29. lokakuuta 2012

Kurkistuksia


Sain Susannalta hauskan haasteen, jossa pääsee kurkkimaann kotiinsa ulkopuolelta. Jännittävää :)

Meille näkyy hyvin sisälle isojen ikkunoiden takia, mutta ohikulkijat eivät kuitenkaan sisälle asti näe koska talomme on niin kaukana yleisestä tiestä. Onneksi meidän ei siis tarvitse juuri sulkea verhoja.

Ylhäällä näkymä etupihalta pihaamme astuttaessa, olohuoneen, ruokailutilan ja eteisen ikkunat. (Joltakulta on jäänyt puutarhakalusteiden varastoiminen kesken...) Vasemmalla on autotalli ja autokatos, jossa on viime postauksen penkki ja ruukku.



Ruokailutila ulkopuolelta. Jollakulla on läksytavarat esillä, tyypillistä sunnuntai-iltaa. Isot ikkunat toisella puolella antavat takapihalle päin ja tasoilla pelargoniat yrittävät saada mahdollisimman paljon valonsäteitä. Epätarkkana näkyvä roikkuva viritys on Indiskan koriste, jossa on kolme pulleaa kangaskissaa narussa ja alimmaisena kilikello. Tämä saa piakkoin väistyä paperitähden tieltä, jos malttaisi vaikka marraskuun puolelle odotella niiden kanssa...


Takapihalla näyttää kurkistelijan silmin tältä. Oikealla puolella on olkkari ja keittiön ovi, vasemmalla askarteluhuone, makkari (entisessä vaatehuoneessa) ja kylppäri ja sauna, joiden ikkunat on toiselle puolelle.



Poikani sytyttelee takan päällä kynttilöitä ja takana häämöttää keittiö.


Ruokailutila ja olkkari, jossain pelargonian takana. Pikkupuut on oliivi ja pistaasi, jotka on kuin onkin vielä hengissä, vaikka pudottavatkin tasaiseen tahtiin lehtiään. Valkoinen hökötys on totaalinen heräteostos Ikean joulutorilta: Siihen voi ripustaa joulukoristeita. Paremman puutteessa siinä roikkuu tällä hetkellä Koreasta tuotu buddhalainen kalakello ja kala-avaimenperä. Kohta varmaan jotain jouluista ;)



Vielä yksi näkymä takapihalta sisälle päin. Tästä suunnasta meille ei tirkistele muut kuin linnut ja oravat, sillä tuolla puolella on pelkkää metsää.

Vihreästä verhosta puolikas on tulossa ikkunan toiseen reunaan, kunhan saan vaan nostettua ompelukoneen esiin ja hurautettua reunat siisteiksi.



Kurkistuskierroksen päätteeksi vielä kuva pikkuisesta vaalivalvojasta ;))

Haluaisin antaa tämän haasteen Autuaan olon Cherille, jonka tunnelmallinen koti ansaitsee varmasti pienen kurkistelukierroksen.


11 kommenttia:

  1. Kiitos jännittävästä haasteesta. Vastaan heti kun ehdin pihalle kameran kanssa. Monellekin nuo vaalivalvojaiset kävivät voimille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Mielenkiinnolla odotan! Olin täpinöissäni tirkistelystä koko eilisen enkä olisi malttanut odottaa pimeän tuloa, hih.

      Juu, kellojen kääntäminen rasitti meitä isojakin valvojia vielä entisestään. Onneksi on vielä lomapäivä tänään!

      Poista
  2. Näitä tirkistelypostauksia on tosi kiva lukea! Tykkään todella paljon teidän talosta, nuo suuri-ikkunaiset litteät talot on jotenkin niin kivoja, ja talon kulmauksiin syntyy tunnelmallisia pihatiloja. Miksiköhän halusin remontoida juuri ikivanhan talon, seuraavassa elämässä haluan juuri tällaisen kuin teillä!
    Tosi kivat kuvat ja hyvä loppuhuipennus. Oli ilmeisesti todella väsyttävä valvoa vaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Litteä talo :) Tää on todella aika matala maja, onneksi on sentään tuota ikkunapintaa. Toisaalta vanhan kodin verhot on kaikki liian lyhyitä, koska täällä verhokiskot on lähes katossa kiinni.

      Vaikka tykkään tästä talosta ihan täpöllä niin silti tykkäisin kovasti myös sellaisesta ikivanhasta. Se voisi olla sitten meidän seuraavan elämän talo :)

      Olisi kyllä kiva nähdä tirkistelykuvia sinun ikkunoistasikin!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Laitoin kyllä niiiiin oikeaan osoitteeseen tämän haasteen. Teidän ikkunoista on tosi hyvät näkymät sisälle! Mutta onneksi piha suojaa, olisi tosi kurja ajoutua pitämään verhoja niiden oikeidein tirkistelijöiden varalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun laitoit haasteen tänne, kuten huomaat niin olin siitä melkoisen innostunut ;) Kiitos vaan vielä paljon!

      Tirkistelyn kaksijakoisuus onkin juuri siinä, että niin hauskaa kuin se ulkopuolisesta onkin niin toisaalta sellaisessa talossa olisi aika erilaista asia, johon pystyisi tirkistelemään suoraan tieltä käsin:/ Siinä varmaan olisi sitten aina ne verhot kiinni tai sit ei vaan välittäis tirkistelijöistä.

      Poista
  5. Mukavaa kun päästiin kurkistamaan teille. Oikein kotoisalta näyttää ja ihanan isot ikkunat teillä on!

    VastaaPoista
  6. Tykkään teidän talosta tosi paljon; valkoisella maalilla se on tosi raikkaan näköinen ja isot ikkunat tuovat avaruutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Entisenä valkoisen kammoksujana olen oikein yllättynyt, miten paljon valkoisesta nykyään tykkään. Se on taustana ihan oivallinen, värejä voi sitten vaihdella. Isot ikkunat on kyllä ihanat :)

      Poista