5. elokuuta 2020

Espoon museoissa, Glims (haasteen kohdat 38 ja 7)



Oman kotikaupungin museoihin tutustuminen on saanut uutta virtaa museokortin myötä. En ollut koskaan vielä käynyt Glimsissä, joten olihan tämä asia pikaisesti korjattava.

Talomuseo on aito vanha maatila, jonka kaikki rakennukset riihtä lukuunottamatta ovat alkuperäisillä paikoillaan. Rakennuksia on yhteensä 11.




Päätalossa oli esillä näyttely Maatilojen Espoo, jossa esiteltiin valokuvin kaupungin nykyisiä maatiloja. Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa ollaan, ja silti löytyy paljon maaseutua. Aika kiva : )

Näyttelyn nimessä esiintyy paikannimi, joten museohaaste numero 38 tuli kuitattua.




Valokuvat olivat kauniita.




Tässä Träskända, jossa samannimisessä kauppapuutarhassa tuotetaan ainakin kesäkukkia.




Tässä Espoonkartanon maita.





Glimsin pihapiirissä tutstuimme ensin luhtiaittaan, jossa oli itse asiassa kolme huonetta/aittaa. Vilja-aitan lisäksi oli nikkarointitila ja ruoka-aitta. Vilja-aitan sisäänkäynti oli ihanan kulunut ja etuosan astinlaudat jopa reiälliseksi asti.




Aitan seiniin oli myös kaiverrettu vuosiluvun lisäksi taikamerkkejä, joiden uskottiin suojelevan viljasatoa.




Maatila toimi myös kestikievarina, tässä yksi siihen toimintaan tarkoitettu huone.



Hienoin huone oli Johanin ja Auroran kammari. He olivat viimeinen Glimsin isäntäpari, Johan (1857-1939) ja Aurora (1860-1947) Lönnberg. Heillä oli kolme tytärtä, Elin, Martha ja Anna.

Huoneen ovella olevassa kyltissä luki:

Glims oli vauras maatila, ja kodin sisustuksen tiedetään olleen komea. Aurora oli ahkera ja aina puuhakas talon emäntä. Isäntä Johan tunnettiin luotettavuudestaan ja uudistusmielisyydestään. Johan viihtyi paljon lasten kanssa, ja ehti toisinaan myös istahtaa nauttimaan kotitekoisesta marjaviinistä ja korttipelistä.

Huoneen kalustus edustaa 1800-luvun loppua, seinät taas 1800-luvun alun tyyliä.







Talon valtavan kokoinen tupa sisälsi paljon hienoja yksityiskohtia. Valtava määrä leipiä kuivui katossa ja huoneessa oli myös pitkä pöytä, penkit sekä uunin oikealla puolella vielä kangaspuut.







Rukki löytyi myös, tottakai. Museohaasteen kohta 7 täyttyi täällä: Etsi sama esine vähintään kolmesta eri museosta. Tämä oli kyllä ehkä yksi helpoimmista etsittävistä esineistä : )




Topeliuksen synnyinkodista Kuddnäsistä löytyi pieni rukki.




Lebellin kauppiaantalossa oli piikojen huoneessa sekä iso että pieni rukki.



Bonuksena vielä kuva Glimsin tallin ylisiltä, jonne oli koottu kankaan ja langan valmistamiseen liittyviä välineitä.



2 kommenttia:

  1. Glims on mukavan kokoinen museo, jonka jaksaa koluta läpi extempore-käyntinäkin. Lasten ollessa pieniä siellä tuli käytyä useinkin katsomassa erilaisia työnäytöksiä. Toisinaan paikalle oli tuotu eläimiäkin, kuten lampaita ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli nytkin kanoja ja lampaita. Lampaita olisi päässyt rapsuttelemaankin, jos olisi jaksanut odotella vähän. Ei jaksattu, vaan suunnattiin Tarvaspäähän kahville. Jouluna siellä on jotain tonttupolkujuttuja, kivoja lapsille : )

      Poista