11. joulukuuta 2013

Lapasia sormikoloilla ja ilman







Heti kun näin Eilen tein -blogissa Kännykkälapasten ohjeen päätin oitis neuloa sellaisia suvun nuorisolle joululahjoiksi. Ohje on aivan mainio, lapasista tuli tosi istuvat! Tein luukkuja sormille 13-vuotiaan poikani suosituksesta peräti kolme kappaletta: Oikealle etusormelle ja kumpaankin peukaloon. (Okei, kuulemma pärjäisi vaan peukkuluukuillakin, mutta ajattelin, että etusormelle on hyvä olla myös.)



Sieltä ne kosketussormet pilkistää : ) Neulosta on luukun kohdalla kolmen (peukku) tai neljän (kämmenosa) silmukan verran päällekkäin, joten kylmän ilman ei pitäisi tuivertaa lapasen sisään. Sormen saa kuitenkin vaivatta ujutettua luukusta ulos.



Ja näin hyvin onnistuu kännykän käyttö!

Lankana näissä yksilöissä Rico Designin Peak Aran, kaverinaan Novitan kimaltavaa Sädettä harmaana. Puikot oli nro 5. Lapaset oli nopeat neuloa, seuraavaksi teen ruskeat samanlaiset.



Brysselissä asuva kummityttömme on Totoro-fani. Sain tietää tämän asian kesällä ja silloin jo päätin tehdä hänelle synttäri- tai joululahjaksi Norwegian Totoro Mittensit. Tuli kivat, ja plussana vielä "aidot" värit. Edelliset Totorot neuloin valko-vihreällä ja valko-fuksialla. Tämäkin on hirmu kiva ohje ja yllättävän joutuisaa neulottavaa. Suosittelen!



Peukuissa on myös kivat pikkukuviot, kummallakin puolella erilaiset.




Ja nappina pohjalla vielä Drops Loves You -neuletakin viimeistelevät puunapit, jotka tilasin Hong Kongista Etsyn kautta Lyanwood -minisestä putiikista. Nämä napit olivat rakkautta ensi silmäyksellä, niitä siis kannatti ehdottomasti vähän odottaa. Nyt neuletakkia voi sitten pitääkin : )












6 kommenttia:

  1. Voi vitsit miten ihania juttuja! Pökerryn.
    Napit ovat huippukauniit, kuin mummon kakkupaperin reunus :-) ja juuri tuo puunväri tuohon ihanaan metsänvihreään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos : ) En itsekään meinaa ymmärtää, miten voi yhdet napit olla noin kauniit!

      Poista
  2. Sormiaukot! Aivan mieletön tuotekehitys joka toi lapaset tähän aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, nykyaika vyöryy neuleiden maailmaankin : ))

      Poista
  3. Jee, kiva nähdä toisten versioita, ja mahtava että kokeilit peukkuaukkoakin...se ois kyllä ollut hyvä! Ehkä teen vielä itelle toiset :) Ja ihanat totoro lapaset!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset vielä ohjeesta, lapasia on ilo neuloa! Noiden ekojen jälkeen on valmiina kolmet muutkin, postailen lähipäivinä. Kiva, kun pipahdit täällä!

      Poista