6. tammikuuta 2013

Loppiaisena


Näin loppiaisena voi vielä laittaa pari joulukortin kuvaa. Unohtui nimittäin aiemmin kuvata nämä työpaikalle tekemäni kortit. Taustat on luonnonvalkoista, joka toimii kivana parina kylmähkölle harmaalle. Kohokuviot on veivattu Cuttlebugilla. Harmaa on alkanut pikkuhiljaa hiipiä tykkäämieni värien joukkoon, täysin puun takaa.

Varsinaisiin kortteihin tuli helmiäispahvitähdet hopeanarun päihin, pienemmät kortit meni henkilökunnan joululahjojen pakettikorteiksi.



Sisäsivun kuultopaperille printtasin hyvän joulun toivotukset kaikilla niillä kielillä, jotka löytyy koulumme oppilaiden äidinkielistä. Vitsit, että nuo urdut sun muut on todella kauniin näköisiä! Kuin pitsiä :)



Loppiaisen ja joulun lähdön kunniaksi vaihtelin vähän verhoja olkkarissa. Vihreät Tulipunaiset meni isojen ikkunoiden reunoihin ja Satulat ruokailutilaan. Hiukkasen keväisempää näin. Takapihan kanukatkin alkaa jo olla aika keltaiset.




Huomenna lähtevät brasialialaiset vieraamme takaisin merten taakse. Kaksi ja puoli vuotta sitten meillä ollut vaihto-oppilaamme saapui joulupäivän iltana poikaystävänsä kanssa meille ja monenlaista elämyksellistä ollaan heidän kanssaan puuhattu. Ruokaa laitettu suomalaisittain ja brasilialaisittain, ajettu moottorikelkalla mökillä ja saunottu, kävelty ympäri Tallinnaa vesisateessa. Lapissakin he kävivät ja hurjasti ovat shoppailleet. Suomen talvi on ainakin näyttänyt kaikki puolensa ja hyvä niin! Kotona heitä odottaakin 40 asteen helle.

Ihan tervetullut paluu arkeen edessä huomenna :)

8 kommenttia:

  1. Onpa teillä ollut puuhaa, kotimaan katselu ulkomaisten vieraiden kanssa on toisaalta aina hauskaa ja virkistävää.
    Ihanat verhot, tuo keinituolinurkkaus on suorastaan keväinen :-) Kun ulkona ei näy luntakaan siitä ikkunasta. Taisin sulle jo joskus vinkata, noista kanukoista kannattaa aika leikata suurimpia ja vanhimpia oksia pois keväisin, kesän aikana kasvanut tuore verso on aina voimakkaimman värinen ja näyttää talvella kivalta.
    Ihanat kortit, harmaassa on tosiaan monta sävyä, on lämpimiä ja kylmiä ja vaikka mitä, ja harmaa yhdistettynä toiseen väriin on usein upea. Jotkut noista kirjoituksista on tosiaan kuin kaunista pitsiä, herää aina sellainen tunne että miksi meillä on niin tavalliset tyhmät kirjaimet :-D
    Mukavaa loppiaista, se on näköjään tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ollut virkistävää ja mielenkiintoista, mutta kieltämättä vähän väsyttävääkin.

      Kiitos paljon kanukkavinkistä! Sen aisoissa pitämiseen täytyykin alkaa nyt ihan kunnolla keskittyä, kun ollaan saatu se joten kuten karsittua. Lisää vanhojen oksien poikkaisemista siis tiedossa vielä keväämmällä.

      Kivaa loppiaisen jälkeistä viikkoa :)

      Poista
  2. Mukavia joulun jälkeisiä puuhia teillä. Kumma kyllä, että punaista väeriä tekee mieli laittaa kun joulu lähestyy ja vihreää kevään korvalla. Raikkaan keväinen keinutuolinurkkaus teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, punaista ei juuri nyt kestäisi enää yhtään silmissään, sen sijaan ihan janoaa vihreää. Ja muitakin kivoja sävyjä voisi ottaa esille.

      Keinutuolin valtaa useimmiten kissa, mistä me muut ollaan toisinaan vähän näreissämme ;)

      Poista
  3. Brasseilla on melkoinen lämpötilanvaihdos tiedossa. Varmasti hauskaa kokeilla talvea helteiden välissä. Kauniita nuo joulukortit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, kuinkahan selviytyvät? Lentokin on pitkä ja ennen kuin pääsevät edes sille pitkälle lennolle, joutuvat odottamaan Münchenissä 12h. Ei käy kateeksi :/

      Poista
  4. Onpas mulla täällä lukemista. Jotenkin oon unohtanut ihan tyystin, että jouduit tekemään toisen blogin ja vanha ollut vaan lukulistalla. Piti tulla ihan katsomaan, että mitä kuuluu, kun on ollut hiljaista. Mutta täällähän ollaan ihan eri osoitteessa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne uuteenkin paikkaan! Mun pitäis tehdä sama liike toisinpäin eli siirtää kaikki vanhan lukulistan blogit myös tähän uuteen tiliin.

      Tervetuloa toistekin :)

      Poista