24. maaliskuuta 2018

Lauantain otokset

























Lauantain otoksia ympäri olohuonetta. Valo saa kaiken näyttämään taas eloisalta talven pimeyden jälkeen. Kaappien kätköistä löytyy näemmö aarteita : ) Pölyjen pyyhintää olisi kyllä tiedossa, muutama verhokin on sattuneesta syystä alaosastaan aika karvainen.

Viikonloppuna neulotaan, suunnitellaan tulevia projekteja ja yritetään hankkiutua terassia peittävästä lumikerroksesta eroon.

Hyvää viikonloppua!

22. maaliskuuta 2018

Vauvaneuleita




Olen päässyt neulomaan pitkästä aikaa vauvajuttuja, jeee! Kevään 2010 perheessämme asunut brasilialaisvaihtari on saamassa kuukauden päästä vauvan. Sukupuoli paljastui tytöksi jo syksyllä ja onhan hänellä jo nimikin olemassa. 

Joulukorttimme matkusti Brasiliaan kolme kuukautta, joten paketin kanssa kannatti olla hyvissä ajoin liikkeellä. Toivon, että paketti kirjattuna, saantitodistuksellisena maksikirjeenä menee perille kuukaudessa. 


Halusin neuloa pakettiin ainakin peiton. Koska vauvapeitot vaan on niiiin ihania! Ja käytännöllisiäkin. Monesta kivasta mallista päädyin tähän Dropsin Lay Down -peittoon. Brasiliassa alkaa pian talvi, mutta eihän siellä maan eteläosassakaan kovin kylmäksi mene, ei taida yleensä tulla edes miinusasteita. Peitto on merinovillaa, mutta lanka on ilmavaa ja onhan tuossa noi pitsin reiätkin 

Malli: Dropsin Lay Down (linkki menee Dropsin sivulle suomenkieliseen ohjeeseen)
Lanka: Dropsin Baby Merino
Puikot: 3,5 mm



Tyttövauva tarvitsee tietenkin myös jotain vaaleanpunaista. Tämä pukukin on Dropsin ohjeella, täysmerinolangan vaihdoin puuvilla-merinoon, joka varmasti lämmittää, mutta ei ole liian kuuma. Ohjeessa oli jotain omituisuuksia (kuten että niskan silmukat päätellään ja sitten poimitaan päättelyreunasta uudet), joten oikaisin vähän mutkia. Reunaresorinkin tein yhtenä kappaleena, kun ohjeessa olisi tullut hassut vekit hupun ja vartalo-osan väliin.

Nopeasti valmistuu tällaiset pikkuiset puvut, niitä on ilo neuloa!




Napit on Button Envystä Etsystä, tilattu jo joitakin vuosia sitten. Jotenkin hauska yksityiskohta noi mökkinapit, jokainen on erilainen.

Malli: Little Blue Dream (Drops)
Lanka: Dropsin Cotton Merino
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm




Paketti ei olisi täydellinen ilman töppösiä! Lankakorista käteen sattui vihreä-vaaleanpunainen lanka ja malliksi valikoitui suloinen tossu, jollaiset olen tehnyt kerran ennenkin.

Malli: Teeny Tiny Mary Janes (Ravelryn ilmaisohje)
Lanka: Novita Nalle, Zelda´s Dippinsin värjäys "Nukkaposki"
Puikot: 3 mm



19. maaliskuuta 2018

Palapeitto Knitterati Afghan



Tässä se nyt on, koko viime vuoden kestänyt projekti valmiina!

Kyseessä on siis Cascade Yarnsin 30-vuotisjuhlapeitto Knitterati Afghan, josta olen pitkin vuotta kertoillutkin. Ensimmäisen palan ohje julkaistiin tammikuussa 2017 ja sen jälkeen suunnilleen kahden viikon välein tuli uusi pala. Joinakin erikoispäivinä (Esim. ystävänpäivä, St. Patrick´s Day) tuli erikoispala.

Ohjeita valmiin peiton kokoamiseen saimme odotella pitkälle tammikuuhun ja uumoilin jo, että sieltä tulee jotain todella hienoa ja monimutkaista Mutta pah, ohje oli vaan, että virkkaa palat yhteen ja neulo aina oikein -reunat, vieläpä ilman mitään hienoja kikkailuja kulmissa.



En tahtonut lähteä virkkauslinjalle, koska pelkäsin palojen reunojen paksuuntuvan liikaa. Niinpä tartuin neulaan ja ompelin palat toisiinsa. Reunoihin sitten vaan tylsästi ainaoikeeta. Tutkin kyllä mahdollisuutta ottaa mallia Kalevala-peiton väleistä ja reunuksesta, mutta ei ne olisi kuitenkaan sopineet näiden palojen tyyliin.



