Brasilia / Häät Lajeadossa

Toinen kohteemme Rion jälkeen oli Brasilian eteläisin osavaltio, Rio Grande do Sul.

Wikipedian tietopläjäys:

Rio Grande do Sul on Brasilian eteläisin osavaltio. Se rajoittuu pohjoisessa Santa Catarinan osavaltioon, idässä Atlantin valtamereen, etelässä Uruguayhin ja lännessä Argentiinaan. Osavaltiossa on arviolta 11 286 500 asukasta (vuonna 2016) ja sen pinta-ala on 268 782 neliökilometriä. Sen pääkaupunki on Porto Alegre.

Lentomme oli Riosta Sao Paulon kautta Porto Alegreen. Vaihtarimme Tainá oli meitä kentällä vastassa ja jälleennäkeminen oli tietysti iloinen. Hän varoitteli meitä etukäteen, että antaa meille paljon "Brazilian hugs" ja pomppii ilosta : )

Ajomatkaa Tainán kotikaupunkiin oli reilun tunnin verran. Osavaltio on maan vauraimpia ja tiet olivatkin oikein hyvässä kunnossa. Olimme perillä melko myöhään, majoituimme pikaisesti hotelliin (yläkuva) ja kävimme vielä illalla syömässä. Tapasimme myös Tainán tulevan miehen Diegon. Heillä on kaksivuotias suloinen tytär, jonka tapasimme sitten häissä seuraavana päivänä.

Hääpäivän aamuna me tytöt menimme kampaajalle. Ja olihan kuulkaa elämys! Liukuhihnalla meitä pestiin, puunattiin, föönattiin, harjattiin ja meikattiin, lakattiinpa vielä kynnetkin. Saimme oikein hienot kampaukset ja sellaiset paikalliset häävieraan meikit tekoripsineen kaikkineen, että ihan pelotti katsoa itseään peilistä! Tyttäreni pyysi ja sai vähän hillitymmän version, mutta minun piti varoittaa miestä, ennenkuin näyttäydyin hänelle. Hauskaa oli silti sonnustautua maan tavalla : )

Yläkerrassa oli morsimen (valkoinen takki) ja morsiusneitojen valtakunta, jossa kilisteltiin shampanjaa ja nautittiin pieniä herkkuja odottelun ja meikkien/kampausten lomassa. Morsiusneitoja oli useampia, olisiko ollut ainakin kahdeksan ja he kaikki olivat pukeutuneet oransseihin mekkoihin, mikä oli häiden teemaväri. Myös heidän seuralaisillaan oli yhtenäiset vaatteet, vaaleanruskeat housut, valkoinen paita, olkaimet ja rusetti. Tyylikästä!

Vihkipaikalle sai kunnian saapua ensimmäiseksi pikkuinen Heloísa. Ilmapallossa luki, että äiti tulee kohta. Miten suloista!

Pari oli mennyt naimisiin maistaatissa jo lapsensa syntymän aikoihin. Myös kirkollinen siunaus oli tehty häitä edeltävällä viikolla. Nämä olivat siis etupäässä vain juhlat, mutta "vihkiseremoniassa" puhui morsiamen veli ja lopuksi kaikki morsiusneidot allekirjoittivat nimensä johonkin paperiin/kirjaan.

Morsian oli itse suunnitellut pukunsa ja se olikin erittäin kaunis tyllipuku : ) Maassa ei selvästi ole suurta merkitystä morsiuskimpulla, minusta näytti, että kimppu oli peräti tekokukista tehty. Muut koristeet sekä vihki- että juhlapaikalla olivatkin sitten runsaita ja ryöppyäviä. Toimitus myös kuvattiin sekä videolle että erilaisille kameroille monen ammattilaisen toimesta. Ympärillä pyöri kuvaajat, valonheittimien pitelijät ja muut avustajat. Jännä asetelma ainakin meille suomalaisille ; )

Heti juhlatilaan saavuttaessa tarjolla oli suklaakonvehteja ja mieletön määrä kukkia niiden seurana..

Hääpari saapui juhlallisesti ja julisti juhlat alkaneiksi. Musiikki soi kovalla ja välillä esiintyi kitaraa soittava ja laulava nainen. Illemmalla juhlavieraita viihdytti DJ ja vielä myöhemmin bändi.

