29. joulukuuta 2012

Joulutunnelmia


Ihana joulu on vietetty, mutta vielä jatkuu joulutunnelmointi. Joulun mittainen tietokonetauko on ohi joten on aika postailla vähän menneistä muutamasta päivästä.



Jouluruusu ei kaiketi tuoksu juuri miltään ihmisen nenään, mutta Ellin mielestä siinä oli jotain taivaallisen ihanaa.



Meillä ei ole ennen ollut mitään jouluseimeä, mutta viime vuonna alesta löysin nämä suloiset seimihahmot. Keksin kaivaa autotallista esille tuon isäni tekemän hevostallin, johon hahmot sopivat hyvin. Ihan itse olen askarrellut lapsena tuon ruokakaukalon ja lampun pahvista, tee-se-itse -tyyliin.
 


Sarjaan kuuluva enkeli ei mahtunut talliin joten se pääsi katolle vanhan enkelikellon katveeseen. Ensi vuonna voisi koittaa muistaa kerätä oikeaa heinää talliin ja kaipa sinne mahtuisi pari härkääkin?


6 kommenttia:

  1. Tuo seimi on ihan huippuihana! Juuri tuollainenhan sen varmaan pitää ollakin, ja tiivis tunnelma. Härät tietenkin kuuluvat kuvaan, ja jokunen lammas ehkä ulkopuolelle? Eikun siellä onkin jo yksi pieni sisällä!
    Yhdestä blogista kävi ilmi, että seimessä voisi olla kissa, siis niitä oli navetoissa yleisesti jo parituhatta vuotta sitten!
    Voi Elliä ♥ En ole yhtään huomannut omien kissojeni nuuskuttavan jouluruusuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, lisää eläimiä ensi jouluksi ehdottomasti! Vaikka sitten katolle ; ) Ja kissoja kans!

      Poista
  2. Ihastuttava seimi, kaikilla näyttää olevan mukavaa. Elli ja jouluruusu, suloista. Toivottavasti Elli ei kuitenkaan innostu maistelemaan, sillä kasvi on myrkyllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellin kiinnostus jouluruusua kohtaan laimeni jo, ei onneksi yltynyt rouskuttelemaan. Mikähän siinä sitten aluksi tuoksui, tiedä häntä.

      Poista
  3. Ihana seimi! Mä olen myös nyt parina jouluna miettinyt seimen hankkimista, mutta aina se on jäänyt. Täytyykin katsella sillä silmällä, jos alesta vaikka löytyisi hahmoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On tosi kiva, että Suomeenkin kulkeutuu perinteitä muistakin maista. Hyvin istuu seimi mun mielestä meidänkin perinteisiin. Toivottavasti löytyy hahmoja! Nämä mun hahmot on Anttilasta.

      Poista