Brasilia / Foz do Iguaçu

Kolmas etappi matkallamme oli Foz do Iguaçun putoukset. Lensimme "hirmu" kätevästi Lajeadon lähimmästä isommasta kaupungista Porto Alegresta Rion kautta Foziin, vaikka suora lento olisi ollut tietysti paljon lyhyempi. Otimme sisäiset lennot varausjärjestelmän kautta pakettina ja meillä oli suuria hankaluuksia lisätä matkatavaroita jälkeenpäin. Lopulta saimme laukutkin mukaan Tainán avustuksella.

Hotellimme oli oikein kiva, Foz do Iguaçun keskustassa.  Heti ensimmäisenä aamuna huristimme Uberilla muutaman kilometrin päähän vesiputouksille. 

Tiesimme toki kesän olleen kuiva, joten oli odotettavissa, että maksimimäärää vettä ei putouksilla virtaisi. Ensimmäinen näkymä olikin hieman vaatimaton ja pelko jo iski, että näinkö vähän sitä vettä onkaan. Toki maisema jo tuollaisena oli ihan upea.

Vettä löytyi edempää sitten enemmän! Oikea puoli on Argentiinaa. 

Wikipedia kertoo pikaisen tiivistelmän:

Iguassun putoukset (kirjoitetaan joskus muodossa Iguaçun putoukset tai Iguazún putoukset) sijaitsevat Iguaçujoessa Argentiinan ja Brasilian rajalla. Vesi putoaa kapeaan pohjoiseen avautuvaan rotkoon. Vesiputouksen yläpuolella joki virtaa rotkon itäreunaa etelään ja kiertyy osittain rotkon pään ympäri sen länsipuolelle. Putouksia on siten rotkon itäpuolella, päässä ja länsipuolella. Niitä on 2,7 kilometrin matkalla yhteensä 275, ja niiden korkeus on 60–80 metriä. Ne ovat maailman kolmanneksi suurimmat putoukset. Putoukset ovat kahden kansallispuiston alueella, Iguazún kansallispuistossa Argentiinassa ja Iguaçun kansallispuistossa Brasiliassa. Iguazún kansallispuisto liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1984 ja Iguaçun kansallispuisto vuonna 1986.Putouksen nimi tulee guaranin kielen sanoista i eli ’vesi’ ja guazú eli ’iso’.

Suurin osa putouksista sijaitsee Argentiinan puolella, mikä mahdollistaa pääsyn aivan putousten äärelle, muun muassa vaikuttavan Garganta del Diablon (Paholaisen kita) reunalle. Brasilian puolelta taas avautuu hyvä kokonaiskuva putouksista.

^

Jännä muuten, että Wikipediassa sanotaan putousten olevan maailman kolmanneksi suurimmat. Riippuu tietysti, miten lasketaan. Victorian putoukset ovat korkeammat (108m), kun nämä ovat korkeudeltaan 82m. Niagara on sitten 54m. Iguaçun putoukset ovat 2700m leveät ja putouksia on yhteensä 275 kpl.  (Victorian putousten leveys on 1700m ja niitä on 5 kpl. Niagara taas on leveydeltään 945m ja putouksia on 4 kpl. Tämän perusteella Iguaçun putoukset ovat leveimmät ja lukumääräisesti suurimmat maailmassa, Victorian putous on sitten kyllä korkein. No, eihän Wikipedia olekaan mikään absoluuttinen totuus.

Tässä kohdassa putous oli niin lähellä, että katsojat saivat virkistävästi hienoisen vesipilvisuihkun. Veden jyly oli tosi kova.

Hissillä näkötorniin, josta oli hyvät näkymät ja sateenkaarikin näkyi hienosti. Ihmiset näyttää kävelyväylillä ihan pikkuruisilta. Suuri vesimassa kuvan takareunassa on juuri paholaisen kita.