Reunusta olisi pitänyt tehdä viisi kerrosta, mutta lisäsin vielä pari väriä. koska huvitti.



Palojen sommittelu oli hauskaa hommaa. Kulmissa on kirjavimmat ja muut yrittää sitten olla jotenkuten tasaisesti ja harmonisesti pitkin peittoa. Vaikka näin jälkikäteen katsottuna keltaiset palat olisi pitänyt sijoittaa keskemmälle.



Apuna suunnittelussa ja lähinnä siinä, millä väreillä viimeisiä paloja pitäisi neuloa, käytin kollaasiohjelmaa, jonne kokosin kuvat jo valmiista paloista. Tuon suunnitelman mukaan ei kuitenkaan lopulta menty, koska värit oikeasti oli ihan eri kuin noissa kuvissa. Ei se mitään, suunnittelu oli joka tapauksessa kivaa.



Projektin aikana sai kokeilla jos jonkinlaisia uusia tekniikoita. Tässä yläpuolella oleva pala aloitettiin luomalla ensin ulkoreunan silmukat. Neliön muodostumista oli jännä seurata. Muutama pala aloitettiin keskeltä ja se onkin ihan looginen ja yllätyksetön tapa, mutta toimii hyvin. 



Tämä pieni vuohipukki oli viimeisten mallien joukossa. Kivaa vaihtelua tämäkin, virkata sarvet ja korva sekä kiinnittää sille hienot villat : )



Lempparipalani on ehkä kuitenkin tämä helmikoristeinen pitsipala. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.



Tässä peitto ulkoilee melkein valmiina, oikeassa reunassa on vielä reunukset kesken. Tuli niin sopiva lumisade, että ulkokuvat piti ottaa juuri sillä hetkellä.

Peitosta tuli ihan kohtuuiso, 148 x 126 cm. Sen alle on ollut hyvä kääriytyä telkkaria katsoessa.

Lankoina peitossa on enimääkseen Menitan Lassi -sukkalankaa ja 7 Veljestä. Jonkun verran myös Dropsin Karismaa.

Tämä oli kiinnostava ja opettavainen projekti, mutta paloja yhdistäessä ja reunoja tehdessä mietin tosissani, että seuraava peitto on kyllä tehtävä jollain sellaisella mallilla, jossa palat kiinnittyy toisiinsa jo tekovaiheessa. Tosin aika kultaa muistot, voisihan sitä jossain vaiheessa alkaa taas palojakin tehdä...


16. maaliskuuta 2018

Sukkia, lapasia, pipo ja paita





Syksyn neuleista vielä pari sanaa, jonka jälkeen on parempi siirtyä keväisempiin juttuihin. Niina Laitisen yhteisneulonta syksyllä oli nimeltään Metsäretket. Aiheensa vuoksi sukkiin oli käytettävä kasvivärjättyjä lankoja, kertakaikkiaan pakko. Jätin tällä kertaa keltaiset ja vihreät pois, pohjavärinä perusharmaata seiskaveikkaa. Muokkailin kuvioita jonkun verran. Heti alussa roikkuvien lehvien jälkeen tuli pallukkarivi (marjoja?), mutta ne eivät mallissa olleet kohdallaan lehvien kanssa. Suurensin vähän marjoja ja sijoitin ne lehvien kohdalle, väleihin tuli pienet tiplut. Ruskea siksak-kuviokin taisi olla omaa sovellusta. Nämä sukat meni tyttärelle.

Malli: Metsäretket
Langat: 7 veljestä harmaana sekä liuta kasvivärjättyjä saman paksuisia, mm. Novita Juhani
Puikot: Kääk, oliskohan olleet 3,5 mm?





Sukkien jälkeen julkaistiin vielä lapasohjekin samalla teemalla. Näistä tuli muuten kivat, mutta peukaloista tuli vähän liian tiukat. En ole jaksanut purkaa ja tehdä uudelleen. 




Syksyn värejä toistaa kivasti myös nämä Squircle-sukat. Tämä malli on tosi hauska tehdä, oikeastaan inspiroisi tehdä taas yhdet tällaiset, ne olisi jo kolmannet.

