8. maaliskuuta 2015

Pupusukat ja vähän pipi Elli





Viikon kestäneen flunssan potemisen aikana piti vähän piristää itseään jollain kivalla neuletyöllä. Garnstudion ohjesivuilta löytyneet pupusukat oli juuri aurinkoisen passelit siihen tarkoitukseen! Toiveikkaasti aloitin ensimmäisen sukan neulomisen terveyskeskuksessa, kun varauduin pitkän jonotusaikaan, mutta toiminta olikin niin tehokasta, että juuri ja juuri ehdin silmukat luoda. 

Pääsiäiseen on vielä aikaa, mutta nyt on hyvä odotella pupusukat jalassa : )




Lanka: Drops Karisma Superwash
Puikot: Resoriin 3mm, muuten 3,5mm


Kirjoin pupusille nenät ja viikset kuten ohjeessa, mutta pohdin myös silmien lisäämistä. Jätin tekemättä, koska naamasta olisi tullut melko täyteen ahdettu.



Elli maastoutuu aika täydellisesti keinutuoliin(sa). Saa olla tarkkana, ennen kuin istuu ; )

Meillä oli vähän huolta Ellistä tällä viikolla, kun se oksenteli muutaman kerran eikä oikein syönyt mitään. Pari päivää oli sellainen aika vaisu, ymmärrettävästikin. Veimme sen eläinlääkäriin, jossa tutkimukset tyssäsivät siihen, että Elli laittoi täysin ranttaliksi. Tuli ensin kopasta uteliaana ja antoi punnita itsensä ja salli lääkärin katsoa korvat ja suun. Mutta sitten tuli stoppi ja Elli ei ollutkaan enää yhteistyöhaluinen. Se sähisi, murisi ja sylki, sen luonne muuttui ihan silmänräpäyksessä. Piti hakea pyyhettä ja nahkahanskaa avuksi ja lääkäri kyseli, näykkääkö Elli helposti. No ei näykkää, ei ole koskaan sellaista tehnyt eikä ketään raapaissutkaan. Meille oli ihan järkyttävää nähdä rauhallinen kissamme siinä tilassa! Kauhealla taistelulla Ellille saatiin pahoinvoinninestolääke tuikattua ja sitten hänet päästettiinkin koppaansa rauhoittumaan. Jatkotutkimuksia ei sitten tehty, kun kissan yleiskunto kuitenkin oli niin hyvä. Päätettiin jatkaa tarkkailua ja hankittiin mahaystävällistä ruokaa (josta Elli ei tietenkään tykännyt). 

Seuraava päivä meni kotona vähän väsyneissä tunnelmissa Ellin osalta, olihan se sähinä-show varmaan melko väsyttävää! Ruoka kuitenkin alkoi maistumaan pikkuhiljaa ja tällä hetkellä Elli on ihan oma itsensä.

Voi hyvin olla, että sairastumisen syynä oli remontti ja siitä aiheutuneet pölyt yms. Vaikka Elli ei mitään epämääriäistä ole mutustanut, on sen tassuihin kuitenkin tarttunut varmasti spakkelin hiontapölyä jne. Olisko sitten sitä kautta mahaan päässyt liikaa jotain väärää ja se ärsytti? Ehkä niin. Jatkossa, jos pölyä vielä tulee, pidämme välioven kiinni niin, ettei Elli pääse enää pölyihin. Toivottavasti selvittiin tästä säikähdyksellä!


7 kommenttia:

  1. ihanat pääsiäissukat! Ikävä kuulla, että Elli sairastaa. Johtuisiko huonosta olosta vai mistä tuollainen kohtaus lääkärissä. Toivottavasti vointi alkaa kohentua nopeasti ja ruoka maistuu taas. Minä aina pelkään kaikkien remppa-aineiden kanssa, että ne joutuvat kissan tassuihin. Olen kuullut, että joidenkin aineiden höyrytkin saattavat ärsyttää kissaa vaikka ihminen ei ole millänsäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, olisko jotenkin voinut vaikuttaa se, että edellinen kissapotilas oli hermostunut tutkimuksista niin paljon, että puri omistajaansa käteen. Olisko tilaan voinut jäädä lillumaan jotain pelkohormonia? Vaikea sanoa, mutta mahdollista kai se on.

      Poista
  2. Söpöt pääsiäissukat!
    Mutta voihan Elliä - toivottavasti oli vain ohimenevä juttu tuo! Hyvin maastoutuu pötköttelypaikkaansa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt Elli voi onneksi paremmin ja syökin hyvin. Täytyy muistaa paremmin siivota remppasotkuja ; )

      Poista
  3. Tosi nätit pupusukat. Kyllä tuo naama on ihan selkeä ja mielestäni jopa parempi ilman sen kummempia silmiä.
    Toivottavsti Ellin kunto on jo parempi. Ihan mahdollista, että sen maha on mennyt sekaisin rakennuspölystä. Ei kai ne mitään järin terveellisiä aineita ole kissallekaan. Olen huomannut, että Juuso oksentelee nyt paljon useammin, kuin tavallisesti. Sillä on jonkinlainen karvanvaihtoaika, joten se lienee syynä. Ostin ohran siemeniä kylvettäväksi Juusoa varten. Pikaista toipumista Ellille toivotellaan täältä Juuson kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon paranemistoivotuksista, Juusokin mukana : ) Elli voi nyt ihan hyvin, ongelmat on onneksi ohi. Toivottavasti Juuson oksentelu johtuu vain kevätkarvasta!

      Poista