3. syyskuuta 2013

Pottuja sittenkin!




Ehdin jo kitistä, että ei meille mitään perunoita tullut komeista varsista huolimatta. Kaivelin kuitenkin eräänä päivänä laatikkoa ja olihan siellä pottuja! Hyvin, hyvin erikoisen näköisiä, mutta kyllä ne on perunoita! Äitini rohkeni ihan tosissaan epäillä, ovatko nuo sittenkin (kuvan perusteella) inkiväärejä. Mutta kyllä, perunoita ovat vaikka inkivääreiltä vähän näyttävätkin. (Sitäpaitsi inkivääriä ei edes taida kasvaa Suomessa, Wikipedian mukaan suurin tuottajamaa on Intia ja laadultaan parhaat tulee Jamaikalta. Paitsi että kuulemma inkivääristä saa kasvatettua kauniin viherkasvin kotiin, pitäisikin kokeilla!)



Muodot näillä mukuloilla oli vähintäänkin mielenkiintoiset...



Pestyinä näyttävät ihan  suloisilta rotanpoikasilta. Väri on kaunis, vaikka se katosikin keittämisen myötä. Ja maku oli aivan mainio! Lajike näissä haekkuperunoissa on `Pink Fir Apple´, lapussa lukee lisäksi Scottish basic seed potatoes ja kuitenkin potut ovat ruotsalaista alkuperää. Vaikka tämä erikoisperunakokeilu tuotti sittenkin hedelmää, ensi vuonna laitamme jotain tavanomaisempaa ja ennenkaikkea aikaista lajiketta.



Ja ne varret, ne on todella komeat! Pituutta sellainen melkein 170 cm. Melkoinen viidakko siis koko perunalaatikko!



Olen kunnostautunut myös toisen omituisen jutun kasvattamisessa. Ostin joitakin viikkoa sitten muutaman bataatin grillattavaksi, mutta ne unohtuivat lojumaan pöydälle pitkäksi aikaa. Sitten huomasin että toinen niistä puskee pieniä punaisia alkuja! Tökkäsin sen multaan ja nyt odottelen saavani siitä kivan huonekasvin. Bataatin lehdet on todella kauniit, joskus vuosia sitten kasvattelin niitä ihan koristetarkoituksessa. Juurimukuloita tuo tuskin kuitenkaan tekee ;)

5 kommenttia:

  1. Ooh, ihana sato! Pitääkin kokeilla erikoisperunoita taas joskus, viime vuonna kokeilin mutta se meni ihan mönkään hoitamattomuuden ja sadonkorjuuta muistamattomuuden takia. Sama näyttää olevan tämänvuotisten kohtalona - en ole vielä nostanut ensimmäistäkään mukulaa! En vain ikinä muista, vaikka rakastan syödä perunoita, tää on jotenkin outoa.
    Bataattikokeilu on jännä. Hyvä kuva muuten emännästä ja hiukkasen rehevistä naateista :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän kinkkistä tämä perunan viljely kyllä on! Toisaalta on hauska kokeilla erikoisuuksia hyötykasveissakin. Meilläkään ei oikein muisteta syödä perunoita kovin usein, ehkä osittain siksi kun niiden keittoaika on pitempi kuin monen muun lisukkeen.

      Noi naatit on ihan horror-suuret! Pelottavat liaanit lähinnä.

      Poista
  2. Erikoisen näköisiä perunoita, luulin ensin, että ne ovat maa-artisokkia :) Mahtavat varret!
    Minulla kasvaa parhaillaa kahta erilaista bataattia kesäkukkaistutuksissa, toisessa on lähes mustat lehdet ja toisessa limen väriset. Kauniita ovat. Menestyisivätköhän ne talven sisällä huonekasvina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, mustalehtisiä bataatteja, varmasti hieno! Luulisin, että bataatti menee jonkun aikaa sisälläkin, mutta kuukahtaa varmasti talven tullen. Muistaakseni ne mun edelliset ei jaksaneet koko talvea sisällä. Hetken ilo kuitenkin :)

      Poista
  3. Kiva juttu, että saittekin maistiaiset! Varsilla on mahtavasti pituutta. Jään taas mielenkiinnolla odottamaan millaiseksi bataatti kasvaa.

    VastaaPoista