisiä.



Saalista löytyy myös ihmisten popsittavaksi. Ahomansikat kasvavat Rhodon varjossa ihan jumbokokoisiksi. Makoisia, pyöreitä palleroisia : )



No nämä sitten... Hmmm. Viime vuonna meillä oli epäilyttävän muotoisia perunoita, tänä vuonna retiisejä näytti vaivaavan samantapainen outomuotoisuus. Voisipa melkein sanoa, että yök. Ensi vuonna yritän muistaa jättää retiisit kylvämättä, kun ei niitä meillä syö kuin mummo : )


20. heinäkuuta 2014

Villi Pohjola -peitto


Ystäväni sai vauvan toukokuussa ja hän pyysi minua tytön kummiksi. Olin ihan oonnesta ymmyrkäinen ja heti tietysti aloin miettiä, mitä tekisin vauvalle lahjaksi. Tänään oli nimiäiset ja voin paljastaa tekeleeni.

Valitsin malliksi Villin Pohjolan, joka on Hupsistarallaa -blogin Terhin neroilema. Hurjan suloinen peittomalli ja tiesin heti, että ystäväni pitää siitä. Tuumasta toimeen ja Dropsin Paris -lankaa tilaamaan. Puuvillainen peitto oli tälle vauvalle oikeastaan ainoa vaihtoehto, sillä hän asuu erittäin lämpimässä maassa, jossa ei villaiselle peitolle olisi tarvetta.



Tein peiton tarkkaan ohjeen  mukaan. Eläinten kasvot toteutin intarsianeuleella, jolloin toista väriä ei tarvinnut ollenkaan kuljettaa toisen värin takana. Lopuksi päättelyurakka oli melkoinen, mutta mielestäni se oli siistin lopputuloksen arvoinen.




Nallen naama oli aikasta söpö.



Peuralle virkattiin komeat sarvet.



Mäyrä on aika mustavalkoinen tyyppi.




Ystäväni fanittaa kettuja, joten korttiin pistelin ketunnaaman ja loput onkin ihan tyttöhempeilyä : )



5. heinäkuuta 2014

Kesälomailoa





Täällä on puuhattu sellaista, mitä kesälomaan kuuluu. Syöty kaikki mahdolliset ateriat pihalla, suunniteltu lomatekemisiä ja nautittu pihasta kukin omalla tavallaan. Itse olen keskittynyt pionien nuuhkimiseen, siitä en saa koskaan tarpeekseni.

Yläkuvan kesäkimpun takaa pilkistää yhden onnellisen lomailijalapsen kasvot : )




Tämän kevään ostos kiinanpioni Immaculee on avannut ekan kukkansa. Toinen valitettavasti otti ja homehtui. Voisi tätäkin kuvata jäätelötermein vaikkapa kermaiseksi vaniljapalloksi.




Kasvistoon olemme saaneet suhteellisen harvinaisiakin kasveja kerättyä. Hieman jo huolestuin, että löydämmekö kissankäpälää tai ketoneilikkaa mistään, mutta huoli oli onneksi turha. Muutaman kilometrin säteellä kesämökistä löytyivät. Ja huvittavinta tässä on se, että tajusin ketoneilikkaa kasvavan omassa kukkapenkissäkin! Se tosin on Plantagenin versio, joten ei sitä varmaan olisi kehdannut kasvistoon laittaa. Myös tuo kuvan kissankäpälä on kotoisin Plantagenista.



Tällä erää viimeinen kurjenmiekka on tämä dramaattinen Provencal.



Elli teki mielenkiintoisen löydön trampan takaa: Myyrän kolon!




Siinä oli varmaan hyvät aromit jäljellä, sen verran paljon se pikkukissaa kiinnosti. Lopulta sitä kauhottiin tassuilla ihan kainaloa myöten. Korvien ilme on yhtä vakava kun on toimintakin. Melkein jo luulisi tuolla kauhomisella saavan jotain saalistakin, mutta eipä tullut myyrää meidän kaupunkilaiskissalle tälläkään kertaa. Tänään kolon aromit olivat jo sen verran laimeat, että ihan vaan pikkuisen kauhottiin muodon vuoksi.







