13. joulukuuta 2012

Mörköläiset


Ohjepinossa on jo kotvan aikaa odotellut vuoroaan Mörkö-lapaset. Ohje on Ravelryssä ja Jenni Peltomäen käsialaa. Ja hyvä ohje onkin : ) Kun sitten Prismassa oli joku aika sitten mm. langat alennuksessa, ostin Nallea ihan tarkoituksella Mörköjä varten.

Suurin piirtein kivat näistä tuli, vaikka täytyy kyllä tunnustaa että melko tuskaista oli tekeminen. Välillä tuntui että koko projekti oli yhtä lankakerien kieputusta! Kuvioneulonta on muuten ihan kivaa, mutta tuon kieputuksen lisäksi harmaita hiuksia aiheuttaa pitkä yhtenäinen väripinta kuten esimerkiksi tuon mörön vartalo. Takana kun pitää kuljettaa sitä toista väriä kuitenkin ja kiepautella toisen langan kanssa. Toisessa lapasessa tein kiepit satunnaisesti, tuossa toisessa päällä näkyvässä tasaisin välein ja siitäpä seurasi "raidallinen" mörkö. Vähän oudon näköinen : / Lumihiutaleet sen sijaan on niinkuin pitää.



Meinasin tehdä näitä joululahjoiksi, mutta jo ekan mörön kohdalla totesin etten millään ehdi eikä hermoni tulisi kestämään sitä ;) Nallesta siis jotain muuta, vaikkapa Kalajoki -sukkia!

6 kommenttia:

  1. Hienot!!! Kiva toi lapasen toinen puolikin.
    Musta lanka ja tuo yhtenäinen väripinta on haastavaa. Itse tässä syksyllä yritin apinasukkia ja kun vielä 7veikasta(liian paksu kuvioon) kinnasi apinanaama ihan hirveästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apinaa :/ On näissä kirjoneuleissa tekemistä mutta toisaalta ne on kyllä monesti kaiken vaivan arvoisia.

      Poista
  2. Ihanaa, että jopa sinunlaisella kokeneella neulojalla voi mennä hermo lankojen kieputteluun. Kunpa siihen keksittäisiin joku patenttiratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin ihanaa ;)) Hehee. Patenttiratkaisu olis tilauksessa tännekin! Joskus koitin niin, että valmiiksi kieputin langat jo toiseen suuntaan ja sit kun olin puikon lopussa niin langat oli taas ojennuksessa, mikä ihana tunne! Mutta ei tuo ratkaisu ole, sama kieputustyö kuiteskin.

      Poista