9. tammikuuta 2016

Vuoden neuleet 2015






Vuosi 2015 oli mukavan tuottelias neulevuosi. Huiveja valmistui yhteensä 13, joista tosin yhden olen jo ehtinyt purkaa. Monta huivisuunnitelmaa on tälle vuodelle muhimassa ja useaan on langatkin valmiina. Suurinta osaa huiveista olen tosi paljon käyttänytkin, poikkeuksena kaksi vironvillasta tehtyä, joiden kohtalosta en oikein tiedä, sillä ne kutittavat niin vietävästi.



Lapasia valmistui kuudet, eikä mistään väri-iloittelusta voi noiden kohdalla puhua ; )



Paitapuolella oli tänä vuonna hiljaista, vain yksi neuletakki ja yksi paita valmistui loppuvuonna. Tähän kategoriaan laitoin myös kummitytölle keväällä neulomani mekon, joka on kyllä hirmuisen söpö.




Pipoja syntyi useita, joista monet ovat aktiivikäytössä. Viime vuoden alkupäivinä olin pipohullaannuksen kourissa ja neuloin monta pipoa. Tänä vuonna näyttää vähän samalta, yksi on jo valmistunut ja lisääkin olis kiva tehdä. Parhaimmillaan pipo valmistuu parissa illassa!





Sukkasia tuli tehtyä myös aika läjä, Muutamat meni lahjaksi ja kolmet hyväntekeväisyyteen.

Hyvää neulevuotta 2016!




4 kommenttia:

  1. Wau, olet ollut todella ahkera. Ja taitava. Noin paljon kaikkea kaunista, ihanaa ja lämmintä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos : ) Nyt tarvitseekin lämmikettä pakkasta vastaan ja kuitenkin huomaan, ettei meillä ole yhtään todella lämpimiä itsetehtyjä lapasia tai pipoja!

      Poista
  2. Sinä olet kyllä mahtavan monipuolinen neuloja. Ihania ihan kaikki tyynni. Ja kollaasit on erittäin oivallinen keino saada kuvat mahtumaan pieneen tilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos : ) Kollaasien kuvat tuli nyt vähän rakeisiksi jostain syystä, mutta kai niistä jotain näkee. Kaikki kuvat taitavat kuitenkin olla tuolla aikaisemmissa teksteissä suurempina. PicMonkeyllä on tosi hauska ja kätevä tehdä noita kollaaseja!

      Poista