Illallinen tarjoiltiin pöytiin. Salaatti tarjoiltiin korkeasta, laakeasta lasista, sitten seurasi erilaisia pieniä suolapaloja. Pääruokia tuotiin kaksi, ensin lohta ja riisiä, sitten nautaa ja polentaa. Jälkiruuaksi red velvet -kakkua. Kaikki ruoat olivat erinomaisen hyviä!

Tilassa oli baari, jossa baarimestarit sekoittivat drinkkejä pitkin iltaa. Tarjolla oli neljä drinkkivaihtoehtoa, jotka hääpari oli tarkoin valikoinut.

Ilta jatkui tanssin merkeissä kuulemma aamutunneille asti. Mukana tanssivat myös mummot ja vaarit, ainakin alkuillasta. Me suomalaisina kyllä väsähdimme aikaisemmin ja otimme taksin hotellillemme ennen puoltayötä. Moni juhlavieras oli tullut paikalle autoilla ja niillä he myös ajoivat kotiin (!). Kuulemma piti valita sellainen reitti, jolla ei yleensä ole poliiseja, muuten olisi voinut tulla sakkopisteitä ajokorttiin. Nykyään kun ei lahjontakaan onnistu, kun poliiseilla on sähköiset järjestelmät rikkeille.

Brasilialaiset häät oli oikein hauska kokemus!

Häistä seuraava päivä menikin juhlista toipumiseen, ainakin aamuun asti juhlineilla. Me virkeinä kiertelimme Lajeadon pientä kaupunkia 35 asteen helteessä ja kävimme mm. elämysmatkalla supermarketissa. Löysimme myös täydellisen jäätelökahvilan, jossa makuja oli valittavana kymmeniä ja kastikkeita ja muita härpäkkeitä myös joka lähtöön. Lopuksi annos punnittiin ja maksu määräytyi sen mukaan.

Illemmalla saimme kutsun uusien ystäviemme luo, joihin tutustuimme häissä. Perheen äiti oli yksi morsiusneidoista. He viettivät iltaa talonsa uima-altaalla ja pyysivät meidät mukaan. Talo oli vain muutaman korttelin päässä hotelliltamme, mutta saimme sinne autokyydin. Perhe kertoi meille alueen historiasta, miten saksalaiset olivat asettuneet asumaan laaksoihin ja perustaneet sinne kaupunkeja ja italialaiset olivat sitten asettuneet vuorille. Tämä perhe oli sukujuuriltaan italialaisia.

Illalla Tainá tuli hakemaan meitä talolta ja menimme katsomaan auringonlaskua joen varteen. Alueella oli ollut päivällä jonkinlainen tapahtuma, muutama myyntikoju oli vielä illallakin paikalla. Yllätykseksemme ohjelmassa oli ihan pian alkamasa sambaesitys! Se oli vaan tällainen pikkuinen, mutta meille tietysti ihan valtava elämys.

Tuo sinihousuinen poika tanssi kui hänen jalkansa olisivat olleet spagettia. Todella ripeästi hän liikkui, sitä oli ihan hypnoottista katsella. Todellinen talentti!

Amy Winehouse seuraa sambaajia.

Seuraavana aamuna lähdimme Tainán kyyditseminä ajelulle lähistön mielenkiintoisiin paikkoihin. Ensin menimme Bento Goncalvesiin ja siellä Aurora -viinitehtaaseen. Kyseessä on osuuskunta, jonne tuottajat rypäleensä tuovat ja niistä valmistetaan erilaisia viinejä ja mehuja. Brasilialainen viini ei tosin taida olla kovin kuuluisaa, toisin kuin vaikka chileläinen. Viinit olivatkin hyvin makeita ja jotenkin mehumaisia kaikki. Tuotantokin on varmaan pientä, joten se riittää varmaan hyvin paikallisille. 

Jatkoimme syömään ihanaan ravintolaan, jossa otimme sellaisen menun, että tarjoilija toi meille ruokailun aikana mitä erilaisimpia ruokia. Ensin tuli salaatteja, risottoja, friteerattua polentaa (näkyy kuvassakin, ihan superhyvää!), taivaallisia kurpitsatäytteisiä tortelloneja, jotka olivat ehkä paras koskaan ikinä maistamani ruoka.

