Brasilia / Rio de Janeiro, osa 2

Toisena Rion aamuna suuntasimme Selaronin portaille. Kyseessä on chileläisen katutaiteilija Jorge Selarónin kahdenkymmenen vuoden aikana luoma portaikko. Yli 2000 laattaa on kokoelma eri maista, yläpuolisen kuvan oikeassa reunassa vaaleankeltaisessa laatassa lukee "Tervetuloa", mutta mielestäni se ei silti näytä kovin suomalaiselta. Ei se mitään, portaikko oli hieno nähtävyys.  

Portaat sijaitsevat kaupunginosien Lapa ja Santa Teresa välimaastossa ja seutu ei ole niin turvallista kuin vaikkapa Ipanema ja Copacabana. Pidin isoa kameraa visusti laukussa ja otin kuvia vain kännykällä. Aamutuimaan tunnelma oli kuitenkin ihan mukava ja turvallisen oloinen, toista olisi varmaan ollut myöhemmin päivällä. Katujen varsilla loikoili paljon kodittomia ja muuta vähän epämääräistä porukkaa, joten olimme erityisen varuillamme ja koitimme pysyä muiden turistien lähettyvillä. Olin lukenut paljon kaupungin turvallisuusasioista ja Tripadvisorin kautta hyviä vinkkejä tulikin paljon. Tämä seutu oli kuitenkin ainoa paikka, jota hieman enemmän jännitimme. Emme liikkuneet ulkona pimeän tultua juurikaan, päivisin useimmissa paikoissa riitti normaalia hieman varovaisempi kulkeminen. 

Portailta kävelimme kohti Centroa, vanhaa keskustaa. Matkalle sattui erityisen värikäs talorivi.

Moderni tuomiokirkko, Catedral Metropolitana da Sao Sebastiao on melkoinen betonimöhkäle. Kartiomaisen kirkon korkeus on 75 metriä ja siellä on 5000 istumapaikkaa.

Sisällä on neljä 609m korkeaa lasimuodostelmaa, joista tulee kirkkoon hieno valo. 12 vuoden rakentamisurakka tuli päätökseensä vuonna 1979.

Kirkolta jatkoimme kohti portugalilaisen kirjallisuuden kirjastoa, Real Gabinete Português de Leituraa. Tämä on ihan pieni paikka, mutta sitäkin vaikuttavampi sisältä. 

Valmistautukaa astumaan sisään...

kirjastoon!

Tänne astuessa todella leuka loksahtaa ja suusta pääsee ihastunut huokaus.

(Ylempi kuva lainattu täältä)

Oman kameran kuva on hieman vaatimattomampi eikä objektiivissa oikein riittänyt laajuus. Mutta kerrassaan upea pikku kirjasto. Se on avautunut jo vuonna 1887.

Seuraava kohteemmekaan ei jättänyt kylmäksi. Huomispäivän museo, Museu do Amanha, on rakennettu Rio de Janeiron 450-vuotisjuhlapäivän ja juhlavuoden kunniaksi ja avattu loppuvuonna 2015. Futuristinen rakennus ulottuu isona laiturirakennelmana kauas merelle.

Tiedekeskus esittelee kaupunkia, sen menneisyyttä ja nykyaikaa, mutta ennen muuta tulevaisuutta - mitä on odotettavissa seuraavien 50 vuoden aikana. Aiheita ovat mm. ilmasto, teknologia, ikääntyminen, väestönkasvu ja liikkuminen. 

Aiheita esitellään hienosti ja interaktiivisesti. Nämä tuulessa tanssivat kankaanpalat oli tosi vaikuttava näky, niitä pysähtyi katsomaan pitkäksi aikaa.

Kaunis puusäleikkö vaihtuvine punaisen sävyisine valoineen oli myös hieno. Tuonne pääsi sisälle istuskelemaan. Ihan ei jaksettu tankata kaikkien elementtien tarkoitusta ja stvempää viestiä, vaan enemmänkin nautimme rakennuksen ja esitysten visuaalisuudesta.

Rakennuksen arkkitehtuuri oli kyllä upea.

Lipan alla olevan vesialtaan saattoi kiertää ympäri. Reunoissa kasvoi palmuja ja muita puita sekä eksoottisesti kukkivia kukkia. Muutama mies oli kalastamassa.