30. kesäkuuta 2014

Kesäkuun vika





Keskikesän koleudessa on sentään joitakin pieniä iloja, kuten kukkivia kukkia. Aika normaaleihin aikoihin näyttävät kukkivan, vaikka tuntuu, että kaikki vaan jumittaa kylmän ilman takia. Kai se tunne on sittenkin vaan korvien välissä.

Juhannusruusu kukki viime viikolla. Joku oma nimi tuolla vaaleanpunaisella versiolla oli, en nyt vaan muista sitä.




Keväällä mainitsin,että meille saattaisi olla tulossa riippumattoteline. Sellainen valmistui toukokuussa ja vähän aikaa sitten se maalattiin mustaksi. Telineen esikuvan näimme Kevätmessuilla ja ulkomuistista mies tuon rakensi. Hyvä ja tukeva tuli! Puumateriaalit ovat kierrätystavaraa, ainoastaan metallikoukut piti hankkia. Ja tietty itse riippumatto.
 



Vaikka laitos on melko suuri, ei se vie pihaltamme kovinkaan suurta osaa. Hyvin mahtuu Elli vielä ulkoilemaan nurtsilla! Nykyään Ellin ulkoilutus on kuvassa esitetyn kaltaista. Ulkoiluttaja voi hyvin vaikkapa maata riippukeinussa ja sivusilmällä katsoa, että neiti pysyy suurin piirtein pihalla. Tai pysyyhän tuo, ei karatessaankaan mene kovin kauas. Tänä kesänä näitä "karkumatkoja" on sattunut monia viikossa, kun usein joku meistä tai meille tullut vieras jättää ulko-oven löysästi kiinni. Elli osaa pukkaista oven auki ja tie vapauteen koittaa. Kissa löytyy kuitenkin aina jostain läheltä ja tulee iloisesti häntä pystyssä vastaan, kun sitä huhuilee. Kiltti Elli : )



Kiinanpionien kukkaloisto on pihassamme vasta aluillaan. Tämä on ensimmäistä kertaa kukkiva Raspberry Sundae, "Kuin vadelmahillossa pyöritetty keltaisen vaniljajäätelön pallero" (Pionien Kodin lajikuvaus). Keltaista ei vielä ole näkyvissä, mutta tuoksu on jo tässä vaiheessa vastustamattoman ihana. Toinenkin kukka puhkeaa pian.



Tämä yksilö taas on vanha tuttu, kolmatta kesää kukassa oleva White Cap. Aina yhtä ihana : )



Ja sitten, tarhakurjenmiekka Romance, myöskin ensiesiintyminen pihallamme. Vasta syyskesällä istutettu yksilö ja nyt jo intoutui kukkimaan.



Edellisen kaveri Pink Talcum on vielä vähän toista korkeampi ja todella kauniin sävyinen. Nuo oranssit karvat on niin hauskat! Eikä ole nyt mummonkalsareiden tunnelmaa havaittavissa.



Ja vielä yksi yllättäjä, heräteostos Prismasta: Lukinlilja. Varsin erikoinen tapaus, mutta tosi kaunis sellainen.

Huomenna sitten ollaan jo heinäkuussa : )


26. kesäkuuta 2014

Kaikki 10 kuvaa kesään





Syyskuu

Noniin, tässäpä tämä kymmenen kuukauden kuvarimpsu! Syyskuussa oli vielä rippeitä kesästä jäljellä, vaikka pudonneet lehdet kertoivatkin syksystä. Ja vihmova sade!


Lokakuu

Marraskuu


Marraskuuhun mentäessä valo oli jo talvisempi, kylmempi. Ruohokin oli jo tumman sinivihreää, taisi tuossa vaiheessa olla jo vähän pakkasen puremaakin.


Joulukuu
Tammikuu

Vähän oli lunta tammikuussa.


Helmikuu

Ja heti kohta sitä ei taas ollutkaan! Erikoinen talvi!


Maaliskuu

Maaliskuun takatalvi, joka ei oikeasti ollut takatalvi. Mutta tuntui siltä.


Huhtikuu


Toukokuu

Kevät koitti vihreydellään, heleän vaalealla sellaisella. Toukokuussa kaikki kasvu on vielä varsin hillittyä ja siistiä.

Kesäkuu

Kesäkuussa jo ryöppyää kukkapenkeissä ja rehottaa! Huomaa Alabaster -kullerot kuvan alalaidassa. Viimekesänä ne kukkivat viikkokausia, toivottavasti sama toistuu nytkin.

