3. helmikuuta 2013

Taikalenkkitekniikalla


Osallistuin viime viikolla lankakauppa Menitan järjestämälle sukkakurssille, jolla neulotaan kaksi sukkaa yhtä aikaa pitkällä pyöröpuikolla. Olen jo jonkun aikaa ollut kiinnostunut oppimaan tuon Magic Loop -tekniikan, joten kurssi tuli ihan hyvään aikaan. Kertoja on vielä kaksi, seuraavaksi neulotaan kiila ja vikalla kerralla kantapää.

Silmukat luotiin Judy´s Magic Cast On -menetelmällä, jolla tuli kyllä tosi siisti kärki. Aiemmin olen tehnyt yhdet kärjestä aloitetut sukat, Ullan ohjeella mittatilauspolvarit, ja niissä aloitus oli ihan perinteinen. Tää taikaversio on paljon siistimpi :)

Lankana sukissa on Meilenweit Merino kivana oliivinvihreänä. Itse asiassa aloitin kotona myös toiset sukat paksummalla langalla ja nekin on nyt siinä vaiheessa että kiilan lisäyksiä tartteis alkaa tekemään. Seuraavan kurssikerran jälkeen jatkuu sitten kaikki 4 sukkaa.

Yleinen ongelma, että toisen sukan neulominen tökkii, ei ole koskettanut mua, mutta silti on hauskaa saada kaksi samaan aikaan valmiiksi. Tässä tekniikassa myös tietää tarkalleen, kuinka korkean varren voi tehdä. Kätevää :)



Tässä taianomaisen siisti kärki ja lisäykset.


Vaikka pyrkimykseni onkin käyttää etupäässä kaapista löytyviä lankoja, en voinut näitä ihanuuksia alekoreissa vastustaa. Ne on Manos del Uruguayun Manos Maximaa, "Fair trade merinoa". Njam, mitä herkkua! Luulisin että langat päätyy pipoiksi.

 

8 kommenttia:

  1. Minäkin tykkään kun kaksi sukkaa valmistuu kerralla. Opettelin tuo ja hankin pitkiä puikkoja vaan muutaman parin jälkeen palasin sukkapuikkoihin. Kiva kun pääsit kurssille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo varmaan ihan kivaa vaihtelua, en usko että minäkään kokonaan tavallisia sukkapuikkoja hylkään ;) Kurssi tosiaan täyttyi nopeasti (kuulemma vartissa!) joten hyvää tuuria oli matkassa.

      Poista
  2. Tuon tekniikka olisi kiva oppia. Ja kuinka hienot sukankärjet, mahtavat! :) Ihania lankojakin olet löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kiva tekniikka tuo luominen! Kannattaa kokeilla!

      Poista
  3. Hienoa, että sukankutomisessakin on uusia innovaatioita. Kaksi kerralla kuulostaa hyvältä, ei tule tehtyä parittomia :) Ihania värejä noissa langoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää on :) Välttyy myös kaikenlaiselta laskemiselta, jee.

      Poista
  4. Hei, opettelin tuon äsken YouTubesta, kun näin sinulla tämän tekstin. Minulla on vaan niin lyhyet puikot:) Kuinka pitkät nuo sinun käyttämäsi ovat, 100 vai 120??

    Tämä tuntuu mukavalta tavalta kutoa ja valmistuu kerralla molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu! Hienoa kun opit videon avulla tekniikan, hatunnosto siitä!

      Meidän kurssilla suositeltiin 100 cm:n pyöröä ja sillä sujuu hyvin. Myös 120 cm toimii varmaan yhtä hyvin.

      Neulontailoa :))

      Poista