Punapaitainen hauska mies myi kalastajille juomia. Hänellä oli kaulassaan radio, josta raikasi täydellä volyymillä jotain paikallista iskelmää. Hän kiersi allasta suunnilleen samaa tahtia, kuin mekin, mutta korviamme säästääksemme jätimme häneen lopulta vähän enemmän välimatkaa ; )

Kolmannen päivän aamuna suuntasimme kohti Kristuspatsasta. Patsas sijaitsee Tijuca-sademetsän huipulla, Corcovado-vuorella, 710 metriä merenpinnan yläpuolella. Ajelimme Uberilla Cosme Velhoon, josta lähti juna puksuttamaan pitkin vuoren rinnettä. Sademetsän läpi oli jännä matkustaa. Toivoimme näkevämme apinoita, joita metsässä asustaa, mutta emme bonganneet yhtäkään. Vain liaaneja ja runsasta kasvillisuutta, kuten meille tuttuja huonekasveja kultaköynnöstä ja juorua tiiviinä aluskasvillisuutena. 

Tällainen pieni kivipatsas oli ihan pakko ostaa matkamuistoksi!

Ylhäältä oli henkeäsalpaavan hienot näkymät. Valtava sokeritoppavuorikin näyttää melko pieneltä tästä perspektiivistä käsin. Patsaan juurella oli kova tungos, vaikka olimme siellä heti aamusta. Ja oli todella kuuma!

Patsas valmistui vuonna 1931, noin kymmenen vuoden suunnittelun jälkeen. Lucinda Rileyn romaanissa Seitsemän sisarta on yksinä henkilöinä hankkeen toteuttaja, patsaan suunnittelija ja hänen avustajansa. Sekä mahdollisesti käsistään kipsimuotit antanut neito. Muutenkin osittain Rioon sisältyvä tarina oli paljon mielessäni tuolla reissulla. Luin kirjan uudelleen (tällä kertaa englanniksi) hiljattain, ja oli hauska palata jälleen kaupungin tunnelmiin.

Kristuspatsas on yksi maailman seitsemästä modernista ihmeestä. Se painaa noin sata tonnia, sen korkeus on 38 metriä ja sen avointen käsivarsien maksimietäisyys toisistaan on noin 28 metriä.

Patsas näkyy Riossa lähes kaikkialle ja sen sanotaan olevan suojelusenkeli kaupungin väestölle.

Kristuspatsaalta laskeuduimme takaisin kaupunkiin ja suuntasimme Parque Lageen. Eurooppalaisen palatsin brasilialainen kopio on rakennettu 1920-luvulla. Nykyään siellä toimii taidekoulu. Ihana miljöö : )

Palatsia ympäröi todella vehreä puisto. Jo siellä räpsin miljoonia saniais- ym. kuvia, vaikka seuraavaksi olimme suuntaamassa viereiseen kasviteteelliseen puutarhaan.

Palatsin ulkopuolella ostimme kahvilakojusta virkistävää juotavaa, guaranaa. Hirmuisen hyvän makuista, tulee ehkä vähän mieleen Pommac, mutta on sitä makeampaa. Energisoivaa vaikutusta emme suoraan huomanneet, vaikka usein tätä nautimmekin.

Kasvitieteellinen puutarha, Jardim Botanico, on perustettu vuonna 1808. Pinta-alaa on 500 000 m2, ja kyllä siellä käveltävää riittikin. Mutta niin ihanaa ja mielenkiintoista! Eri lajeja on yli 10 000 ja tuntuu, että taisin kuvata ne kaikki ; ) No, en sentään. Vaikea oli ylipäätään valita näihin postauksiin kuvia yli 2000 kuvan joukosta, jotta näistä tulisi edes suunnilleen kohtuullisen pituisia. Pintaraapaisuna seuraa muutama kuva puistosta.

Kaktusalueella oli tällainen kaunis lummelampi. Ympärillä mehikasveja yms. Kaktuksia kasvoi tuolla ihan hysteerisen paljon, useat olivat neljässä kasvihuoneessa.

Vähän isompikin lummelammikko sijaitsi bambumetsän takana. 

Kasveista löytyi valloittavia muotoja ja värejä.

Orkideakasvihuoneita oli useampia, tässä kuvassa vain pieni nurkka kokonaisuudesta. Ihana oli tuolla kuljeskella ja ihmetellä isoja ja pieniä kukkijoita.