Jos tähän rimpsun perään otettaisiin vielä heinäkuun kuva, niin sen toivoisi olevan lämpöä täynnä : ))


25. kesäkuuta 2014

Kesäinen neulepostaus



Morsiusleinikki - Ihanaihanaihana!

On täällä vähän puikkojakin heiluteltu. Keväällä tulee neulomiseen aina jonkunlainen notkahdus, mutta kyllä se into viimeistään elokuussa on aina palannut. Töitä on kuitenkin aina työn alla muutama ja suunnitteluasteella useampikin.




Kokeilin ensimmäistä kertaa Broken Seed -neulepintaa. Varmaan tähän löytyy kunnon ohjeita paljonkin, mutta resepti on niin yksinkertainen, että sitä voi soveltaa mihin tahansa sukkaan. Pohjavärillä (tässä valkoinen) neulotaan joka kerros 1o, 1n siten, että nurjat ja oikeat vaihtelevat. Ensimmäisellä kerroksella aloitetaan oikeilla silmukoilla, mutta seuraavalla pohjavärikerroksella sitten nurjilla. Välissä on aina yksi kerros oikeaa värillisellä. Niin simppeliä ja kuitenkin lopputulos on noinkin monimutkaisen näköinen!



Lähikuvassa kuviopinta. Eikös olekin jäännittävä : )

Lankana näissä Novitan Nalle luonnonvalkoisena ja väriraidat karpaloa ja puolukkaa (Marjaretki). Jämälankasukiksi ihan hienot, voisi melkein kuvitella että näitä on enemmänkin suunniteltu.




Nallea myös nämä perussukat. Beigeä ja sitten jotain luontopolkua (?), jonka nimeä en nyt tarkemmin muista. Kelo? Tai Kaarna? Olisko ollut kolme riviä per lanka. Näitä neuloin toukokuun alussa koulutuspäivässä.




Tältä erää vanhimmat neulomukset ovat nämä lapaset. Neuloin ne helmikuussa ennen hiihtolomaa, mutta en vielä ole pitänyt näitä ollenkaan. Vaikka kelpaisi nämä käpälien lämmikkeeksi nyt kesäkuun lopullakin ihan hyvin. Lankana Ilun suomenlampaanvilla (Texilu), hankittu naisten joulumessuilta. Yhdistin kahta eri oranssia. Kuvion nappasin Dunloe -hatusta, jonka tein saman oranssista kashmir-merinosta.

Tällä hetkellä puikot heiluu yhden kivan vauvanpeittoprojektin parissa ja intoa piisaa. Kun iltaisin kuitenkin on telkkari auki ja siellä potkupalloa niin siinä samalla edistyy peitto. Siitä myöhemmin lisää, valmista pitää olla heinäkuun puolessa välissä, kun on vauvan nimiäiset.




22. kesäkuuta 2014

10 kuvaa kesään - kesäkuu






Sateesta ja hyytävästä kylmyydestä huolimatta nyt on kesä : ) Ainakin 10 kuukautta kesään -haaste on tullut päätökseen, sen puolesta ei siis tarvitse enää kesää odotella. Mutta käytännössä... Vähän saadaan vielä odotella. Minusta tuolla ulkona ei ainakaan ole kovin keräistä ilmojen puolesta. Vehreää toki on.

Laitan kaikki haasteen kuvat omaan postaukseensa sitten erikseen.



Etupihalla teimme pienen pikarempan. Sisääntulossa oli omituisia laattoja ja tavallaan kolmea erilaista pintamateriaalia. Nopeana ratkaisuna peitimme ne valmiilla puuritilöillä ja reunan peitimme yhdellä laudalla. Näkymästä tuli kerralla yhtenäisempi ja siistimpi. Vuoden päästä tuon puun voikin sitten öljytä tummemmaksi, jos sellaiselle näkee tarvetta.




Kesäkukkakimput ovat tässä alkukesässä ihan parhautta! Päivänkakkaroita rakastan! Ja timoteita!!




Myös sireeniä löytyi tienvarresta, sekin on kimpussa tosi nätti.




