Kesällä kiersi blogeissa sellainen haaste kuin rakas romu. Meiltäkin löytyy jonkun verran tuon lajin tavaraa, ja kun Cheri esitteli blogissaan lapuudentoverinsa, päätin myös esitellä vanhan nallemme, joka on ihan selvästi Cherin nallen lähisukulainen.
Nalle on nimeltään Ville ja kotoisin se on mieheni lapsuudenkodista Helsingistä. Sitä oltiin kuulemma jossain vaiheessa heittämässä roskiin kun korvatkin siltä puuttuu. Taisi olla mieheni, joka Villen pelasti korvattomuudesta huolimatta.
Meitä ei ole koskaan korvattomuus haitannut, ehkä siksi kun Villellä on niin komeat ja kulmikkaat otsaluut. Mietimme joskus mahdollisuutta teettää jollain lelukonservoijalla uudet korvat, mutta emme koskaan edenneet hankkeessa mietteitä pidemmälle. Olkoon Ville korvaton, oikein hyvin kelpaa ihan sellaisena :)
Nenässä on kauniit kiehkurat ja kielikin on kauniin punainen.
Mutta, tässä yhteydessä on ihan pakko esitellä myös toinen rakas romu. Kirstu tai laatikko vai mikälie on isäni lapsuudenkodista Ruunaasta, ihan läheltä Venäjän rajaa. Siinä on muinoin säilötty isänisän tärkeitä papereita, ja perheen lapsilla ei todellakaan ole ollut lupaa niitä kurkkia. Saattoipa papereiden joukossa olla säilössä jotain kirkasta nestettäkin, lukkojen takana piilossa.
Lukko lienee joskus ollut aika järeäkin. Minne lie aikojen saatossa hävinnyt? Otettu parempaan käyttöön luultavasti.
Löysimme isäni kanssa tämän laatikon vanhasta navetasta kesällä 1992 ja saimme sukulaisilta luvan tuoda sen kotiin. Onneksi pelastimme sen, sillä sinnehän se olisi jäänyt lahoamaan. Maalikerroksia laatikossa on ollut useita ja monenmoisilla nauloilla ja puutapeilla sitä on korjailtu.
Ja mitäs se nykyään sisältää? Tärkeitä papereita tietysti, eli mun lapsuus- ja nuoruusajan päiväkirjat! Niitä kirjoitettiin 80-luvulla todella ahkeraan, myös teinarit ja muut kalenterit täyttyivät uutterasti. Tuo kaikista paksuin (numero 11) sisältää aarteita Kreikan matkalta. Päiväkirjan välissä on useita servettejä, mainoksia, karkki- ja purkkapapereita sekä kuivattuja lehtiä ja kukkia. Eikä se mahdu enää lukkoon :)
Rakkaita romuja romulaatikollinen.
Mainiota, että sulla on teinipäiväkirjat tallella. Minä aloin kirjoittaa vasta 18-vuotiaana. Olisi tosi hienoa, jos nyt voisi kurkistaa omaan teinisieluunsa.
VastaaPoistaNoo, en nyt oikeestaan tiedä, onko kovin valaisevaa lukea noita päiväkirjoja ja teinareita. Nuorena se kunnon ajatusten määrä on noissa melko minimissä, vaan aika höttöä löytyy noista omistani. Olin kai höttö-teini :)
PoistaIhanat teinikalenterit! Mun täytyy kyllä kaivaa pian omani esiin!!! Nostalgisia ajatuksia tuli mieleeni hmmmmm.....
VastaaPoistaJuu nostalgisia ovat! Ulkonäkö varsinkin :) Kannattaa kaivaa ne esiin!
PoistaAivan selvästi Jaakon serkku asuu teillä! Suvussa on ilmeisesti huonokuuloisuutta koska Jaakkokin on puolikuuro :) Mutta ei haittaa yhtään. Minullakin on teinikalenterit ja päiväkirjat tallessa, niihin talletettu paljon jo unohdettuja muistoja. Onneksi kirstu pelastui, sillä on mahdollisuus elää paljon meitä kauemmin.
VastaaPoistaJee, Jaakko ja Ville, kuulo-ongelmaiset nalleserkukset!
PoistaToivottavasti lapset sitten aikanaan tajuaa myös tuon kirstun arvon.
Aivan ihana villatakki ja keppari. Noista teinikalentereista tulee niin mieleen teini-ikä. Minä poltin omani pari vuotta sitten, kun hiiret olivat tehneet niistä liiterin perukoilla hakkelusta. Harmittaa ihan vietävästi!
VastaaPoistaKiitos Minna :)
PoistaVoi harmstus sun teinareiden kohtaloa! Tosi sääli :(
Ihana Ville ja kirstu! Hienoa että tuli otettua talteen ja mitä aarteita se sisältääkään, siis voihan ei, itsekin 80-luvulla teinivuodet vettäneenä nuo näyttävät epäilyttävän tutunoloisilta... suurin osa sen aikakauden kalentereistani on kyllä lentänyt roskiin, jossain lukuisista muutoista sitten hermostuin niiden raijaamiseen osoitteesta toiseen. Joku lapsuuden päiväkirja on kyllä jäljellä, enpä tiedä olenko ikinä tullut lukeneeksi niitä sepustuksia uudestaan. Ovathan ne tavallaan aarteita, tavallaan karmeita ja kivojakin muistoja. Ihan tosissani kyllä mietin heittäväni osan sen ajan valokuvista roskiin, niissä on oikeasti niin hirveitä lookkeja ettei niitä kestä eikä haluaisi todistusaineistona säilyttää :-D Mutta jokunen täytyy tietysti säilyttääkin.
VastaaPoistaKääks, kasarityyli on todella aika pelottavan näköistä! Kannattaa silti säilyttää kuvat.
PoistaMelko ankeaa luettavaa tosiaan nuo päiväkirjat. Yhdessä vaiheessa tehtailtiin kaverin kanssa urakalla niitä yhden kirjan viikkovauhtia. Jutut oli sitten tätä tyyliä: Mennään kohta kauppaan. (väti vaihtuu) Tultiin just kaupasta. (väri vaihtuu) Mennään kohta ulos. Jne jne. Todella älykästä siis :))