27. lokakuuta 2015

Kappappaa






Se iski kuin salama. Yhtäkkiä tuli pakottava tarve neuloa Kappa.


Näitä on näkynyt Ravelryssä ja blogeissa jo monta kuukautta, mutta jotenkaan en ollut aikaisemmin huomioinut tätä "huivia" kunnolla.


Kun vielä lähilankakaupasta löytyi ohjeen mukaista lankaa, oli myös kiireen vilkkaa lähdettävä ostamaan kirjaa, jossa ohje on. Lähikirjakaupasta löytyi viimeinen kappale Huivileikkiä, joten tämä oli suorastaan kohtalo.



Syyskuun 4. päivä loin tähän silmukat ja eilen tuli valmista. Tämä oli hyvä olla sellaisena taustaprojektina, sillä muuten tämän tekemiseen kyllä leipääntyy. Kapan rinnalla neuloin BlueSand -neuletakin ja muutamia pienempiä töitä.



Strategiset tiedot:

Lanka: Malabrigo Silkpaca, yhteensä 3 kerää väreissä Natural, Polar Morn ja Pearl Ten
Malli: Kappa Veera Välimäen kirjasta Huivileikki
Puikot: 4 mm (miksiköhän tein nelosilla, kun ohjeessa pyydetään käyttämään kolmosia?)
Fiilis: Mitä mainioin. Uutta Kappaa pukkaa jo...

Tämä on mielettömän lämmin ja pehmeä! Siihen on ihana sukeltaa ja tekisikin mieli pitää tätä päällä ihan koko ajan : )




4 kommenttia:

  1. Kaunis! Voin kuvitella kuinka pehmeää ja lämmintä lanka on ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos : ) Kevyttäkin tämä on kaiken muun hyvän lisäksi : ))

      Poista
  2. Ihana! Voi hyvänen aika miten kaunis ja varmaan niin ihana päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos : ) Tämän voi myös pyöräyttää kaulalle normihuivin tapaan, unohdimme vaan kuvata sen version.

      Poista