16. huhtikuuta 2013

Lumen alla kasvaa



Lumi on ihanasti vähentynyt muutaman viime viikon aikana!




Kävin tonkimassa pihalla lumikasoja ja tein kivoja löytöjä. Suurin ilo paljastui jouluruusun kohdalla, joka kukki lumen alla! Varovasti poistin ilkeämielisen valkoisen hötön ja vahingossa näköjään riipaisin yhden kukan katki. Se päätyi maljakkoon ja aukeni kauniisti.




Tulppaanit puskevat iloisesti jäävellin läpi. Kyllä kasvun voima on hätkähdyttävä! Ihailen noita piippoja nyt ikkunasta käsin ja ihan kuin ne olisivat jo vähän kasvaneet tässä parin tunnin aikana...?



Näiden raukkaparkojen päällä oli ainakin 40cm lunta. Muistaakseni nuo vaaleat on ihanan tuoksuisia perunanarsisseja. Aidan katveessa on varjoa ja lunta vielä riittää...



Yrttipenkissä on elossa ainakin viinisuolaheinä!



Pari viikkoa sitten huidoin epätoivoissani lunta pois summittaisesti sellaisesta kohdasta, johon syksyllä istutin narsisseja ja muutaman perennan. Nyt alue on noin siististi sulanut. Kannatti huitoa, vaikka moinen toiminta lähinnä huvitti silloin ;) Ympärillä on nyt ainakin 30 cm lunta, alue on vähän varjossa. Tähän muotoutuu keväämmällä sitten jonkinsorttinen kukkapenkki. Toukokuuhun on pari viikkoa, toivottavasti silloin olisi jo kaikki lumet poissa!

6 kommenttia:

  1. Ihmeellistä kasvun voimaa! Tekisi niin mieli mennä siirtämään lunta pois kukkapenkeistä, mutta maltan mieleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumien siirto toi ainakin mulle enemmän toivoa keväästä, kun toistaiseksi se on vielä niin vähissä. Onneksi sulamisvauhti on nyt todella nopea!

      Poista
  2. Kukkapoloiset, eivät ymmärrä, että siellä maan pinnalla on vielä 40 senttiä lunta odottamassa. Minua liikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aika liikuttavaahan tuo on, pienet reppanat :) Ehkä noilla kukilla on sisäinen kello, joka herättää ne kasvamaan, vaikka lunta vielä onkin?

      Poista
  3. Jänniä nuo Suomen viime aikojen talvet. Itsellä kun on mielessä pitkät pätkät pelkkää ruskeeta talven ja kevään välissä ja nyt näyttää, että te hyppättee suoraan lumesta kevääseen. Se ruskea aika olikin minusta aina kaikkein tylsin. Hollannin keväät on taas mennyt ihan harmaaksi ja suorastaan ruskeaksi. Toivottavasti ensi vuonna palataan taas normaaliin.

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtava tuo ensimmäinen jouluruusukuva! Viinisuolaheinää en olekaan yrittänyt talvettaa. Ensi syksynä laitankin sen maahan. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista