29. syyskuuta 2013

Vauvelijuttui



Olen loppuviikon ja oikeastaan nyt viikonlopunkin neulonut minisöpöjä juttuja pikkuiselle tyttövauvalle. Isäni vaimon tytär sai alkukuusta tytön ja tänään tapasimme uuden tulokkaan synttärijuhlilla. Mikä ihana syy neuloa näitä söpöyksiä! (Taustalla Elli ikkunalaudalla häntänsä kanssa.)



Hattuun löysin idean Ravelrystä, mutta sovelsin itse niin paljon, että suoraa ohjetta tähän muffinssipipoon ei taida olla. Kirsikka näkyi myös yhdessä kuvassa, mutta kuvan pipoon ei myöskään ollut ohjetta saatavilla joten kehittelin kirsikan sitten omasta päästä. Täytteenä on vähäsen vanua.



Aloin ensin tekemään muffinssitöppösiä ohjeen mukaan, mutta kun olin jo tehnyt varren, tajusin että ohjeen mukaan ne kuuluisikin neuloa tasona. Vaihdoin sitten lennossa suunnitelmaa ja tein perussukat. Hatun rinnalla ne näytti vähän orvoilta ilman punaista, joten tein vielä pötköä ja siitä rusetit.



Halusin myös neuloa perinteisemmät töppöset ja löysin Ravelrystä kivan Teeny Tiny Mary Janes -ohjeen. Tasona nämäkin tehtiin, mutta tässä vaiheessa tajusin tarkistaa asian etukäteen ; )



Tässä kuvassa töppösten alla on mummoni virkaamaa peittoa, jonka sain vastikään enoltani. En muista mummoani ollenkaan, hän kuoli ollessani alle kaksivuotias, ja kuitenkin oli pisimpäänn elänyt isovanhempani. On hienoa, että tällaiset käsityömuistot säilyvät!



8 kommenttia:

  1. Vau, nuo ovat huippuhienoja! Muffinssipipo on ihan paras :-D
    Ja mietin, että siis miten neulotaan pötköä? En ole ikinä tullut edes ajatelleeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. : )

      Pötköä on tosi helppo ja hauska tehdä! Silmukoiden määrä riippuu langan ja puikkojen paksuudesta, mutta 3-5 silmukalla tulee aika hyvä. Luodaan siis esim. se 3 silmukkaa sukkapuikolle, ja aletaan neuloa pelkästään sitä etupuolta. Kun siis on luotu silmukat, ne siirretään sukkapuikon oikeaan päähän ja ottamalla lanka sieltä vasemmasta reunasta takaisin eteen, neulotaan silmukat oikein. Ja taas hivutetaan neulotut silmukat oikeaan reunaan ja neulotaan oikein. Neuloessa silmukoita kannattaa pikkaisen kiristellä, mutta ihan hirveesti ei tartte, pyöreää pötköä syntyy ihan itsestään :)

      Poista
  2. Suloiset vauvaneuleet. Muffinssipipo on huippu ihana!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat neulomukset. Aikoinaan äitini kutoi omille lapsilleni kivoja pipoja ja sukkia ja mitä nyt milloinkin ehti ja keksi. Tykkäsin niistä kovasti ja osan olen laittanut talteen, josko joskus olisi lapsenlapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hienoa, että olet säilyttänyt äitisi neulomat jutut. Varmasti aarteita ja tunnervoa ei puutu :)

      Poista