Iguazún putoukset piti tietysti nähdä myös Argentiinan puolelta. Kun otimme Fozin lentokentältä Uberia hotellille, meille sattui kuljettaja, joka kertoi järjestävänsä retkiä päiväksi Argentiinan puoleisille putouksille. Meillä oli vaan vähän kielimuuria, koska hän ei puhunut sanaakaan englantia. Espanja onnistui, joten kaivelin jostain todella syvältä muistin sopukoista lukiossa 90-luvun alussa oppimiani espanjan sanoja. Tytär, jonka opinnot lukiossa ovat parhaillaan käynnissä, auttoi myös.
Edellisenä iltana laitoimme tälle Carlokselle viestiä, että onnistuisiko huomenna mennä Argentiinaan. Toki, hän hakisi meidät hotellilta aamulla klo 8.00. Keskellä Brasilian ja Argentiinan välistä siltaa kuitenkin pysähdyimme ja vaihdoimme argentiinalaiseen Uberiin, jonka kuski oli Carloksen kaveri. Ilmeisesti luvat maasta toiseen ajavalle Uberille ovat kovin hintavia, siksi tämä järjestely. Oikein luotattavilta vaikutti kumpikin kuski, joten uskalsimme heidän kyytiinsä lähteä. Auton vaihto sillalla toi kuitenkin mieleen jotkut hämärähommat, ei voinut mitään. Hyvin kuitenkin meni kaikki!
Luonnonpuiston sisäänkäynniltä jonotimme junaan, joka vei meidät lähemmäs putouksia. Kyseessä oli avomalliset vaunut, matkan varrella ei tosin ollut mitään hirveän ihmeellistä.
Junasta noustuamme suuntasimme kävelysiltoja pitkin suoraan pääkallopaikalle, paholaisen kurkun ääreen. Tässä, jos missä kastui! Veden voiman todella aisti, kuuli ja melkein maistoikin.
Hieman ennen paholaisen kurkkua joki tuntuu päättyvän näin vaimeisiin "koskiin", mutta todellisuudessa heti tuossa vasemmalla on se kaikista suurin osuus putouksista.
Tällaisia kävelysiltoja sai kävellä kilometrikaupalla. Ja piti muistaa koko ajan juoda, ettei pökrää. Kun palasimme takaisin juna-asemalle, meitä odotti yllätys:
Nenäkarhuja!
Niitä tuli metsästä useamman söpön yksilön voimin.
Söpöjä, mutta vaarallisia. Parempi oli pysyä hieman kauempana! Ne jättivät meidät kyllä rauhaan, kun ei meillä ollut esillä mitään syötävääkään (=ryövättävää).
Junalla palasimme yhden pysäkinvälin takaisin päin ja taas oli edessä kävelypolkuja, välillä sademetsän siimeksessä, välillä putousten lähellä. Korkeuseroja oli runsaasti, tuli tosiaan kiivettyä ja käveltyä tämän päivän aikana. Ensin menimme pitemmän reitin ja lopuksi vielä lyhyemmän.
Kartassa näkyy alue ja polut. Ihan ensin ajelimme siis aivan tuonne ylös, josta kävelimme paholaisen kidalle, reitin pituus oli 2,2 km. Ylempi reitti (punainen) ja alempi (sininen) olivat kumpikin noin 1,7 km.
Ylemmällä reitillä oli putous jos toinenkin. Sademetsä oli todella vehreää ja runsasta!
Tässä vesi putoaa alas. Näyttää jälleen ihan iisiltä, mutta kyllä tuostakin syntyi ihan kunnon putous. Alhaalla näkyy pikkurilli-ihmisiä kävelysilloilla.
Reitillä näimme muitakin eläimiä kuin nenäkarhuja. Peruukkinärhet tulivat meidän juomataukoamme joukolla ihmettelemään.
Alemman reitin huipentuma oli tämä pitkä putous.
Olimme jo poispäin lähdössä, kun silmäkulmasta näin polun vieressä jotain liikettä. Apinoitahan siellä hyppeli! Jälkeenpäin tutkin, mitä he tarkalleen olivat ja kävi ilmi, että kapusiiniapinoita.
Pikkuapinalla on turvallinen kyyti vanhemman selässä. Voi söpöys : ))
Uteliaita olivat nämäkin veijarit!
Juna-asemalla olisi ollut niin pitkä odotus alkupisteeseen pääsyyn, joten päätimme kävellä viimeisen taipaleen metsän läpi. Onneksi polulle oli rakennettu kunnon sillat varsinkin kosteikkojen kohdalle, sillä sillan vieressä makoili tämä kaimaani.
Viisi tuntia meni Argentiinan puoleen tutustuessa. Laitoimme viestin Carlokselle, joka pyysi ystäväänsä tulemaan meitä hakemaan ja kyyditsemään sillalle, jossa taas vaihdoimme Carloksen autoon. Aamulla Brasiliasta Argentiinaan lähtiessä kukaan ei ollut meistä kiinnostunut, mutta Argentiinan puolella näytimme passit ja saimme leimat. Oli tärkeää saada myös lähtiessä passiin leima, mutta ei tätä Brasiliaan palatessa kukaan tarkastanut.
Kolmantena Foz do Iguacun päivänä kävimme Itaipun padolla. Pato oli vuoteen 2012 asti maailmaan suurin, kunnes Kiinaan rakennettiin vielä suurempi.