Juhannuksen vietimme mökillä ja Elli pääsi mukaan. Se oli matkoilla tosi reipas ja perillä myös. Nautti pihalla käyskentelystä ja kaikenmaailman lintujen äänien kuuntelusta. Myös ikkunan takaa oli kiva katsella pihalle ja metsiin. Ja mikä parasta, pääsi herkuttelemaan timoteilla : )



Kokkoa pystyi polttamaan maaston märkyyden vuoksi turvallisin mielin. Ilta oli kaunis mutta hyytävän kylmä. Tuli ikävä sormikkaita!

Mökiltä löysimme myös liudan kasveja lasten herbaarioihin: Nuokkutalvikki, Isotalvikki, Kissankäpälä ja Ketoneilikka olivat varmaankin erikoisimmat löydöt. Pojalla on kasassa jo 55/60 kasvia ja tytöllä 24/30. Noihin puuttuviin lukeutuu mm. kanerva, maitohorsma, mesiangervo ja kissankello, joiden kukintaa pitää vielä hieman odotella. Luotan, että kaikki kasvit tulevat kerättyä! Paitsi tytön listassa omituisesti oleva tuoksuherne, joka ei mielestäni edes ole perinteinen luonnonkasvi. Jos jossain sellaista luonnonvaraisesti kasvaa, niin saa vinkata ; )





15. kesäkuuta 2014

12-vuotiskemut ja koiravieras







Tänään olemme juhlineet 12-vuotiasta tytärtä suvun ja kummien voimin. Valmisteluja tehtiin koko eilinen päivä ja leivottiin jopa niin paljon, että kolme piirakkaa piti viedä yöksi anoppilaan jääkaappiin, kun oma tuli jo täyteen!

Synttäreillä kuuluu aina olla näitä brasilialaisia Brigadeiros -palleroita, joiden valmistamisen opimme vaihto-oppilaaltamme. Nyt kun media on pullollaan Brasilia -aiheista juttua, oli Hesarissa näiden ohje muutama päivä sitten. Pallerot tehdään kondensoidusta maidosta, jota keitetään pienen rasvamäärän ja kaakaojauheen kanssa reilut 10 minuuttia. Helppoa ja äärimmäisen makoisaa!



Kakun ohje on Kinuskikissan vanhemmasta kirjasta. Sitruunakiisselin sijaan täytin tämän mansikkakiisselillä, kreemiä oli myös.



Sokerimassaruusujen tekoa pitää vielä hieman harjoitella. Uskon, että jälki muuttuu paremmaksi kun tähän hommaan harjaantuu.



Ilma oli auringon paistaessa todella lämmin ja pilven alla melko lämmin, joten pystyimme istuskelemaan ulkona. Viime vuoden synttäreille valmistunut terassin jatke jäi tuolloin käyttämättä vesisateen takia, onneksi nyt ei satanut! Tosin tulee kai ne sateet takaisin taas ensi viikolla...



Sisällä on viirinauhakoristelua ja vähän jalkapallokoristeluakin. Yhtään ei ole stailattu, vaan tilanne on autenttinen juhlien jälkeen -tila. Yksi synttärilahja oli kovasti toivottu pallero-pöllö Korkeasaaren myymälästä. Onhan tuo aika symppis : )



Viirinauhaa riittää! Tein noita kolme uutta siltä varalta että tulee sade ja joudumme kyyhöttämään sisätiloissa. 



Ja sitten: Pienin vieraamme oli 13-viikkoinen koiruli Dali! Ihan ultra-suloinen pikku touhottaja : ))




Ellin ja Dalin kohtaaminen oli hieman jännittynyt, Elli ei ollut ihan varma, onko koiravieras OK. Häntä pörhölle, sähinää, murinaa ja pakoon riippupatjan alle.



Dali oli vähän pettynyt, kun ei kaveri halunnut leikkiä. No, Dali pääsi temmeltämään ulkona ja Elli sai jatkaa päiväuniaan rauhassa sisällä.

Oli kivat juhlat ja niin maistuvat tarjoilut, ettei paljon jäänyt jäljelle. Täytyy alkaa uudelleen leipomishommiin, koska yksi kummitäti tulee vielä huomenna. Pienimuotoinen juhlaputki siis päällä, joka saa pian jatkoa juhannuksesta. Ja ensi viikolla otetaan viimeinen kuva 10 kuvaa kesään -haasteeseen!