24. lokakuuta 2012

Tekeleitä


Hei vaan!

Täällä on syyslomailtu ja sairaslomailtu ja nyt kesälomaillaan joten taas ehti päivittää blogia. Neulonut olen ihan vimmatusti, niskajumiin asti. Joululahjoja valmistuu hyvää vauhtia, mikä on siltä kannalta ihanaa, että ei varmaan tule kiire sitten joulukuun puolella. (I wish!)

Elli on löytänyt nukkumapaikakseen styroksinpalan, joka on tullut luultavasti jostain Ikean paketista. Ihanan lämmin paikka varmaan, voin uskoa :) Nyt tosin ei malteta nukkua, kun joka ikkunasta pitää päivystää tinttejä ja tilhiä ja muita tipusia.



Ystäväni tumpputilauksesta on aikoja sitten valmistunut kaksi muutakin paria, isojen miesten lapiotumput ja toiset naisellisesti sirommat. Bonuksena virolaisesta hahtuvasta tekemäni lapaset, joista kuvittelin tulevan naisten kokoiset. Ei tullut, vaan tuli lasten kokoiset. En uskaltanut niitä ihan kauheasti märkänä venyttää, koska olen kuullut, että jollain on venyttäessä irronnut peukalo tms. :/  Kääks.



Pikkuinen kummipoika sai sunnuntaina nimen ja meiltä ylläolevan kortin. Siivosin vastikään askartelupöytääni ja sain silputkin järjestykseen. Kauniit paperit toimii oivallisesti pieninäkin palasina :)


4 kommenttia:

  1. Elli ♥ Styroksi on tosiaankin ihanaa, mutta ainakin meillä sitä on myös ihana silputa ja se roskan määrä on sitten aikamoinen. Joten styrokseja ei jätetä esille tässä taloudessa.
    Ihania tumppuja! Minäkin kuvittelin aloittavani joululahjojen teon ajoissa, mutta sitten yhdestä puolivalmiista huivista tulikin synttärilahja ja se meni sitten siihen. Eli täytyy aloittaa sen lahjan teko alusta ja kiirehän tässä tulee.
    Kaunis korti, mulla on tuo sama Nalle Puh -leimasin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, styroksijäte on varmasti melko rasittavaa vaikka kissapoikien mielestä ei niinkään.

      Tsemppiä lahjapuuhiin! Onhan tässä vielä hyvin aikaa :)

      Poista
  2. Elli on löytänyt lämpöisen paikan. Nerolla on styroksin pala alustana aitanparvessa ja siellä vietetäänkin pitkät tovit sateisilla säillä. Kuistin alla portaiden pielessä on toinen, odotuspaikkana. Joululahjoja pitäisi tosiaan ryhtyä miettimään ajoissa, onneksi niitä ei ole montaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Styroksi on pop :) Ei kovin esteettisen näköistä, mutta siitä puolestahan kissat ei kai kovin piittaakaan.

      Poista