Itaipun vuosittainen sähköntuotanto vastaa suurin piirtein koko Suomen kulutusta, joka on 85 TWh. Hyvänä vesivuonna tuotetaan selvästi yli 90 TWh. Padolla katetaankin yli 90 prosenttia Paraguayn ja noin 20 prosenttia Brasilian sähköntarpeesta.
Patoa alettiin suunnittelemaan 1960-luvulla ja historiallinen sopimus vanhan vihollisvaltion Paraguayn kanssa kirjoitettiin vuonna 1966. Vuonna 1979 Argentiina esitti huolen, että avaamalla padon Brasilia ja Paraguay voisivat hukuttaa koko Buenos Airesin. Niinpä myös Argentiina otettiin mukaan kolmanneksi osapuoleksi patoa koskevissa sopimuksissa.
Vierailu alueelle tehtiin kaksikerroksisella bussilla, joka kiersi ensin alakautta turbiinien editse, ajoi osan matkaa Paraguayn puolella ja palasi yläkautta Brasiliaan.
Näkymä Paraguay:hin, itse asiassa kuva taitaa olla otettu Paraguayn maankamaralla.
Ylhäältä oli huimat näkymät ja paikoitellen vähän hirvittikin. Olimme kuitenkin jykevällä alustalla, sillä padon pystytykseen kulutettiin yli 12 miljoonaa kuutiota betonia ja tarpeeksi terästä 380 Eiffel-torniin. Korkeimmillaan se kohoaakin 196 metriin, joka vastaa 65-kerroksista rakennusta.
Koska meille jäi patokierroksen jälkeen vielä aikaa, otimme Uberin buddhalaisluostarille. Paikka vaikutti aluksi jotenkin päälleliimatulta ja epäaidolta ja tuntui hassulta edes vierailla tuollaisessa kohteessa Brasiliassa. Kuitenkin kun katsoimme 265 000 asukkaan kaupungin katukuvaa, näimme jos jonkinlaista kirkkoa ja temppeliä. Oli mm. helluntaiseurakunnat, mormonien ja jehovien seurakunnat sekä moskeijat ja synagogat. Mahtuipa joukkoon Martti Luther -seurakuntakin. Tuossa kirjossa ei siis olekaan outoa, että myös buddhalaistemppeli oli edustettuna.
Paikka oli kaunis ja rauhallinen. Päivä tosin oli painostavan kuuma, tuo aukio keltaisten patsaiden ympäröimänä tuntui erityisen tuskalliselta. Pieni tuulenvire (siis hyvin pieni) kävi, olimmehan kukkulalla.
Seuraavana aamuna hyvin aikaisin palasimme takaisin Rio de Janeiroon.
Jätettyämme matkatavarat lentokentälle säilytykseen, uberoimme tutuille hotellimme kulmille ja kävelimme Ipaneman ihania katuja.
Praca General Osórion aukiolla pidetään sunnuntaisin "hippimarkkinat", joita kiertelimme ja teimme viime hetken ostoksia. Pian olisi aika palata lentokentälle ja kohti Eurooppaa ja kotia.
Viimeinen räpsy Copacabanalle. Hei hei palmut ja hiekkaranta, hei hei Brasilia!
Edelliset Brasiliapostaukset löytyvät täältä:
Voi että, nenäkarhuja! Peruukkinärhiä! Ja kaimaani, huh - Bond-leffat tulee mieleen siitä, autojen vaihdosta keskellä siltaa ja tuosta padostakin ;-) Hyvä, että kaikki sujui kuitenkin mukavasti eikä kukaan jahdannut teitä pyssy kourassa ;-)
VastaaPoistaOnpa hämäävän tyynen ja pienen näköistä tuolla aivan putouksien päällä. Ei tosiaan arvaisi, mihin kohta joutuu, jos olisi uimapatjalla tuolla kellumassa. Iik.
Nenäkarhuista oltiin kyllä innoissamme kun niitä jo edellisenä päivänä odoteltiin. Yksi nainen istui penkillä ja takaapäin tuli nenäkarhu, joka alkoi ropeltamaan naisen reppua auki. Se hätistettiin heti tiehensä, mutta ihan noin läheistä tuttavuutta en niiden kanssa olisi halunnut tehdä!
PoistaOnneksi ei ollut uimapatjailumahdollisuutta, huh!
Kiitos näistä postauksista! Jäi tunne, kuin olisi mukana reissussa. Paljon mielenkiintoisia kuvia ja faktaa niiden ohessa. Kiva, että näitte nenäkarhuja ja apinoita. Kaimaanin suhteen varmaan näkeminen riitti, lähempi tuttavuus tuskin innosti. Sen verran paljon latinalaisen Amerikan turvattomuudesta uutisoidaan, että tuo taksin vaihto keskellä siltaa toi postaukseen jännitystä.
VastaaPoistaTelkusta on kyllä kiva katsella eri maista kertovia dokumenttifilmejä. Itse koettuna matkailu antaa monin verroin enemmän. Aika huikea reissu!
Kiva kuulla, että pääsit postausten kautta mukaan matkalle : ) Tuollainen "kerran elämässä" reissu oli kyllä, tuskin ihan heti tulee lähdettyä, varsinkaan kun matkustus on muuttunut niin radikaalisti ja tilanne voi kestää pitkäänkin.
Poista