Malli: Squircle
Langat: Alize Superwashia ja jämäsiä mm. Väinämöinen, Fabel ja Sisu.
Puikot: 2,5 mm



Loppuvuoden harmaudessa teki mieli neuloa jotkut piristävän väriset sukat. Tähän tarkoitukseen kävi oivallisesti Regian Stripemania Color, jossa ihanat oranssin ja ruskean sävyt. Kaveriksi sille otin Nalle Taikaa vihreän sävyissä. Jo on väri-ilottelua!




Pojalle lupasin neuloa retkivillapaidan, sellaisen perinteisen, kunnollisen ja villaisen. Syksyllä menimme yhdessä lankakauppaan Lopi-hyllylle ja sieltä hän valitsi mieleisensä värit. Mallin olimme valinneet jo etukäteen. Päävärinä paidassa on antrasiitin harmaa, melkein musta lanka. Sovelsin ohjetta ja tein niskaan lyhennettyjä kerroksia, mutta aluksi ne sattuivat väärään paikkaan, puoliksi olkapäälle. Paita tehtiin alhaalta ylös saumattomasti, joten testaaminen tuossa vaiheessa oli ihan mahdollista ja kunnon paikat saatiin merkattua, kunhan siihen vaan vähän käytti viitseliäisyyttä. Lopulta paita onnistui oikein hyvin ja sitä käytettiin jo monesti syksyn partioretkillä. Paita valmistui noin kolmessa viikossa.

Malli: Riddari
Lanka: Istex Lettlopi
Puikot: 3,5 mm ja 4,5 mm




Sitten pipo-osastolle. Monet aiemmin tekemäni pipot ovat ruskean ja oranssin sävyisiä, ne eivät nyt sopineet vanhaan roosaan takkiin. Sopivat langat löytyivät Ilo Yarnsista Salosta ja malliksi nappasin vanhan tutun Ligurian.

Malli: Liguria
Langat: ONION knit No. 4 Organic Wool + Nettles
Puikot: 4 mm





Vähän jälkijunassa tutustuin tähän sukkamalliin, jota monet ovat neuloneet jo monta kuukautta:  Vanilla-sukkiin. Rakenne on ihan uudenlainen ja sukasta tulee hyvin jalkaan istuva. Just hyvä malli näille itseraidoittuville langoille, joista neulottuihin sukkiin kaipaa jotain pientä twistiä. Ylemmän kuvan sukat tein tavallisilla sukkapuikoilla, alemmat looppasin. 

Lanka: Alize Superwash
Puikot: 2,5 mm




Olin jo alkusyksystä kaivanut esille suomenlampaanvillani tarkoituksena alkaa tehtailemaan lapasia talveksi. Tehdas pääsi aloittamaan toimintansa vasta helmikuun alussa, mutta näyttää näitä pakkasia nyt riittävän (argh!), joten villalapasia tarvitsee vielä (valitettavasti). Kumpikin näistä oikein kiva malli ja suomenlampaan villa nyt on ihan superihanaa neuloa, aina...

Malli: Norwegian Mittens for Mimi (ilmaisohje)
Lanka: Erilaisia suomenlampaan villoja
Puikot: 3 mm




Näissä toisissa kaaviot on napattu Ravelrystä, mutta varsinainen ohje oli maksullinen ja ilmeisesti norjaksi. Sovelsin sitten toisten lapasten ohjeesta, kaavion silmukkamäärä täsmäsi kummassakin. Suuremalla kontrastilla olevat värit toimisivat näissäkin paremmin, mutta on nämä ihan kivat näin utuisinakin.


Malli: Erlands Mitten 
Langat: Suomenlammasta
Puikot: 3 mm



13. maaliskuuta 2018

Syksyn ja talven huivit





Syksyn ja talven aikana on valmistunut useampikin huivi, joista moni on jäänyt esittelemättä. Yläkuvan "Girl´s Best Friend" oli kaikin puolin ihana projekti tehdä. Tilasin langat Etsyn kautta Sveitsistä, mutta tilaamani harmaa oli huiviin kuitenkin väärän värinen. Meillä tuli onneksi syksyllä pojan partioharrastukseen liittyen menoa Saloon ja sieltä löytyikin ihanasta Ilo Yarnsista sopiva vaaleanharmaa vyyhti. 

Mallissa viehättää erityisesti struktuuripinnat, pallerot ja haarukan avulla tehdyt minitupsut!

Malli: A Girl´s Best Friend by Isabell Kraemer
Langat: RunningYarn Soft Sock (vaaleanpunainen ja ruskea)
Primrose Yarn CO. Luscious Sock (harmaa)
Puikot: 4 mm



Matalassa syysvalossa ja kostealla sammalella on kuvattu tämä maanläheinen huivi. Oikein kiva malli, mutta oli ehkä hippasen puuduttavaa neulottavaa. Joskus se vaan menee niin, lopputulos on kuitenkin kiva ja käyttökelpoinen.

