9. elokuuta 2014

Apulainen







Kasviot ovat nyt kummankin lapsen osalta valmiit! Kuvassa järjestellään 60 kasvia, jotta saadaan ne latinankielisten nimien mukaisesti aakkosiin. Elli avustaa.

Kuudesluokkalaisen 30 kasvia saatiin myös kasaan. Peränpitäjänä jokerikasvi tuoksuherne. joka poimittiin ihan omasta kukkapenkistä. Se on vielä papereiden välissä kuivumassa, mutta ensi viikolla saadaan tytönkin kasvio ihan valmiiksi.



Viimeisen kesälomaviikkoni vietin ylellisesti yksin kotona. Tai siis Ellin kanssa, ja olihan meillä pieniä vieraitakin. Muu perhe oli partioleirillä ja minä nautin yksinolosta täysin siemauksin. Kuuntelin musiikkia aamusta iltaan, ompelin kolme mekkoa, neuloin ja muuten vaan nautiskelin.



Elli avusti mua ompelupuuhissa, ikävä kyllä. Kaavapaperin alla oli jännä lepäillä.




Samaisen paperin alle pelattiin myös kangasliidun pala. Tietenkin.




Ja juuri kun sain kankaan lattialle ojennukseen ennen kaavojen kiinnittämistä, juoksi Elli koko komeuden päälle ja ryttäsi kankaan. Tietenkin.



Olisi ehkä ollut aihetta mennä nurkkaan häpeämään, mutta se tehtiin riippupatjan päällä.

Mekoista tuli hyviä, laitan niistä kuvia kunhan saan ne otettua.

Hauskaa viikonlopun jatkoa!

19 kommenttia:

  1. Olipa hienoa, että nautit omasta viikostasi! Mekkolokuvia odotellessa. :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että Elli katsoi asiakseen viihdyttää sinua :D Tyttöjen kesken onkin joskus mukava puuhastella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttöjuttuja juu puuhattiin : ) Apuri on usein kiva olemassa, tosin noissa ompeluhommissa olisi hyvin riittänyt ihan seuraneidinkin virka.

      Poista
  3. Voi Elli :-D Miten ne osaavatkin, niin raivostuttavasti, mennä juuri SIIHEN!
    Uskon todella, että olet nauttinut musiikista ja ompelusta ihan omaan tahtiin (no, välillä kissaa pois nostaen). Odottelen millaisia ihania luomuksia seuraavissa postauksissa tulee :-) Pitänee järjestää mekkobileet ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mekkobileet! Kannatetaan! Kissat todella osaa valita paikkansa tarkoin : ) Ihana, raivostuttava apuri.

      Poista
  4. Tosi ihanalle kuulosti tuo OMA lomaviikkosi. Vielä kun tietää, että toisilla on kivaa tekemistä, niin voi nautiskella ihan täysillä. Kuvittelin kesän alussa, että pidän itsekin "omaa" lomaa, kun toiset mökkeilevät, vaan jäi pitämättä.
    Jotenkin niiiin ihana apuri - heti siellä missä "tarvitaan" :D Iloa arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli ihana : ) Sen voimalla jaksaa hyvin tämän alkusyksyn ainakin. Toisaalta lyhytkin oma aika silloin tällöin on mukavaa arjen luksusta. Iloa sinnekin kouluvuoden alkuun!

      Poista
  5. Apurista huolimatta kasvion kasvit näyttävät oikein siisteiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuri koitti kyllä sekoittaa niitäkin, juoksi muutaman kerran niiden yli. Onneksi kasvit eivät vahingoittuneet!

      Poista
  6. Katsotaan tässä Ellin touhuja kaksin Juuson kanssa. Tai minä yritän katsoa, sillä Juuso pyörii koko ajan näytön edessä.
    Kissan kanssa elämä ei ole koskaan yksinäistä. Ne ovat innolla puuhissa mukana, paitsi silloin, kun niitä ei huvita.
    Upean näköinen tuo kasvikokoelma. Siitähän saisi vaikka ison taulun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, terkkuja Juusolle!

      Tein muutamista ylimääräisistä kasveista tauluja ja niillepitäisi nyt etsiä paikka.

      Poista
  7. Kissat osaa! Mitenkäs tuolle heinäsirkalle kävi? Onneksi kasvioajat on takanapäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu! Heinäsirkka itse asiassa katosi johonkin. Elli ei kaiketi kuitenkaan syönyt sitä.

      Poista
  8. Vastaavaa lomailua oli mullakin viime kuussa :). Enpä kyllä saanut aikaan yhtä paljon :D. Ja kissat............niiiiiiiiiiiiiiiiin tuttua tuo "apu".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että säkin pääsit luksuslomalle : ) Ja onhan se ihan kiva, että on seurallisia kissoja taloudessa : )) Vaikka apu oliskin joskus vähän kyseenalaista...



      Poista
  9. Kyllä kelpaa kun teillä on noin ahkera apulainen :) Ihana kuva Ellistä ja heinäsirkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, työt luisti hyvin (tai sitten vähän tahmeasti...) : )

      Poista
  10. Täälä piti 5.luokkalaisen tehä kasvio 9 kasvia vain! Lähes surkuhupaisaa. Teillä on ollu työ noissa kasveissa. Ihana kisu :)

    VastaaPoista