29. syyskuuta 2014

Varsin vaaleanpunaista




Uskalsin vihdoin tarttua amerikanlankoihin ja korkkasin hempeän kerän huivia varten. Kyseessä on Brooklyn General Storesta helmikuussa hankittu Madelinetosh Tosh Merino Light värissä Carnation.




Huivimalleja selasin Ravelryssä pitkään ja hartaasti ja jotenkin miellyin tähän Mizzleen. Mitään liian pitsistä en nyt halunnut, enkä ainaoikeaa. Tuossa ei ole kumpaakaan. Lanka oli ihan unelmaihanaa neulottavaa ja mallikin nopeasti etenevä.



Lisäsin huiviin myös helmiä, mutta valinta meni sikäli metsään, ettei ne oikein edes erotu. No, ens kerralla sit erottuvampia. Helmet tuo huiviin kuitenkin kivasti painoa, kun lanka muuten on niin kevyttä. Helmien lisääminen oli hauska uusi taito opetella. Virkkuukoukku ei käyttämistäni helmistä läpi mahtunut, joten käytin ohutta rautalankaa pujottamiseen. Tein resoriosasta paljon pitemmän, kuin ohjeessa oli, sillä halusin käyttää kaiken langan. Päättelin huivin kaksinkertaisella langalla, reunasta tuli mukavan paksu. 

Väri on ihan ok, vaikka ei nyt ihan tämän hetken suosikki olekaan (Kaikki pitäisi olla okraa, ruskeaa tai sellaista syksyistä.) Samasta langasta, mutta vihreästä kerästä on jo toinenkin huivi valmiina, mutta se odottaa vielä pingotusta.



Malli: Mizzle
Lanka: Madelinetosh Tosh Merino Light
Puikot: 4 mm pyörö
Ravelryssä: Mizzle in Carnation




6 kommenttia:

  1. Onpa suloinen! Pehmeys jotenkin erottuu kuvista, vaikka helmet ehkä ei. Pehmeä vaate kaulaa vasten on kyllä ihana.
    Seuraavat sitten ruskanvärisenä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan pakko saada puikoille kohta vähän syksyä! Ja nyt kun vähäsen kylmeni niin eiköhän huivikin kaulaan päädy.

      Poista
  2. No todellakin on suloinen. En muuten tykkää vaaleanpunaisesta enkä tykkää pitsisyydestä, mutta tässä huivissa tykkäänkin molemmista! Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva : ) Onhan tuo melko vauvapinkki, mutta sitten ei kuitenkaan. Resori ehkä tekee siitä myös epä-pitsimäisen.

      Poista
  3. Tosi kaunis huivi, näyttää kuvissakin erittäin pehmeältä ja keveältä. Kudoin jokin aika sitten pöllösukat, joihin tuli silmiksi helmiä. Väsäsin rautalangasta työkalun korvaamaan riittävän ohuen virkkuukoukun ja se toimi erinomaisesti. Tänään ostin Tarjoustalosta todella ohuen virkkuukoukun vastaisuuden varalle (oli tarjouksessa ja maksoi euron).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi ohut koukku on varmasti kätevä. Musta tuntuu, että mulla on jotain isoäitien vanhoja tositosi ohuita jossain, mutta hyvin hyvässä jemmassa. En uskonut niitä koskaan tarvitsevani ; )

      Poista