20. joulukuuta 2012

Tontut tikkailla


Tikkaat ja niiden mukana tontut kuuluu meidän joulunodotukseen. Tein nuo muistaakseni jouluksi 2003, joten ikääkin niillä on jo aika paljon. Alkuvuosina pussukoista tuli päivittäin jotain pientä lapsille, isomman Lego-paketin osia tms. Nyt viime vuosina, kun lapsilla on ollut Lego-kalenterit tai mitkä lie PetShopit niin ei ole ollut tarvetta täyttää pusseja enää.

Onhan nuo tonttuset aika persoonallisia vonkuroita, mutta eipähän näytä kaupan hyllystä tulleilta. Mitään ohjetta tai kaavaa noihin ei ollut, vaan ihan omasta päästä tein. Muistan, että noita villapaitoja oli hauska kutoa. Niitä voisikin tehdä lisää ihan joulukoristeiksi!



Yksi kartta sai väistyä eteisestä ja tilalle laitoin mustakehyksisiä tauluja ja valokuvia. Seinässä on edelleen vuosi sitten laitettu pistelevä ja huopamainen tasoitetapetti eli maalausprojektia olisi tiedossa vaikka heti alkuvuodeksi. Nää tällaiset rempan viimeistelyt kun tahtoo aina jäädä, harmi! Jouluksi piti olla valmista, mutta ei ollakaan ehditty. Jospa sitten kesäksi, ei stressiä...

8 kommenttia:

  1. Niin sydämellisen näköiset tontut! Otetaan tosiaan ihan rennosti eikä anneta minkään stressata:)

    VastaaPoista
  2. Kivat tikkaat tonttuineen.
    Täällä kans monet projektit venyy ja paukkuu, kun tilalle tulee aina uusia kiinnostavampia :) kesällä mm. aloitin tikasprojektin maalaamalla osia - kesken on vieläkin ja mies meni sahaamaan jotain jo omiin juttuihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kun silmä tottuu pieniin puutteisiin niin ei niitä sit jaksa välttämättä korjata :/ Toisaalta se tunne, kun saa jotain kauan kesken ollutta valmiiksi, on aika huikea!

      Poista
  3. Suloiset tontut, mitä materiaali niiden hiukset ovat? Noita on ollu varmaankin kiva väkertää, iloinen pariskunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytön hiukset on jonkunlaista hamppua ja pojan hiukset lampaan karvaa, ihanan kikkuraista. Sain silloin 2003 anopiltani kasan kaikenlaista aarretta, ja sieltä noi on peräisin. Pieniä paloja nahkaa ja karvaa ja sen sellaisia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos :) Onhan nuo aika omanlaisensa ;)

      Poista