Sitten seurasi lihoja jos jonkinlaisia. Tietysti, kun Brasiliassa ollaan. Kyljystä, ribsiä, kaikkea. Ravintolasta otimme facetime-puhelun pojallemme Suomeen, joten hänkin ikäänkuin oli kanssamme syömässä : )

Matka jatkui lammaspaikkaan, tai sananmukaisesti lammastaloon. Täällä oli erilaisia aktiviteetteja, joita pääsi seuraamaan. Ensin katsoimme pikkuisia karitsoja, joista muutama oli ihan hetki sitten syntyneitä. Näimme myös, miten lammas keritään saksilla. Valitettavasti tuolla heitettiin villa roskiin, mikä särki neulojan sydäntä. Tuolla maassa neulotaan ilmeisesti pelkästään akryylistä, harmillista.

Sitten seurasimme, miten satapäinen lauma päästettiin ylälaitumilta lypsettäväksi. Ne juoksivat ihan innoissaan korvat lerppuen lypsyjonoon, kun varmaan tiesivät herkkuapetta olevan tarjolla.

Erottelua oli hauska seurata. Kaulapannan värin mukaan ne ohjattiin omiin lokeroihinsa sen mukaan, oliko kyseessä hyvin vai keskinkertaisesti lypsävä lammas vai kenties tiineenä oleva tai sairas. Kullekin oli sitten oma ruokansa, siksi heidät eroteltiin. Siinä sai setä olla porttien kanssa tarkkana, kun tulijoilla oli niin kova hoppu.

Kapeammassa kohdassa ennen portteja alustana lampailla on hiekkaa, jotta niiden sorkat puhdistuvat eikä tauteja pääse leviämään.

Lopuksi seurasimme vielä lammaskoiranäytöksen. Se oli portugaliksi, mutta Tainá käänsi meille olennaisimmat kohdat. Koirat ovat kotoisin Skotlannista ja niitä ohjataan joko pillillä tai englanninkielisillä komennoilla. Aluksi vähän epäilimme, että koiria on tuolla kepillä rankasti koulutettu, kun ne olivat jotenkin luimun ja pelkäävän oloisia. Kävi ilmi, että he ovat vaan paimentamisesta niin innoissaan, että jopa tärisevät innosta. Matala asento kuuluu myös asiaan, jotta voi äkkiä käskyn saatuaan syöksyä paimentamaan lampaita. Ohjaaja selittikin, että keppi ei ole kurittamista varten, vaan koirat joutuvat tuhmia oltuaan takamuurin päälle istumaan. Sinne yksi näytösluontesesti hetkeksi ohjattiinkin, mutta en usko, että koirat mitään tuhmureita oli.

Tämäkin näytös oli lähes hypnoottista seurattavaa, koirat tekivät työnsä niin hienosti. Lampaat totteli paimentajiaan kiltisti, siirtyivät vaan seuraavaan paikkaan uutta ruohoa mutustamaan. 

Kävimme myös toisella viinitilalla, josta tosin oli jo ihan kaikki rypäleet kerätty. Pari pientä ryppyistä vaan löysimme. Täällä ei ollut opastuksia englanniksi, mutta nautimme kauniista miljööstä ja ihailimme viiniköynnösrivejä. Tilan kaupasta ostimme illaksi viinirypälemehua ja löysin kaupan kosmetiikkanurkasta punaviiniä sisältävää käsirasvaa, joka tuoksuu hurmaavalta, runsaan hedelmäiseltä.

Lähistöllä oli myös Wine Spa, jossa kuulemma maksaa yksi yö ihan maltaita. Kai siellä sitten lillutaan jossain viinikylvyissä ja saadaan viinihoitoja sisäisesti ja ulkoisesti...?

