30. heinäkuuta 2020

Pietarsaari ja Uusikaarlepyy, kohta 28





Pietarsaaressa vierailimme kaupunginmuseo Malmin talossa. Kyseessä on raatimies, kauppias ja laivanvarustaja Peter Malmin rakennuttama kauppahuone (ja asuintilat), joka valmistui vuonna 1838. Tuona aikana Peter Malmin kauppalaivasto oli vetoisuudeltaan Suomen suurin.



Otto A. Malm, Peter Malmin poika, oli viimeinen talossa asunut Malm. Hän kuoli vuonna 1898. Talolla on siis Malmien osalta melko lyhyt historia. Perilliset lahjoittivat talon Pietarsaaren kaupungille.



Rakennuksen suurin huone on sali, noin 75 m2. Se on ollut vuosina 1838-1974 kaupungin suurin huone. Sali toimi säätyläisten juhlasalina ja edustustiloina.







Tässä salissa vietettiin Suomen ensimmäinen Runeberginjuhla runoilijan 50-vuotispäivänä vuonna 1854. Salin alkuperäisrakenteet ovat säilyneet, kuten myös osa kalustosta empirestä uusrenesanssiin.




Tässä museossa teimme museohaasteen kohdan 28: Etsi museosta tulisija, vanha työkalu tai väline sekä itse valmistettu esine.

Englantilaisessa kabinetissa eli förmaakissa sijaitsee avotakka, jonka Peter Malm toi Englannista. Komea se onkin!





 Vanhoja työkaluja taas esiteltiin vitriinissä, jossa oli mm. kaupungissa toimineen kultasepän välineistöä.



Kaupungissa toiminut suutari on itse valmistanut nämä kengät.




Ennen Pietarsaarea vierailimme Kuddnäsissä, Uudessakaarlepyyssä. Tässä talossa syntyi Zacharias Topelius vuonna 1781.






Salissa vietettiin jouluaatot ja nimipäivät sekä kestittiin vieraat.

Vuonna 1819 talo sai yllättävän vieraan, kun Venäjän tsaaki Aleksanteri I kurvasi pihaan. Hän oli matkalla Uuteenkaarlepyyhyn ja vankkurikuski luuli Kuddnäsiä määränpääksi valaistun, talolle johtavan kujan takia. Mahdettiin Topeliuksilla hämmästyä!



Kaakeliuuni on aivan mielettömän kaunis keltainen!



Viereisessä vierashuoneessa on myös keltainen uuni sekä erityisen upea vierassänky.



Keittiössä huomioni kiinnitti sokeritoppa ja soperipihdit.
 





Yläkerrassa on esillä Topeliuksen hyönteiskokoelma. Hieman kärsinyt, mutta hieno kokoelma yhtä kaikki.




Huoneen ovenkarmiin on merkitty mm. Topeliuksen tyttärien pituuksia, mutta liekö tämä merkintä itse Zachariaksen?



Topeliuksen kelkka "Vilkki" ja luistimet




Talon takapihalla on hieno muotopuutarha.

2 kommenttia:

  1. Tuolla Topeliuksen kodissa olisikin hienoa päästä käymään nyt kunnostuksen jälkeen. Ihana myös Malmin talo. Muinainen esi-isäni on ollut kirkkoherrana Pietarsaaressa (vai oliko sittenkin Kokkolassa...?), olisi kiva tutustua seutuun lähemmin. Olen vain kerran käynyt ja silloinkin pikaisesti sekä Uudessakaarlepyyssä että Pietarsaaressa. Huippuhienoja ovat tuollaiset museot, joissa on entisten asukkaiden kalustusta ja muuta esineistöä tallella, ei vain näyttelyesineistöä, vaan se oikea, mitä silloin asukkaat käyttivät. Siitä tulee erityinen tunnelma ja on erityisen kiinnostavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aidot esineet kiehtoo minuakin kovasti. Harmillisesti kaikkialla ei ole autenttista, mutta sekin on jo hyvä, jos museoon on hankittu vastaavat kuin alkuperäiset. Talomuseoissa plussaa on myös se, jos ne ovat alkuperäisillä paikoillaan. Kävimme tänään Glimsissä (postaus tulossa myöhemmin!) ja siellä juuri kaikki rakennukset riihtä lukuunottamatta ovat aidoilla paikoillaan.

      Toivottavasti pääset joskus Pietarsaareen ja sinne seuduille tutkimaan!

      Poista