7. toukokuuta 2014

Kevät kukkii






Ai että tämä kevätkukkien väriloisto on mukavaa katseltavaa! Näin aikaisin kukkia jaksaa vielä ihailla ja ihmetellä antaumuksella, loppukesän kukkijat eivät ihan näin isoa intoa saa aikaan.

Sain isäni vaimolta syksyllä esikoita, joita hän karsi pihaltaan. Hänellä oli sekä tummia liloja että näitä fuksianpunaisia, eikä syksyllä ollut enää varmuutta, kumpia nämä yksilöt olivat. Kaikki 8 esikkorypästä etupihan ison kirsikkapuun alla loistaa nyt fuksiaa. Ja todella loistaa, väri on todella kirkas ja kukkia on ihan tolkuttoman paljon! Tarkempaa lajiketta en tälle esikolla tiedä, tietääkö joku muu?



Takapihan ´päärynäpuupenkissä´ kukkii muun muassa orkideanarsissi. Aina yhtä kaunis : )



Syksyllä istutin ensimmäistä kertaa hyasintteja. Mutta voi kurjuus, toinen rypäs osui juuri liljojen juureen! No, sielä ne kurkistelee ja reippaasti kukkii. Kukinnan jälkeen pitää vähän siirtää väljempään. Ja koittaa tulevaisuudessa olla merkintöjen kanssa hieman tarkempi...



Syysalesta löytämäni Himalajanesikko kukkii myös loistavan värisin kukin. Pieni taimi vielä on, mutta kaipa se tuosta vuosi vuodelta suurenee. Taustalla hehkuu Keijunkukka Marmalade.



Palloesikko on avannut suurimman osan kukistaan, Ja lisää palloja on tulosssa, jee!




Etupihan kirsikan alla esikkojen kanssa loistaa myös ihanaiset tähtitulppaanit (Persian Pearl). Mutta sipulipussiin on varmaan pakkausvaiheessa joutunut muukalainen, sillä yksi tulppaani on ihan kirkkaanpunainen! Kuvassa kukka on lähes kiinni, mutta sillä ei ole keltaista keskustaa kuten persialaisilla. Vaikka peruspunainen ei kuulu lempiväreihini (eikä sovi tuon penkin sävyihin), saa
muukalainen kuitenkin kukkia nyt tuossa ainakin hetken.


4 kommenttia:

  1. Onpa tuo orkideanarsissi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin, sellainen herkkis.

      Poista
  2. Oli kiva tavata! Blogisi on todella ihan uusi tuttavuus minulle, en ole ikinä ennen täällä käynytkään.

    Minustakin nuo valkoiset orkideanarsissit, kuten muutkin pienet "villinarsissin" näköiset ovat herkän kauniita ja suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olikin kiva tavata! Kiitos paljon matkaseurasta : )

      Valkoisiin narsisseihin on mulla tullut ihan villitys, niitä täytyy ensi syksynä koittaa hamstrata lisää jostain.

      Poista