Todella erikoisiakin muotoja löytyi!

Ananaskasveille oli oma, valtava talonsa ja bongasimme muutaman pikkuananaksenkin : )

Illalla suuntasimme Arpoadorin rantakiville, jotka sijaitsivat ihan hotellimme lähellä. Kallioisen niemen toisella puolella alkaa Ipaneman ranta ja toisella puolella vähän matkan päässä on Copacabanan. Tämä alue on erityisen suosittu surffailupaikka.

Tästä katsottuna auringonlasku on kuulemma niin upea, että katsojat taputtavat sille. Ilta oli hieno, vaikka varsinainen auringonlasku jäikin pilvien peittoon. Vastarannalla kaksihuippuinen kukkulapari on nimeltään Dois irmaos, kaksi sisarta/veljestä.

 

Aamulla ehdimme vielä ihmettelemään Ipaneman aaltoja. Lentomme seuraavaan kohteeseen lähti iltapäivällä, joten kaikki aika Riossa piti toki hyödyntää. Aallot olivat ihan järisyttävän hienot, kuljimme rantaviivalla ja iloitsimme aalloista kuin pienet lapset.

Mekon helmat kastui, mutta se vaan nauratti ja aurinko kuivasi ne pian. Tässä kuvassa ehkä vähän erottaa, että aallot olivat ainakin parimetrisiä. Punaiset Alto risco -liput liehuivat muutaman kymmenen metrin välein koko rannan pituudelta. Ei tuonne aallokkoon kyllä uimaan olisi tehnyt mielikään! 

 

Surffaajille aallot kyllä sopi.

Hei hei Rio, nähdään taas pian!

Edellisen Rio-postauksen löydät täältä. 

Brasilia / Rio de Janeiro, osa 1

Kävimme maaliskuussa Brasiliassa entisen vaihto-oppilaamme häissä. Tainá oli meillä kevään 2010 ja silloin lupasimme, että menemme hänen häihinsä. Ja lupauksethan pitää pitää : )

Reissussa olimme kolmistaan tyttäremme kanssa, sillä poika ei tietenkään olisi saanut armeijasta sellaisia lomia. Hän matkustaa Brasiliaan sitten erikseen, tosin siihen voi nyt vierähtääkin hetki jos toinenkin. Meidänkin matka toteutui ihan kreivin hetkellä, lähdimme Suomesta 2.3., jolloin tapaukset eivät olleet ryöpsähtäneet vasta kuin muutamissa maissa. Palasimme 16.3. aivan toisenlaiseen Suomeen ja suoraan karanteeniin tottakai. Brasilian tilanne oli tuolloin maaliskuun alussa vielä suhteellisen hyvä, tapauksia oli todettu joitakin kymmeniä. Tosin monet turistikohteet suljettiin noin päivä kotiinpaluumme jälkeen. Jos matkustusajankohtamme olisi ollut vähänkään myöhemmin, emme ehkä olisi päässeet edes lähtemään.

Kotimatkaa jännitimme hieman, että onko lentojakaan. Lensimme Norwegianilla Lontoon kautta ja ajattelimme, että kunhan pääsemme Eurooppaan, sieltä aina selviämme kotiin jotenkin. Lennot kulkivat onneksi aikataulun mukaan ja köhiviä tai pärskiviä ihmisiä emme lennoilla tai kentillä huomanneet. Lennolla Helsinkiin kapteeni kuulutti, että hyviä ja huonoja uutisia. Hyvät on ne, että olemme puoli tuntia etuajassa ja huonot on ne, että tämä lento on viimeinen vähään aikaan. Huh, pääsimme jännityksestä huolimatta kotiin hyvin. Appiukko ja poikamme olivat tuoneet meille kentälle auton ja sillä pääsimme kotiin karanteenia viettämään, vaikka lentokentällä ei siinä vaiheessa annettu minkään sortin informaatiota karanteenista tms.

Mutta siis, matka oli kaikin puolin hieno ja hyvin onnistunut!

