25. kesäkuuta 2014

Kesäinen neulepostaus



Morsiusleinikki - Ihanaihanaihana!

On täällä vähän puikkojakin heiluteltu. Keväällä tulee neulomiseen aina jonkunlainen notkahdus, mutta kyllä se into viimeistään elokuussa on aina palannut. Töitä on kuitenkin aina työn alla muutama ja suunnitteluasteella useampikin.




Kokeilin ensimmäistä kertaa Broken Seed -neulepintaa. Varmaan tähän löytyy kunnon ohjeita paljonkin, mutta resepti on niin yksinkertainen, että sitä voi soveltaa mihin tahansa sukkaan. Pohjavärillä (tässä valkoinen) neulotaan joka kerros 1o, 1n siten, että nurjat ja oikeat vaihtelevat. Ensimmäisellä kerroksella aloitetaan oikeilla silmukoilla, mutta seuraavalla pohjavärikerroksella sitten nurjilla. Välissä on aina yksi kerros oikeaa värillisellä. Niin simppeliä ja kuitenkin lopputulos on noinkin monimutkaisen näköinen!



Lähikuvassa kuviopinta. Eikös olekin jäännittävä : )

Lankana näissä Novitan Nalle luonnonvalkoisena ja väriraidat karpaloa ja puolukkaa (Marjaretki). Jämälankasukiksi ihan hienot, voisi melkein kuvitella että näitä on enemmänkin suunniteltu.




Nallea myös nämä perussukat. Beigeä ja sitten jotain luontopolkua (?), jonka nimeä en nyt tarkemmin muista. Kelo? Tai Kaarna? Olisko ollut kolme riviä per lanka. Näitä neuloin toukokuun alussa koulutuspäivässä.




Tältä erää vanhimmat neulomukset ovat nämä lapaset. Neuloin ne helmikuussa ennen hiihtolomaa, mutta en vielä ole pitänyt näitä ollenkaan. Vaikka kelpaisi nämä käpälien lämmikkeeksi nyt kesäkuun lopullakin ihan hyvin. Lankana Ilun suomenlampaanvilla (Texilu), hankittu naisten joulumessuilta. Yhdistin kahta eri oranssia. Kuvion nappasin Dunloe -hatusta, jonka tein saman oranssista kashmir-merinosta.

Tällä hetkellä puikot heiluu yhden kivan vauvanpeittoprojektin parissa ja intoa piisaa. Kun iltaisin kuitenkin on telkkari auki ja siellä potkupalloa niin siinä samalla edistyy peitto. Siitä myöhemmin lisää, valmista pitää olla heinäkuun puolessa välissä, kun on vauvan nimiäiset.




6 kommenttia:

  1. Ihania pintoja! Kiva tuo palmikko/punos, jonka reunoissa ei ole nurjaa vaan se alkaa suoraan sileästä pinnasta. Ja mikä väri <3
    Olenkin joskus tehnyt tuota broken seediä, vaikka en tiennyt sen nimeä. Se on tosiaan kiva elävä pinta! Aivan ihanan noina sukkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla broken seedillä saa hyvin kesytettyä hurjimmatkin raidoituslangat, kun ne jää vähän tuonne alakerroksiin. Ja tuohon tuli vähän himokin, heti aloin suunnittelemaan, mitä kaikkia lankoja tuhoan tuon avulla.

      Poista
  2. Koleusko saa neulojan tarttumaan kutimeen. En ole pitkään aikaan kutonut sukan sukkaa, mutta futiksen ohessa on jo yksi pari valmiina ja seuraava tulossa.
    Broken seedin pinta on tosi hieno. Siinäpä taitaa olla seuraava mallineulos meikäläiselle. Ja oranssit tumput ovat tosi kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on osuutta koleudella, vähän kuin syksy olisi saapunut! Futis on hyvä kannustin neulomiselle, vaikka ei pelejä seuraisikaan. Saa samalla olla perheen kanssa yhdessä tilassa : )

      Poista
  3. Kauniita ja tyylikkäitä neuleita. Ensimmäisten sukkien neulepinta on tosiaan erikoinen ja kaunis, mutta ohjeesi mukaan yksinkertainen toteuttaa.
    Morsiusleinikit ovat ihania. Olen nähnyt niitä hiljaittain muuallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos : ) Neulepinta on simppeli, mutta kuitenkin sen tekeminen pitää mielenkiintoa yllä eikä päästä otetta herpaantumaan. Tarkkana saa olla.

      Morsiusleinikki on tämänkevään suuri ihastukseni. Ensi keväänä varmaan sitten joku toinen uusi tulokas : )

      Poista