 

Brasilian puoli putouksista on melko kompakti, käveltävää ei ole paljon (vajaa 2 km).  Ihan toista on Argentiinan puolella, josta kerron enemmän seuraavassa postauksessa. Täällä tosiaan putouksista saa hyvän kokonaiskuvan, Argentiinassa taas pääsee hyvin lähelle putouksia. No, eipä tuntunut putoukset kaukana olevan täällä Brasiliassakaan.

Puistossa varoiteltiin kovasti nenäkarhuista (nasua nasua) ja kovasti odottelimme näkevämme niitä. Kuulemma ne tulevat herkästi ryöstämään ihmisten eväät ja purressaan saattavat levittää vesikauhua. Ei näyttäytyneet karhut muualla kuin jäätelöpakkauksissa. 

Aivan kansallispuiston vieressä sijaitsee lintupuisto, Parque das Aves. Siellä keskitytään atlanttisen sademetsän lajien suojeluun ja tutkimukseen. Monet puistossa asuvista linnuista, varsinkin suurista papukaijoista,  on pelastettu salakuljettajien kynsistä.  

Sademetsän kasvilajeja oli myös paljon pitkin aluetta. Itse asiassa puisto on perustettu sademetsään, joten monet kasvit olivat luultavimmin alkuperäisillä kasvupaikoillaan. Päivä oli todella hiostavan kuuma, onneksi tuolla sentään oli isojen puiden tuomaa varjoa. Mutta kosteus oli jotain aivan hillitöntä. Mekko liimautui ihoon ja otsalta vaan valui hiki. Yleensä kestän tuollaista vähän heikosti, mutta tuolla se jotenkin kuului asiaan. Piti vaan muistaa juoda paljon ja toisaalta ympärillä oli niin paljon katseltavaa, että ei se kosteus sitten niin häirinnyt.

Flamingoja oli paljon. Hieno väri niillä kyllä on ja hauskat nuo pitkät jalat ja kaulat.

Kuningastukaani (Toco toucan) oli hieno ilmestys. Siinä se vaan istua kökötti oksalla eikä juuri liikkunut. Nokka näyttää painavalta, mutta kovan kuoren sisällä oleva luuaines on höttöistä ja pehmeää.

Kierroksen viimeisessä häkissä oli ne kaikkein upeimmat linnut, arat. Ja niitä oli paljon! Ja niiden äänet aivan tajuttoman kovat! Kun joku jotain rääkäisi, siihen vastasi kymmenet muut kaverit. Ja hetken päästä jollain toisella oli jotain sanottavaa ja taas säestettiin.

Eniten häkissä oli näitä vihersiipiaroja (Ara chloropterus). Niitä pääsi aivan lähelle, kun ne kävelivät ja istuskelivat kaiteilla ja kivillä. Olisi ylettänyt koskemaankin helposti, mutta ei tietenkään saanut, enkä olisi uskaltanutkaan. Valokuvaukselle lähietäisyys oli hyväksi : )

Välipala-aika : )

Monet istuskelivat toki korkeammalla ja katselivat sieltä vierailijoita (ja rääkyivät!). Näimme yhden kävelevän verkkoaitaa pitkin ylöspäin. Siinä käytettiin eniten nokkaa apuna ja jalat tulivat perässä. Veikeän näköistä : )

Komeita olivat myös nämä sinikelta-arat eli araraunat (Ara ararauna).

Sademetsän puut oli aika korkeita.

Illalla käväisimme vielä kolmen valtion rajapyykillä. Vasemmalla Argentiina, oikealla Paraguay, kuten kylteissä opastetaankin.

Rajapyykin alue oli melko muovisen ja teennäisen oloinen. Sisäänpääsy sisältyi hankkimaamme yhteislippuun (vesiputoukset, Itaipun pato ja tämä), joten kävimme sitten paikan katsastamassa. Jokaisella maalla on lippunsa värinen rajapyykkipömpeli vastaavilla alueillaan, joten ideahan on ihan hauska.

Edelliset Brasiliapostaukset löydät täältä:

Rio de Janeiro, osa 1

Rio de Janeiro, osa 2

Häät Lajeadossa