Vietimme ensin kolme ja puoli päivää Rio de Janeirossa. Hotellimme oli Ipaneman ja Copacabanan välisellä alueella niin, että kumpaankin oli lyhyt kävelymatka. Heti ensimmäisenä aamuna lähdimme kokeilemaan, miltä näyttää ikoninen Copacabana. Ilma oli ensimmäisen päivän hieman pilvinen, mutta ihailimme silti merta, hiekkarantaa ja vuoria. Ja kaikkea, kaikki oli niin erilaista, kun mihin olimme tottuneet! Lämpöä oli noin 30 astetta.

Henkilökuntaa oli kaupoissa, ravintoloissa ja kahviloissa aina runsaasti paikalla. Meitä palveli tässä kahvilassa viisi henkilöä (yksi ei mahtunut kuvaan), olimme ainoat asiakkaat.

 

Maistoimme Acai-jääjuomaa, mutta emme oikein päässeet sen makuun. Terveellistä kyllä, mutta makuun pitäisi varmaan totutella vähän aikaa.

 

Copacabann rannalta kaupunkiin päin oli tavallisia asuinkatuja pienine kauppoineen ja ravintoloineen. Dogsitterit ja hedelmämyyjät puikkelehtivat kaduilla ja varsinkin Ipaneman puolella näki paljain jaloin tassuttelevia surffareita lauta kainalossaan ja märkäpukuihin sonnustautuneina.

 

Lähes kaikille kaduille oli tyypillistä niiden varsilla kasvavat valtavat, isolehtiset puut. Ne toivat ihanaa tunnelmaa ja myös varjoa. Asuintalojen edessä oli jykevät metalliaidat ja arvatenkin auloissa istuivat vielä vartijat. Aitojen päällä olevat sähköpiuhat eivät olleet lainkaan harvinaisia. Vaihtarimme kertoi ryöstöistä ja tapauksista, jolloin hämärämies puikahtaa portin raosta pihalle, samalla kun ajat sisään. Varotoimet ovat siis todellakin paikallaan. Emme suomalaisina oikein ole tutstuneet tuollaiseen maailmaan...

Surffaamasta tulossa.

Riossa on paljon faveloita ("slummeja"), jotka tyypillisesti ovat levittäytyneet vuorien rinteille. Monet favelat ovat viime vuosina siistiytineet ja toisissa voi suhteellisen turvallisesti vierailla, mutta jätimme kuitenkin väliin, kun ei vierailua missään suositella. Hotellimme kattoterassilta aukeni näkymä yhteen favelaan, edessä olevat talot kuuluvat Ipanemaan. 

Ipaneman katuja ja niiden puita.

Riossa lähes kaikki kadut on hienosti kivettyjä. Ipanemalla on tällaista kuviota, Copacabanalla sellaista aaltomaista. On siinä joku saanut melko paljon naputella kiviä paikoilleen!

Matkalla Ipaneman rannalle surffarit halusivat poseerata meille : )

Katukauppiaita näkyi paljon, mutta minkäänlaista tyrkytystä tuolla ei harrastettu. Ostimme simpukka-rannekoruja myyjältä, joka kertoi olevansa Kolumbiasta.

Päivä oli tuulinen ja rannalla punaiset liput, silti joitakin ihmisiä oli viettämässä rantaelämää.

Tässä Ipaneman katuja ja asuintalojen aitoja.

Ipaneman torilla hedelmät olivat hyvässä järjestyksessä. Jännä juttu, että emme nähneet ollenkaan keltaisia sitruunota, ainoastaan limejä. Ehkä tuolla ei kasva kuin niitä?

Ensimmäisen päivän iltana suuntasimme vielä Sokeritoppavuorelle. Näkymät oli ihan hienot pilvistä huolimatta eikä ruuhkasta ollut pelkoa. Ensimmäinen hissi vei ekalle kukkulalle, josta jo oli upeat näkymät. Seuraava siirtymä vei sokeritopalle. Oli aika hurjaa keikkua hissikopissa, kun näki, miten korkealle olemme menossa vaijereiden varassa. Joku meistä seisoi turvallisesti kopin keskiosassa tolpasta kiinni pitäen ja lähes silmät kiinni. Voin kertoa, etten se ollut minä eikä tyttäremme ; )

Kristuspatsas, Cristo Redentor kohoaa kaupungin yllä majesteettisena. Tai pieneltähän se kaukaa katsottuna näyttää! Cristolla vierailusta kerron enemmän toisessa postauksessa. Silloin muuten paistoi aurinko!

Kyllä Rio lumosi meidät välittömästi!