18. heinäkuuta 2013

Matkamuistoja


Reissuilta on aina mukava tuoda kotiin joitakin muistoja valokuvien ja kokemusten lisäksi. Anopillani on tapana tuoda matkoilta joulukuusen koristeita ja se on minusta aika hauska juttu. Kuusesta löytyy sitten kirjo miteä erilaisimpia juttuja, mm. New Yorkin taksi, Lontoon orava, skottiruutuinen pallo ja Moskovan sipulikupolinen kirkko. Prahassa oli linnan liepeillä ihana kauppa täynnä joulukoristeita! Tänä jouluna kuusessamme killuu kuvan kesämuistot :)



Bratislavasta taas löytyi nämä rouheat sienet, jotka pääsevät esille jo syksyllä ja saavat jatkaa ainakin jouluun.



Kosmetiikka on sellaista, jota aina tykkään hankkia ulkomailta. Erikoisuuksia, nääs ;) Yleensä koluan ihan ruokakauppojen suihkugeelihyllyt ja joka matkalta on pakko tuoda erilaisia nenäliinapaketteja. Nyt löytyi kamomillan ja nektariinin tuoksuiset paketit. Tsekkiläinen Manufaktura on todella ihana kosmetiikkaketju, josta ostin raikkaan tuoksuista Mojito -sarjaa. Nam!



Pikkuinen kummipoikamme saa tuliaisiksi Myyrä -pesunestettä. Kiva purkki, kun kukkaset näkyy nesteen läpi.


Vahingossa osuttiin myös Prahassa Star Beads -helmikaupalle, jossa kävin viime reissullakin, silloin ihan varta vasten osoitetta etsien. Kauppa on aivan pikkuinen muutaman neliön koppi, mutta seinät ovat katosta lattiaan täynnä ihania lasihelmiä ja tarvikkeita. Pussit maksoivat pääsääntöisesti himpan yli euron.



Rannekoruja tulee nykyään käytettyä eniten ja nämä korut tein uusista helmistä. Materiaalia jäi vielä :)


10 kommenttia:

  1. Kivoja muistoja, myyrä pesukaverina on paras :-)

    VastaaPoista
  2. Kauniissa maisemissa olette reissaneet! Tosi hauska idea tuo joulukuusenkoristeiden keräily matkamuistoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän kyllä kesti, ennenkuin noista maisemista tottui taas tähän supisuomalaiseen menoon. Kaunistahan toki täälläkin, mutta hyvin erilaista vaan.

      Poista
  3. Kiva idea keräillä kuusenkoristeita matkamuistoina. Rouheat sienet on niin kauniit ja niitä katsellen on kiva muistella kesää ja matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusesta tosiaan löytyy jos jonkinlaista tarinaa. Yhdetkin peltikoristeet ostin Amsterdamista, jossa olimme jumissa sumun takia koneen vaihdon yhteydessä. Itkin turhautumistani ja lapset (silloin 4 ja 6v.) syöttivät mulle rusinoita. Hih, nyt voi tuolle jo naureskellakin.

      Poista
  4. Kiva idea nuo kuusenkoristeet! Tosi hauskoja olet löytänyt =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin : ) Vähän hassua oli shoppailla heinäkuussa joulukoristeita kyllä. Kysyin myyjältä, miten kauppa käy, kuulemma hyvin. Muitakin hulluja siis liikenteessä ;)

      Poista
  5. Ihania matkamuistoja! Myyrät on varsin hauskoja kavereita, itse en ole Prahassa piipahtanut lentokenttää pidemmälle, mutta myyrä lähti kuitenkin kentältä mukaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siellä lentokentällä taitaa olla ihan "Myyrämyymälä", jonka ovella seisoo megasuuri pehmomyrä sinisissä housuissaan!

      Poista