Malli:The Girl from the Grocery Store by Joji Locatelli
Langat: Malabrigo Sock (vihreä, väri "Turner")
Rowan Fine art (väri "Elm")
Puikot: 4 mm


Kesälomareissulla neuloin tätä aivotonta huivimallia lakritsisen herkullisesta, tuhannen metrin kerästä. Loppuun halusin enemmän valkoista, mutta osoittautui haastavaksi löytää samaa sävyä ja samaa paksuutta oleva puuvillalanka. Ei oikein onnistunut, viimeiset rivit on kirkkaampaa valkoista, mutta päätin antaa sen olla häiritsemättä. Riemastuin, kun kuulin, että tältä lankavalmistajalta on tullut pienempiä yksivärisiä keriä, mutta eipä valikoimissa olekaan valkoista : /

Tosi mukava ja iiiiso huivi tuli tästä!

Malli: Boneyard Shawl by Stephen West (ilmaisohje)
Lanka: Scheepjes Whirl värissä Liquorice Yum Yum
Puikot: 4 mm





Tammikuussa ilmestyi Veera Välimäeltä niin ihana huivimalli niin herkullisissa väreissä, että se oli pakko neuloa ihan heti. Stashista löytyi sopivia sävyjä ja viimein keksin kohteen muutamalle aarteena hilloamalleni langalle. Tykkään tuosta briochesta reunuksessa, mutta tylsänä ihmisenä tykkään ehkä enemmän tasaisen kolmion muotoisista huiveista. Tässä toinen reuna on huomattavasti pidempi lyhennettyjen kerrosten takia, mikä johtaa siihen, että kaulan toisella puolella tosiaan roikkuu aika turhan tuntuinen pitkä huitula. Tämän huivin voisi hyvin toteuttaa joskus uudelleen, mutta ilman lyhennettyjä kerroksia.

Malli: Road Trip by Veera Välimäki
Langat: Under an English Sky Yarns Merino Nylon (vaaleanpunainen)
Undercover Otter Squirm Sock värissä "Pink Flamingo"
Madelinetosh Tosh Sock värissä "Leopard"
Puikot: 4 mm



Tammikuussa neulottiin yhteysneulontana Talvi Knitsin kauluria, johon sai kivasti upotettua kaikenlaisia jämiä. Tämä kauluri on ollut aika paljon käytössä mustan takin kanssa. On kätevä: pehmeä, laskeutuva ja lämmittävä.

Malli: Free Falling by Susanna Winter 
Langat: Kaikenlaista jämälaatikon syövereistä: Mm. Hedgehog Fibres Sockia, Louhittaren Luolan Tuulen Tytärtä, madelinetoshia ja resoreissa kasvivärjättyä Dropsin Baby Merinoa.
Puikot: 3,5 mm 




Kevään antaessa ensilupauksiaan puikoille pääsi keväisen värisiä lankoja. Malli oli ollut toteutusjonossa ja pitkään, koska suunnittelijan huiveista erityisesti tykkään. Värisuunnittelu on ehkä hauskointa ikinä, ja vaikka tähän olisi käynyt jämät oikein hyvin, korkkasin monta kerää ihan vaan tätä huivia varten. Menekit oli sen verran pieniä, että keristä jäi vielä hyvin jäljelle, seuraaviin jämäprojekteihin vaikka...

Malli: The Joker and the Thief by Melanie Berg
Langat: Superwash Sock Rooster yarns (valkoinen)
Coop Knits Socks Yeah! (tumma keltainen ja keskivihreä)
Koigu Painter´s Palette Premium Merino (kirjava)
Malabrigo Yarn Sock (vaalea keltainen)
Rowan Fine Art (tumma ja vaalea vihreä)
Puikot: 4 mm 




Pahnanpohjimmaisena huivi pitsivahvuisista langoista. Huivi meni äitini naapurintädille, joka oli kovin ihastunut äidille naulomaani pitsihuiviin. Yhdistin tähän pitsilankajämiä ja uutena hankin tuon violetin langan. Kyllä näitä pitsilankoja joskus neuloo, mutta täytyy kyllä sanoa, että mielummin harvemmin : )

Malli: Abalone Shawl (ilmaismalli)
Langat: Malabrigo Yarn Silkpaca
Manos del Uruguay Lace (hento vaaleanpunainen)
Drops Lace (valkoinen)
Puikot: 3,5 mm