Aurinko jo laski palatessamme kotiin. Siirryimme hotellista Tainán kotiin kahdeksi viimeiseksi yöksi, kun hekin olivat kunnolla toipuneet häistä. Heillä on juuri keväällä valmistunut itse suunniteltu omakotitalo alueella, jossa on korkeat kiviaidat ja vartijat, mutta vasta muutama naapuri. Mieheni kävi illalla lenkillä ja katsoimme parhaaksi varoittaa vartijoita, että täällä sitten juoksentenee yksi hullu suomalainen, joka ei kuitenkaan ole väärillä teillä ; )

Seuraavana päivänä lähdimme jälleen autoretkelle, tällä kertaa mukana oli Tainán äitikin. Meille esiteltiin kaunis paikka, jossa oli Etanan vesiputoukseksi putsuttu putous. Otimme kuvia tuolla tasanteellakin, mutta kyllä mua vähän se pelotti. Olisi päässyt myös korkeaan torniin, joka oli metallinen häkkyrä, jätimme sen väliin. Kävelimme alueella ja ihailimme vielä muutamia kukkivia jalohortensioita. Niitä lasvoi teidenkin varsilla valtavina puskina ja kukkia oli vielä kohtalaisesti. Näky on varmaan upea silloin, kun kukinta on täysillä käynnissä.

Meille haluttiin esitellä kaupunki nimeltä Gramado. Tämän paikan nimen kuuleminen sai kaikkien paikallisten silmät säihkymään. Se on suosittu lomanviettokaupunki eurooppalaistyylisine taloineen. Loma-asuntojakin ihmisillä täällä on, mutta ne ovat kuulemma hirvittävän kalliita. Kaupunki on erikoistunut suklaaseen ja kävimme sekä Tainán että hänen äitinsä suosikkikaupassa. Olihan suklaa toki ihan hyvää, mutta meidät suomalaiset nyt vaan on hemmoteltu piloille Fazerin suklaalla.

Itse kaupunki oli erittäin siisti ja yksityiskohtia myöten viimeistelty. Ymmärrän hyvin, että näin hieno paikka vetoaa paikallisiin. Itsekin odotimme paikalta paljon, kun häissäkin meille tätä niin antaumuksella kehuttiin. Emme kuitenkaan kokeneet kaupunkia niin hirveän erikoiseksi, arvatenkin. Mutta kiva oli nähdä, että tällainenkin paikka on olemassa, brasilialaisten lomaunelma!

Teiden varsilla oli lehmäntaljamyymälöitä, toimme tuliaisena yhden pienehkön. Suklaa oli esillä kauniisti suklaakaupassa (Nämä kuvat on siitä Tainán suosikkiliikkeestä) ja saksalaispubien sisäänheittäjällä oli melkein "lederhosenit" : ))

Palattuamme Lajeadoon ajoimme vielä yliopiston kautta, jonka seinälle on juuri valmistunut  graffititaiteilija Eduardo Gobran seinämaalaukset. Olin iloinen, että näimme nämä, sillä valitettavasti unohdimme käydä katsomassa Riossa hänen valtavan seinämuraalinsa. Se olisi ollut lähellä huomispäivän museota, mutta epähuomiossa otimme Uberin sieltä suoraan hotellille. Onneksi siis edes pieni pala Gobran töitä tuli nähtyä!

 

Illallisen söimme Tainán äidin luona, jossa kotiapulainen oli valmistellut ruuan ja isäpuoli lämmitti sen meille illaksi. Kanaa ja polentaa, nam! Brasilialaisissa (ainakin isoimmissa) taloissa on tyypillistä rakentaa grilli sisälle keittiöön. Oikealla Tainán äidin esittelemä grilli hänen kodissaan ja vasemmalla Taínán uuden kodin grilli, jota Diego edellisiltana käytti. Lihaa syödään paljon ja tyypillisesti jopa ilman lisukkeita. Meitä varten oli tehty salaatti, mutta muuten saattaa lihan lisäksi olla tarjolla vaan jotain pientä, esim. sipsejä. Meitä varten grillattiin myös bataattia ja kesäkurpitsaa.

Niin vaan tuli jälleen lähtöpäivä ja suuntasimme luoteeseen päin Argentiinan ja Paraguayn rajalla olevaa Foz do Iguacua, jossa tutustuisimme maailman suurimpiin vesiputouksiin.

Lähtöpäivän aamuna ehdimme vielä piipahtaa kivitukussa. Lajeadon alueella louhitaan etenkin ametisteja, tukussa oli niiden lisäksi satoja muitakin kiviä suuri halli pullollaan. Ostimme muutamia pieniä.värikkäitä kiviä matkamuistoiksi.

Matkakertomuksen edelliset osat löydät täältä

Rio de Janeiro, osa 1

Rio de Janeiro, osa 2